Ilmassa pientä sydämen tykytystä

Apuva, apuva…aa-puu-va! Kauhistuttaa ja pölmistyttää kuin Pirkka-Pekka Peteliuksen rakastettua James Potkukelkka -hahmoa konsanaan.

Tiedättehän mielikuvan. Kirurgin rälläkkä pureutuu rintalastaan… Ei saamari. Eipäs nyt Halonen panikoida ja liioitella.

Mutta operaatio on kohta totisinta totta. Viikko alkoi jo maanantaina Meilahdessa verikokeilla. Ja tornisairaalan käytävillä se tunne jysähti päin kuin tiiliseinä. Tunne siitä torstaisesta h-hetkestä.

Hieman samalla tavoin jysähti silloin, kun kirje leikkauspäivämäärästä kolahti postiluukusta. Yli vuoden tutkimukset, rytminsiirrot, verisuoni- ja läppätutkimukset realisoituivat kuoren aukaisuun.

Samoin kaikki pelot isosta läppä- ja ohitusleikkauksesta.

Operoitava pumppu reagoi asiaan omalla tavoin. Jätti lyönnin välistä. Vaikka eipä se ole kummallista rytmihäiriöiselle. Komppi on välillä kateissa ollut muutenkin.

Onneksi olen voinut valmistautua leikkaukseen koko kesän. Liikkumalla, tapaamalla lähimmäisiä ja ystäviä. No, olutkin on virrannut. Elämästä on tullut nautittua kaikin siemauksin.

Tieto leikkausjonoon päästystä ajoittui toukokuun lopulla samoihin päiviin kuin yrittäjäkurssi päättyi. Ajatuksena oli aloittaa yrittäjänä, kun kerran todistus ammattitutkinnosta on takataskussa.

Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat. Ei ole kovin järkevää aloittaa yritystoimintaa, kun heti kättelyssä on edessä kolmen kuukauden sairausloma.

Asiat oli pantava tärkeysjärjestykseen: Ensin mies kuntoon. Sen jälkeen on muiden asioiden vuoro.

Toisaalta ratkaisu teki selväksi sen, että kesällä oli aikaa valmistautua leikkaukseen. Niin henkisesti kuin käytännön asioidenkin osalta.

Kuka hoitaa sairaalajakson aikana kissan, pärjäänkö aluksi yksin kotona ja kykenenkö edes kauppaan?

Onneksi tytär lupautui kissan ja isänsä hoitajaksi. Ja kun suunsa avasi, niin yksi jos toinenkin kaveri on ollut valmis tarjoamaan auttavaa kättä. En jää yksin. You never walk alone! Kuten erään jalkapallojoukkueen fanit kannustavat.

Leikkauksen alla olen pitänyt huolta myös kunnosta. Ajattelin, että sitä nopeammin kuntoudun, mitä paremmassa kunnossa menen leikkaukseen.

Sauvarullaluistelu, spinning, bodypump ja ne kuuluisat Malminkartanon 426 porrasta ovat tulleet tutuiksi. Sainpa vielä ystävältä lainaksi kuntopyörän, joka tuo vaihtelua edessä olevaan syksyn kuntoutukseen ja kävelylenkkeihin. Normaaliharrastuksiin kun ei ole paluuta pariin kuukauteen. On odotettava rintalastan luutumista.

Läheiset, sukulaiset ja kaverit ovat helpottaneet myös henkistä valmistautumista. On tullut vertaistukea, ammattilaisten näkemyksiä ja kannustusviestejä. Kiitos myös Facebook-peukutusten!

Välillä on läppä lentänyt varsin lennokkaasti, kun vääräleuat ovat esittäneet viiltävää huumoria.

Kaikista olen saanut voimia leikkaukseen ja toivoa toipumiseen. Ja kun Meilahdessa pääsen maan parhaiden lääkärien ja hoitajien käsiin, niin operaatioon lähden luottavaisin mielin.

Uskon, että sen jälkeen sydän on täydessä iskussaan ja edessä on parempi arki.

Pitäkää peukut pystyssä! Palataan palstalle taas leikkauksen jälkeen, kun Jari Sillanpäätä mukaillen ”Sydän sanoo bum, bum, bum”!

Blogin kirjoittaja on 54-vuotias, helsinkiläistynyt mies, jonka eteisvärinää, läppävikaa ja paria ahtautunutta sepelvaltimoa korjataan leikkauksella Meilahdessa.