Siirry sisältöön

Lähes joka aamu syke noin 90 ja olo epämiellyttävä. Joitakin kertoja verenpainemittarissa rytmihäiriömerkintä. Epämiellyttävä olo rauhoittuu yleensä kymmenen jälkeen. Aamulla juon kahvia ja allergialääkkeeksi otan desloratadiinin. Onkohan näillä yhtettä tuntemuksiini? Sydänfilmi otettu TK:ssa 10.2014, sinustakykardia,johon määrättiin 2.5 mg Emconcoria tarvittaessa. Ei merkittävää apua. Kävin kardiologilla 3.2015,jossa sydän todettiin rakenteellisesti ja toiminnallisesti normaaliksi. EKG:ta ei otettu. Propral tarvittaessa. Kuukausi lääkärikäynnin jälkeen pyörryin. Makailin illalla sohvala ja unenrajamailla säpsähdin oven kolahdukseen. Herätessäni tunsin tykytystä mutta muuten olo normaali. Nousin sohvalta, kävelin muutaman metrin keittiöön. Ehdin sanoa,että olo tosi huono,kunnes musteni. Pyörtyessäni kolautin pääni pöytään, tajuttomuus kesti noin 10 sekuntia. Kävin seuraavalla viikolla TK:ssa juttelemassa hoitajan kanssa. Olen ylipainoinen ja selässä nikamalukkoja. pyörtymisen jälkeen kävin naprapaatilla, 3-4 nikamien välissä jumeja. Kysymys kuuluu: voiko selkäoireet aiheuttaa aamuiset sydäntuntemukset?

23/04/2015

Luulosairas

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 23.4.2015
Päivitetty 4.6.2018

Aloitetaan kysymyksen loppupuolelta. 1) Nikamalukot tai muut selkäoireet eivät suoraan aiheuta rytmihäiriötuntemuksia enempää kuin mikä tahansa epämiellyttävä olo, joka voi stressireaktiona aiheuttaa sykkeen kiihtymistä. 2) Sydämentykytykseen liittyvä pyörtyminen on periaatteessa vakava oire ja herättää kysymyksen todellisesta rytmihäiriöstä. Toki kyseessä voi olla myös ns. tavallinen pyörtyminen. Jos tilanne toistuu, asiaa on tutkittava lisää. 3) Sinustakykardia ei ole sairaus eikä rytmihäiriö, vaan sydämen normaalin sykkeen tihenemistä reaktiona mm. rasitukseen, kipuun, kahviin (!) tai vain aamuiseen elimistön aktivoitumiseen. Sitä ei tarvitse erityisesti hoitaa. Tarvittaessa otettavasta beetasalpaajasta ei useinkaan ole ratkaisevaa apua, koska vaikutuksen alkamiseen menee aikaa, jonka kuluessa tilanne usein ehtii mennä itsestäänkin ohi.

23/04/2015

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset