Anna joululahja, joka pelastaa henkiä
Sydänpysähdys ei kysy aikaa eikä paikkaa. Yrityksesi lahjoitus auttaa varmistamaan, että apu löytyy ajoissa. Tue Defi.fi -palvelua ja auta pelastamaan henkiä.
Sydäniskuri pelastaa
Vuosittain noin 3 000 ihmisen sydän pysähtyy äkillisesti sairaalan ulkopuolella.
Sydänpysähdystilanteessa sydän ei pumppaa verta aivoihin eikä muualle elimistöön. Jos paineluelvytys ja sydäniskurin käyttö aloitetaan alle viiden minuutin kuluessa, selviytymismahdollisuudet moninkertaistuvat.
Jos sydänpysähdystilanteessa on kaksi maallikkoelvyttäjää, hätäkeskuslaitos ohjaa toista henkilöä käynnistämään paineluelvytyksen, ja toista henkilöä hakemaan lähimmän sydäniskurin.
Kuka tahansa osaa ja saa käyttää sydäniskuria. Se antaa äänelliset ohjeet käyttäjälle. Se analysoi sydämen ja antaa iskun vain silloin, kun siitä on hyötyä.
Sydäniskurit defi.fi-palvelussa
Sydäniskurien omistajat rekisteröivät laitteensa Defi.fi -palveluun, jotta hätätilanteessa kuka tahansa voi paikantaa lähimmät laitteet käyttöönsä.
Palveluun on rekisteröity yli 11 000 sydäniskuria ja määrä kasvaa jatkuvasti.
Defi.fi -palvelusta tieto sydäniskureista päivittyy kerran tunnissa hätäkeskuslaitoksen 112 Suomi -sovellukseen, joka ohjaa elvyttäjät lähimmän iskurin luokse.
Sydäniskurien käyttöä ei tällä hetkellä tilastoida. Tulevaisuudessa voi olla toisin, jos sähköinen ensihoitokertomus yleistyy käyttöön.
”Ilman sydäniskuria minua ei enää olisi – eikä lapsillani äitiä” Heidi Kiikola, sydäniskurin pelastama
Rahoitus katkolla
Defi.fi -palvelun vuosikustannus on n. 50 000 euroa. Suurin osuus kuluista muodostuu manuaalisesta työstä, jolla rekisteri pidetään päivitettynä – vain luotettava rekisteri auttaa.
Palvelu ei ole saanut pysyvää julkista rahoitusta. Vuodesta 2026 alkaen rahoitus on yritysten tuen ja lahjoitusten varassa.
Mikäli Defi.fi -palvelu päättyy rahoituksen puutteeseen, kukaan ei enää tiedä, missä sydäniskurit ovat. Siinä tilanteessa on todennäköistä, että ihmishenkiä menetetään turhaan, kun pelastavan laitteen sijainnista ei ole tietoa hätätilanteessa.
Jaa hyvän tekemisen ilo – helposti ja vaikuttavasti
Kokosimme teille valmiit joulun viestintämateriaalit, joiden avulla voitte kertoa lahjoituksestanne sidosryhmillenne vaikuttavasti, joulun lämmöllä. Valitse alta yrityksellenne sopivin paketti – ja saatte heti lahjoituksen jälkeen käyttöönne digitaaliset viestintämateriaalit, jotka tekevät hyvän jakamisesta helppoa.
Sydämellinen kiitos tuestanne – yhdessä voimme auttaa!
Tutustu viestintämateriaaleihin Lataa keräysmateriaali (pdf)
Anna joululahja, joka pelastaa henkiä
Lisätietoja:
Karo Tammela
Varainhankinnan asiantuntija, yritykset
Suomen Sydänliitto ry.
karo.tammela@sydanliitto.fi
050 468 7632
Rahankeräyslupa
Sydänliiton rahankeräyslupa on RA/2020/1053. Keräyslupa on voimassa Manner-Suomessa toistaiseksi alkaen 1.1.2021. Sydäntyölle tehdyt lahjoitukset ohjataan sydänterveyden edistämiseen, sairastuneiden tukemiseen sekä hoidon ja kuntouksen parantamiseen.
Lämmin kiitos avustasi.