Hyppää sisältöön
Etusivu / Lehdistötiedote / Sydänlasten perheiden hätähuuto: Tehohoidon resurssit on saatava kuntoon  

Sydänlasten perheiden hätähuuto: Tehohoidon resurssit on saatava kuntoon  

Sydänliitto sekä Sydänlapset ja -aikuiset vaativat päättäjiltä välittömiä toimia lisäresurssien kohdistamiseksi HUS:n Uuden lastensairaalan tehohoitoon sekä hoitajien rekrytoimiseksi. Sydänlasten perheet ovat erittäin peloissaan ja huolissaan suunnitelmista lapsipotilaiden lähettämisestä ulkomaille hoitoon.

Suomen Sydänliitto ry sekä Sydänlapset ja -aikuiset ry vaativat päättäjiltä välittömiä toimia lisäresurssien kohdistamiseksi HUS:n Uuden lastensairaalan tehohoitoon sekä hoitajien rekrytoimiseksi. Leikkausjonot ovat viimeisen kahden vuoden aikana kaksinkertaistuneet, ja leikkausta odottaa tällä hetkellä 110 sydänlasta. Heistä noin 50 potilasta on odottanut leikkausta yli lain salliman kuuden kuukauden hoitotakuuajan.  Yhtenä vaihtoehtona on esitetty suomalaisten sydänlasten lähettämistä leikkaushoitoon muihin pohjoismaihin.

–Uuden lastensairaalan kohdalla kyse on koko maata koskevasta ongelmasta, joka on saavuttamassa sellaiset kriittiset mittasuhteet, että niiden ratkomiseksi tarvitaan yhteiskunnan päättäjiltä välittömiä toimia ja yhteistä tahtotilaa, Sydänliiton pääsihteeri Marjaana Lahti-Koski sanoo.

Uusien tehohoitopaikkojen perustaminen muihin yliopistosairaaloihin vaatii pysyvää lisärahoitusta. Välitöntä lisärahoitusta tarvitaan Uuden lastensairaalan tehohoidon turvaamiseksi hoitajien rekrytointiin ja kannustuslisiin.

–Tuntuu uskomattomalta, että meillä on nykypäivänä käytettävissä Uudessa lastensairaalassa vähemmän tehohoitopaikkoja kuin 30 vuotta sitten vanhalla lastenklinikalla! Meillä on Suomessa maailmanlaajuisestikin verrattuna huippuosaamista ja tulokset ovat vertailujen kärjessä. Tästä osaamisesta voimme olla aidosti ylpeitä, Sydänlapset ja -aikuiset ry:n toiminnanjohtaja Katja Laine sanoo.

Nyt kuitenkin pula hoitohenkilöstöstä on pakottanut HUS:n pohtimaan omien lapsipotilaiden lähettämistä ulkomaille hoitoon. Jos tähän joudutaan, tulee se olemaan monille sydänlasten perheille täysin kestämätön tilanne.

–Jo pelkästään sydänvikaan liittyvien lääketieteellisten termien ymmärtäminen suomeksi on alaan vihkiytymättömälle haasteellista. Saati sitten, että keskustelu käytäisiin lähtökohtaisesti vieraalla kielellä. Puhumattakaan kaikista muista sairaalajaksoihin liittyvistä järjestelyistä ja epävarmuustekijöistä, joita perheet joutuvat käymään läpi viikoiksi tai jopa kuukausiksi venyvien leikkausreissujen yhteydessä. Perheet ovat erittäin peloissaan ja aiheestakin huolissaan, että nytkö moneen kertaan siirtynyt lapsen sydänleikkaus tehdäänkin toteutuessaan Helsingin sijasta ulkomailla, Katja Laine sanoo.

Lasten sydänkirurgia ja elinsiirrot on keskitetty lakisääteisesti Uuteen lastensairaalaan, jotta voidaan taata riittävä erityisosaaminen. Näin ollen kaikki leikkaushoitoa vaativat sydänvikaiset lapset hoidetaan Helsingissä. Peräti kaksi kolmasosaa Uuden lastensairaalan teho-osaston lapsipotilaista tulevat hoitoon muualta kuin pääkaupunkiseudulta. Suurin yksittäinen potilasryhmä on synnynnäisesti sydänvikaiset lapset.

SUOMEN SYDÄNLIITTO RY

SYDÄNLAPSET JA -AIKUISET RY

Lisätiedot ja tiedustelut:

Katja Laine

toiminnanjohtaja

p. 044 2727 717

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi