Hyppää sisältöön

Olen -87 syntynyt nainen ja minua on nyt mietityttänyt pari vuotta sitten aivan yhtäkkiä ilmestyneet rytmihäiriöt ja niiden vaikutukset. Kaikki alkoi siitä kun olin hoitamassa asioita ja yhtäkkiä tunsin kummallista puristusta rinnassa, henkeä alkoi ahdistaa ja olo meni huonoksi. Syke oli nopea ja epäsäännöllinen. Lääkärissä ottivat ekg-käyrän, säikähtivät ja lähettivät sairaalaan lisätutkimuksiin lähetteellä eteistaky vaihtelevalla av-johtumisella. Sairaalasta päästyäni sanoivat kaiken olevan kunnossa, vaivani on yleinen ja vaaraton eteislisälyöntisyys. Verenpaineeni oli tuolloin 105/60-65 joka on minulle ominainen ja toisinaan aiheutti huimausta ylösnoustessa sekä siedän heikosti kylmää. Lääkäri antoi bisoprolol 2,5mg sykkeen rauhoittamiseksi. Beetasalpaaja aiheutti entistä huonomman kylmän siedon, väsymystä sekä aluksi laski verenpainetta tasolle 85-95/50-60. Sitkeästi silti käytin sitä koska laski sykettä siedettävälle tasolle. Nappia tarvi joka päivä, sillä kun teho lakkasi, syke nousi takaisin eikä laskenut ennen napin vaikutusta.

Lääkärikäyntejä tuli useita vointini romahdettua lähes täysin toimintakyvyttömäksi. Pelkkä olohuoneen imurointi pakottaa minut maaten ja nukahdan siihen väkisin. Kummallisesti n. vuosi sitten samalla kun syke laski niin verenpaineeni alkoi nousta (115/70) aina kun otin beetasalpaajan. Lääkäri oli kummissaan asiasta ja laittoi 24 h verenpaineseurannan jossa myös näkyi tämä kummallisuus, mutta jätti ilmiön täysin huomiotta ja keskittyi ravitsemukseeni ilmeisesti väsymykseni ja väsyvyyteni vuoksi. Olin tuolloin hieman alipainoinen (160/46) enkä saanut painoani nousemaan millään. Minulle kerrottiin että oireiluni häviävät kunhan saan painoni takaisin normaalille tasolle. Muutin ruokailutapojani siten, että saisin painoa lisää. Vähensin kahvin juontia, lisäsin salaatteja ja hitusen enemmän rasvaa.

Samanlainen olo jatkui aina tämän vuoden kesään asti. Lopetin Beetasalpaaja käytön, sillä oloni alkoi olla erittäin väsynyt ja heikko sekä sykkeeni putoilivat 44-56 tasolle. Sykemittari näytti usein n.58-65 makuullaan, 70-80 istuallaan ja 44-140 seisaallaan. Etenkin seisaallaan ollessa syke hyppelee toisinaan esim: 1.123, 2.65, 3.115, 4.125, 5.76, 6.135, 7.46, 8.137 jne. ja kaikki nämä 1-4min sisällä, riippuen siitä kuinka helposti mittari tunnistaa sykettä.

Beetasalpaajan lopettamisen jälkeen tällainen hyppely ei ole loppunut, mutta syke on matalimmillaan 54 ja korkeimmillaan 170. Olo on edelleen huono, heikko ja toisinaan unelias mutta parempi kuin Beetasalpaajan kanssa. Aluksi verenpaineetkin pysyivät matalalla, mutta pikkuhiljaa normalisoituivat. (Matalimmillaan 79/44 ja voit varmaan kuvitella millainen olo oli.)

