Riittävän hyvä
Hymähdän aina sanonnalle ”Tehkää kuten minä sanon, älkää kuten minä teen”, mutta jos ihan rehellinen olen, tässä piilee puoli totuutta minunkin kohdalla.
Terveydenhoitajana juttelin asiakkaiden kanssa liikunnasta, terveellisestä ruuasta, levosta ja ylipäätään arjen valinnoista. Jos toteuttaisin itse kaikki ne hyvät ohjeet ja neuvot, miten hyviä elintapani olisivatkaan. Mutta olen oppinut olemaan armollinen itselleni. Tiedän jo, mitä asioita haluan parantaa ja mitkä asiat voivat olla vähän sinnepäin. Uusien makujen maistelu on hyvä juttu, mutta jätän sen nykyään mieluusti muille.
Ehdottomasti haluan parantaa arjen hyvien asioiden nostamista ja vahvuuksiin keskittymistä vikojen etsimisen sijaan. Olen huomannut, etten lähtökohtaisesti näe omia onnistumisiani. Mieleni pohtii koko ajan, mitä vielä voisin tehdä enemmän tai paremmin. Mutta samalla kun olen opetellut ymmärtämään muutoksen taustalla olevia tekijöitä, olen itsekin oppinut luottamaan vahvuuksien näkyväksi tekemisen vaikutukseen. Suuri merkitys on ollut myös ihmisillä, jotka ovat osanneet oikeassa kohtaa kannustaa ja antaa hyvää palautetta.
Helppoa se ei ole ollut ja harjoittelu jatkuu. Olen jo oppinut kiittämään ja kehumaan ympärillä olevia ihmisiä, pohtimaan päivän ilonaiheita ennen nukahtamista, pyytämään perhettä kertomaan ruokapöydässä päivän hyvistä asioista ja havaitsemaan myös onnistumisia omassa tekemisessäni.
Harjoittelen vielä olemaan hermostumatta silloin, kun juna tai bussi on myöhässä. Opettelen ajattelemaan, että on asioita, joihin voin vaikuttaa ja asioita, joihin en. Lupaan jatkaa harjoittelua myös rakentavan palautteen antamisessa omille teini-ikäisille.
Yritän elää, kuten uskon ja opetan, olen armollinen itselleni. Paljon olen jo oppinut ja paljon pystyn vielä oppimaan. Ja jos se ei aina onnistu, uusi harjoittelutilanne on taas pian edessä – ainakin niiden teini-ikäisten kanssa.
Eläköön elämän pienet ja isot ilot sekä kehittymiskelpoiset ihmiset.