Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Vertaistuki / Valmennusopeista ytyä sydäntyöhön

Valmennusopeista ytyä sydäntyöhön

Rakennusneuvos Jaakko Heikkilä on valmentanut yritysjohtajia ja johdattanut koripallojoukkueen Suomen mestaruuteen. Opit ja kertyneet kokemukset hän soveltaa sydäntyössä vapaaehtoistoimintaan.

Riitta Katko, Kimmo Brandt
Julkaistu 5.3.2018
Päivitetty 9.5.2019
Jaakko Heikkilä.

Jaakko Heikkilä toimii sydäntyössä luotettuna miehenä kolmella tasolla. Syyskokouksessa hänet valittiin Sydänliiton hallitukseen toisena uutena jäsenenä. Sitä ennen kokemusta sydäntyöstä on karttunut jo vuodesta 2000 lähtien yhdistys- ja piiritasolta.

Aikanaan Jaakko tuli mukaan järjestötyöhön, kun taloyhtiöstä tuttu rouva Annukka Siro kysyi häneltä kiinnostusta ryhtyä Espoon sydänyhdistyksen puheenjohtajaksi. Sittemmin hänet valittiin Etelä-Suomen sydänpiirin hallitukseen vuonna 2015.

– Olen huono sanomaan ei, kun pyydetään mukaan. Koen, että haluan olla nyt vapaaehtoispuolella antamassa takaisin sitä tietoa, mitä itselle on karttunut.

Sisäinen palo vauhdittaa

Heikkilä haluaa tuoda antinaan sydäntyön kaikille tasoille valmennus- ja yritysjohtajakokemuksensa. Paras toiminnan moottori ihmisen kaikessa tekemisessä on sisäinen halu ja tekemisen nautinto. Siksi hän korostaa sisäisen motivaation nostattamista.

– Työpaikoilla motivaatiota edistävät mm. porukkaan kuulumisen tunne, oppimismahdollisuus, hyvä palautekulttuuri ja arvostus. Tätä samaa voimme tukea hyvällä vapaaehtoistoiminnan johtamisella. Tehtävämme on myös herättää ihmisen omaa kiinnostusta ja halua terveyttä edistäviin valintoihin.

Johto varmistaa toiminnan

Urheilullinen Heikkilä keksi jo lapsena juoksuttaa ja valmentaa muita, kun tuntui, etteivät omat valmiudet riitä huippu-urheilijaksi. Vapaaehtoisura sai myöhemmin vauhtia rakkaasta lajista koripallosta. Hän valmensi tyttöjen koripallojoukkueen kahdeksan vuoden ikäisistä naisten mestaruussarjaan vuosina 1985–1993 ja toimi mm. naisten koripallomaajoukkueen päävalmentajana.

– Vapaaehtoistoiminta vei silloin 900 tuntia vuodessa vapaa-ajastani. Valmennusoppeja miettiessäni huomasin, että koin likkojen kanssa huippuelämyksiä joukkueen edistymisestä – tämä mielihyvä on se vapaaehtoistoiminnan palkanmaksaja. Johdon tehtävä on varmistaa yhteisen toiminnan kokemus.

– Vapaaehtoistoiminta vastaa ihmisen korkeimpiin tarpeisiin. Yhdessä toimien nautimme aikaansaaduista tuloksista, tunteesta, että me osaamme tämän. Rakennamme yhdessä katedraalia emmekä laita vain tiiliä päällekkäin, Jaakko kiteyttää.

Ihminen keskiössä

Digitalisaatio oli ajan ilmiönä esillä ja puheenaiheena myös Sydänliiton syyskokouksessa.

Heikkilä näkee, että digitalisaatio ja mittaaminen tuovat omat haasteensa ja mahdollisuutensa sydäntyöhön. Keskeistä on, miten ihminen saadaan ottamaan vastuuta sairastumisestaan ja tervehtymisestään menetelmien kehittyessä.

Digitalisaatio vaatii Heikkilän mukaan taitavaa etenemistä ihminen keskiössä, ettei unohdeta kasvokkain kohtaamista sähköisten palvelujen kehittyessä. Hän uskoo, että ajan myötä uudet palvelut kotiutuvat. Niiden käytöstä on rohkaisevia esimerkkejä käyttäjien iästä riippumatta.

