Erilainen vappu

Sen piti olla hauska vappu. Lomapäiviä oli otettu mökki- ja pihahommia varten, liput vapputansseihin hankittu. Huhtikuun 29. vuonna 2008 olin laittamassa takapihalle kesäkalusteita, kun rinnassa alkoi tuntua oudolta. Aivan kuin iso koura olisi puristanut rintakehää kasaan. Vedin syvään henkeä ja kuulostelin, nytkö se iskee.

Koko talven olin ollut väsynyt varsinkin iltaisin ja rinnan poikki meni silloin tällöin sähköiskun tapainen sävähdys. Ajattelin, että kyse on vain huonosta yleiskunnosta, mutta nyt yhdistin asiat toisiinsa. Löysin kaapista kamferitippoja. Laitoin sitä sokeripalaan ja imeskelin, tunne helpotti.

Jatkoin hiljalleen hommia, kunnes tuli uusi puristus. Otin lisää kamferia, mutta se ei enää auttanutkaan samalla lailla. Silloin tajusin, että nyt on vakava juttu.

Vaihdoin äkkiä siistimmät vaatteet päälle, jos tulee vaikka sairaalareissu. Näppäilin kännykkään 112, mutta en heti painanut vihreää. Odottelin hetken, meneekö puristus ohi. Ei mennyt. Soitin. Hätäkeskus kyseli: oletteko yksin, sisällä vai ulkona, onko ulko-ovi kiinni. Sanoin meneväni ulos, selvä, laitetaan apua tulemaan. Vaimo tuli työasioista samaan aikaan, kun ambulanssin äänet alkoivat kuulua. Se on mulle, huusin. Makasin rappusilla rintaa pidellen. Myöhemmin vaimo sanoi, että olin naamaltani niin harmaa, ettei meinannut rappujen väristä erottua.

Piuhat laitettiin kiinni ja diagnoosi tuli nopeasti: sydäninfarkti. Minua hoidettiin siinä rappusilla melkein tunti, koko ajan oli yhteys lääkäriin. Appiukko oli tullut pihaan, koska meidän piti mennä rautakauppaan katselemaan mökille uutta grilliä. Kun olin ambulanssissa lähdössä sairaalaan, puristi appiukko isovarpaasta – sellainen sisäpiirin tsemppausjuttu.

Sairaalassa kerrottiin, että valmistellaan varjoainekuvausta ja mahdollista pallolaajennusta, joka tapahtuikin jo samana päivänä toisessa sairaalassa. Matkalla tuttua tietä arvelin, että nyt ollaan menossa siinä risteyksessä ja siinä suoralla, vaikka hoitaja välillä kertoikin.

Nivusesta mentiin sisälle. Varjoainekuvauksessa löytyi 80 prosentin tukos ja pari lievempää tukosta. Seurasin monitorista tapahtumia. Tilanne oli outo. Katselin kuin dokumenttielokuvaa, vaikka se oli livelähetys suoraan sydämestäni. Laitettiin stentti, läpivienti tulpattiin. Tarkkailussa maatessani päätin liittyä sydänyhdistykseen. Vaimo ja appiukko tulivat katsomaan. Bling – bling kuului tarkkailumonitorista, kun pulssi nousi. Kerrattiin tapahtumia, olihan se melkoinen yllätys kaikille. Operaatio onnistui hyvin. Nyt katsotaan muutama päivä, sitten tuli siirto osastolle kohtalotovereiden seuraan. Vapun kunniaksi saatiin simaa ja munkkeja. Laitoin joitakin tekstiviestejä tilanteestani. Nuorin veli vastasi: älä tee tuota enää koskaan. Mietin, että en tee, jos se on itsestä kiinni.

Toipuminen eteni normaalisti, pääsin takaisin lähisairaalaan vielä viikonlopun yli. Istuin sairaalavaatteissani ambulanssikuskin vieressä. Oli suunnilleen ikäiseni mies, kyseli oireista ja muusta asiaan kuuluvasta.

Sepelvaltimotauti. Neljän viikon sairausloma. Lääkkeet loppuiäksi. Omatoimista kuntoutusta, jumppaa ja kävelyä pikkuhiljaa lisäten. Salaattia päivittäin, ei mitään rasvaista. Alkoi terveellinen elämä. Töihin, ei kovaa rehkimistä, tarkkaile tuntemuksia. Jos tulee oireita niin heti yhteys sairaalaan.

Syksyllä oireet palasivat. Sydämeen kurkattiin uudestaan, mutta syyksi paljastui lääke, joka aiheutti ruokatorveen puristusta. Kun lääke vaihdettiin, oireet hävisivät. Mittailen itse verenpainetta, ja joka kevät lääkäri tutkii, otetaan verikokeet ja sydänfilmit. Avantouinnista voit luopua, jos se ei ole aivan välttämätöntä, sanoi lääkäri. Nitrosuihke on aina mukana, vaikka kertaakaan ei ole tarvinnut. Se luo turvallisuuden tunnetta. Jos olen yksin lähdössä vaikka mökille, kysyy vaimo: onko suihke, avaimet, puhelin, eväät, hyvä mieli? Juu on, soittelen väliaikatietoja.

– Jussi58 –