Kesän aikana ilmestyi turvotuksia käsiin, jalkoihin sekä vatsalle. Muuttamatta elintapoja mitenkään erityisesti, painoni nousi ensin 3,5 kg viikossa, sitten laski 1 kg viikossa ja nousi 2 kg parissa päivässä. Nyt tähän päivään asti pysynyt 49-51 kg:ssa riippumatta siitä kuinka paljon syön, juon tms. Tämä kummastuttaa suuresti sillä 10 v yritin saada painoani nousemaan kaikin keinoin onnistumatta siinä. Yhtäkkiä yhden viikon aikana 3,5 kg on mielestäni aika paljon.
Verenpaineeni otti noususuunnan kesän lopulla tasoille 113/89. Verenpainemittarini näyttää usein error ja aamuverenpaineeni on usein reilusti koholla 105-130/96-100 pulssipaineen jäädessä melko kapeaksi.
Ortostaattinen koe kotona Käypä hoito -suosituksen mukaisesti lähihoitajaksi valmistuvan mieheni valvonnassa:
Maaten 110/75 syke 65
Ylös noustessa 128/95 syke 95
2 min jälkeen 117/104 syke 111.
Hämmästyimme tuloksesta niin otimme poikkeuksellisesti vielä yhden mittauksen joka näytti error.
Käteni menee myös toisinaan siniseksi verenpainetta mitattaessa ja lukemia ei mittarista saa.

En stressaa normaalia elämää enempää eikä elämässäni ole tapahtunut mitään sen erikoisempaa, että siitä tällainen paineiden nousu johtuisi. Kilpirauhasarvot on tutkittu n. vuosi sitten ja ne olivat erinomaiset. Suvussa on matalaa verenpainetta ja korkeaa hemoglobiinia sekä runsaasti sydäninfarkteja. Minullakin on oikein hyvä hemppa, 154. Raudatonta monivitamiinilisää otan päivittäin.

Tämän hetkisen diagnoosit ovat siis:
Eteislisälyöntisyys
Kohtauksellinen tiheälyöntisyys (enemmänkin Kohtauksellinen normaalilyöntisyys)
Oikea haarakatkos (jota ei kuulemma tutkita koska olen alle 70v)

Elämäni ei varsinaisesti pyöri vointini ympärillä, vaikka se rajoittaakin hyvin paljon. Verenpainetta aloin seuraamaan aamuin illoin kun huomasin sen hieman kohonneen.
Mikä ihme minua vaivaa? En vaan jostain syystä pysty uskomaan, että eteislisälyöntisyys aiheuttaisi tällaista.
Onko mahdollista että verenpainemittari ei kykene lukemaan paineita, mikäli pulssipaine menee tarpeeksi kapeaksi?

06/10/2016

I want my life back

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 10.10.2016
Päivitetty 4.6.2018

Kaipa asiaa kuitenkin on niin, että ainoat objektiivisesti todetut rytmihäiriöt ovat nuo mainitut eteislisälyönnit. Ilmeisesti sydän on todettu rakenteiltaan terveeksi? Sykemittarin antamat vaihtelevat numerot eivät ole arvioitavissa, tulisi tehdä pitkäaikais-EKG-tutkimus jotta voisi tietää, mittaako sykemittari oikein (lisälyöntien yhteydessä se saattaa antaa virhellisiä hetkellisiä arvoja) ja jos tiheälyöntisyyttä on, onko se normaalin eli sinusrytmin kiihtymistä vai todellisia rytmihäiriöitä. Kertomuksessa on piirteitä tavallista herkemmästä autonomisesta hermostosta, joskaan mitään yksilöllistä diagnoosia ei tällä palstalla ole tarkoitus eikä voikaan asettaa. Yksittäisiin verenpainemittauksiin ei pidä liikaa tuijottaa, verenpaine vaihtelee luonnostaan hetkestä toiseen, ja kun tarpeeksi mittaa, saa kyllä ”poikkeaviakin” arvoja.

Usein käy niin, että oireita lievittämään tarkoitettu beetasalpaaja huonontaakin vointia, jolloin sitä ei tietenkään pidä jatkaa.

Ehkä sydäntä pitäisi siis tutkia hieman lisää, ja ellei hälyttävää ilmene, vähentää radikaalisti omatoimista mittaamista, jonka ympärillä kysyjän elämä nyt näyttää pyörivän.

10/10/2016

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Haku

Löytynyt 0 tulokset