Arvostusta kaikkien työlle

Sydäntyössä Heikkilä toivoo edelleen vahvaa yhteistyötä liiton, piirien ja yhdistysten välillä. Yhdistyksissä on kosketuspinta ihmisiin ja liitolla ja piireillä voimavaroja tukea yhdistystyötä.

– Meille on tärkeää jakaa yhteinen näkemys ja arvostaa kaikkien työtä. Liiton syyskokouksessa näkyi innostunut, lämmin henki, joka antaa työllemme pohjan, Heikkilä toteaa tyytyväisenä.

Heikkilän johtama Espoon sydänyhdistys on vahva toimija lähes 2 000 jäsenineen. Toteutusvastuuta on jaettu aktiivisille työryhmille. Erityinen innostuksen ja ponnistuksen kohde ovat joka toinen vuosi lähes sadan vapaaehtoisen voimin järjestettävät Sydänmessut.

– Niistä palkintomme on mielihyvä yhteisestä onnistumisesta. Saamme terveydenhuollon huippuasiantuntijat luennoitsijoiksi ja liikkeelle 5 000–6 000 sydänterveydestä kiinnostunutta.

Kaikkein arvokkainta toimintaa yhdistyksessä ovat Jaakon mukaan kuitenkin vapaaehtoiset tukihenkilöt, joiden työtä liitto ja piiri tukevat koulutuksella.

– Itse sairauden kokenut ymmärtää toista parhaiten.

Neljän jalan tasapaino

Sydänterveyteen ja elämään yleensä sopii Heikkilän mukaan neljän tekijän tasapainomalli. Hyvinvointi rakentuu perheen, ammatillisen elämän, ystävien ja sidosryhmien osuuden sekä lisäksi henkilökohtaisen elämän tasapainotilasta.

– Tämä tasapaino vahvistaa ihmisen terveyttä. Neljäs osio, tarve omiin henkilökohtaisiin juttuihin, unohtuu usein muiden tekijöiden painottuessa.

Jaakko pyrkii toteuttamaan malliansa. Työnteko jatkuu oman valmennustoiminimen kautta ja erilaisissa vapaaehtoisissa asiantuntija- ja luottamustehtävissä. Perhe antaa vastapainoa ja liikuntaharrastukset pitävät yllä kuntoa.

Isän kuolema järkytti

– Lapsuuttani järkytti isän kuolema äkillisesti sydäninfarktiin vuonna 1957. Olin tuolloin 10-vuotias. Lauantai-iltana hän oli ihan kunnossa ja sunnuntaiaamuna sydänkohtauksen jälkeen poissa. Äiti jäi huolehtimaan neljästä lapsesta ja veloista. Tiedän, mitä on tiukkuus. Onneksi kansakoulunopettajaäiti tuki kouluttautumista, Jaakko kertoo.

Jaakkoa vaivasi pitkään ajatus, voiko hän elää kauemmin kuin 50-vuotiaana kuollut isä. Ajatus on kannustanut terveisiin valintoihin.

– Huomasin varhain, ettei ole mitään järkeä tupakoida. Yritän liikkua ja pitää painon kurissa. Minua kiehtoo evoluutioteoriaan perustuva intervallityyppinen liikuntaharjoittelu ja ravinto-oppi.

Jaakko aloittaa joka ainoan aamun itse kehittämällään tasan 25 minuutin voimisteluohjelmalla, jossa käydään läpi lihasryhmät, tasapainoharjoitukset ja venytykset.

Golfkierroksia kertyy rapiat 70 kautta kohti. Lumisina talvina hiihtokilometrejä tuli 1 000–2 500 vuodessa. Väliin pitää ehtiä kannustamaan kotijoukkuetta Joensuun Katajaa.

– Ruokavaliossa yritän välttää sokeria, Jaakko sanoo ja syö haastattelussa virnistäen vain munkkirinkelin puolikkaan.

Kuka: Jaakko Heikkilä

Koulutus: DI

Työ:

Toimitusjohtaja Viatek Oy, SCC Viatek Oy, Ramboll Finland Oy

Liikkeenjohdon konsultti 2007–

Kaksi johtamiseen liittyvää julkaisua

Perhe: avovaimo, 2 lasta ja 3 lastenlasta

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi