Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Muut rytmihäiriöt / Hoitoa uhmaavat lisälyönnit

Olen 56-vuotias nainen. Lääkityksenä Asacol-puikot proktiittiin ja Lipcut korkeaan kolesteroliin, nivelrikkoa vaivaksi asti. Kärsin kammiolisälyönneistä joita on nyt nähdäkseni yli 50 000/vrk. Minua on paljon tutkittu ja olen saanut hyvää hoitoa, mutta mietin josko kokonaiskuvan kertominen voisi auttaa löytämään tähän jonkun mahdollisen syyn? Oliskohoan syytä tehdä vielä joitakin lisätutkimuksia tai joitakin tutkimuksia uudelleen? Voin tällä hetkellä huonosti, mutta olen yrittänyt käydä töissä antamatta sairaudentunteelle liiallista valtaa. Uusin oire on, että ylävatsaa kiristää. On myös lieviä rintakipuja vasemmalla rinnassa ja  hengenahdistus vaivaa, ei niinkään liikkuessa mutta puhetyössä tuntuu että ei osaa enää hengittää ja ilma loppuu.

Vuoden 2012 alussa alkoivat äkisti ajoittaiset kammiolisälyönnit, eli välillä oli koko ajan noin joka viides lyönti, välillä ei. EKG:ssä todettiin hyvälaatuisiksi. Silloin tehtiin paljon tutkimuksia: veriarvoja mm. kilpirauhasarvot, thorax ja rasituskoe. Rasituskokeessa ei ollut lisälyöntejä ja se oli ok.  

2013 ongelma paheni ja pääsin ultraan. OIkea kammio todettiin jonkin verran suurentuneeksi ja trikuspidaaliläppä falskasi kuulemma normaalia enemmän. Sain lähetteen vähän etäisempään keskussairaalaan. Siellä otettiin holter, jossa oli vain 700 lisälyöntiä/vrk ja magneettikuvaus ARVD:n poissulkemiseksi, jossa todettiin että trikuspidaaliläppävuoto juuri erotettavissa. Poikkeamia oli joissakin arvoissa mm RVESV 79 ja RVESV indeksi 44 ml/m2. Oikean kammion ejektiofraktio 50 %. Lieväasteinen oikean kammion dilataatio ja lähinnä systolinen dysfunktio. Vaseman kammion arvot normaaleja. Mitään varmaa kardiomyopatiaa ei havaita. Myös pitkä QT noteerattiin eli QTc oli silloin luokkaa 470 ms. Lähete pantiin kiinni. Kokeilin sitten työterveyslääkärien johdolla erilaisia betasalpaajia, mutta syke laski helposti alle 50 ja verenpaine alle 100/alle60. 

2014 sain lähetteen lähimpään keskussairaalaan. Siellä todettiin holterissa 28 000 lisälyöntiä/vrk lievällä betasalpauksella ja lisälyönnit lisääntyvät rasituksessa. Lääkäri ultrasi ja totesi että aika hyvin se kuitenkin pumppaa. QTc oli yli 500 joten otettiin verikoe, mutta kolmea yleisintä altistavaa geeniä ei löytynyt. Lähetti rytmihäiriökardiologille. Kesällä lisälyönnit ja oireet kuitenkin vähenivät ja niinpä ei kiirehditty.

2015 keväällä tehtiin ablaatio oireitten palattua jälleen. Se onnistui teknisesti mutta ei auttanut. Söin Tambocoria ja se vähän auttoi, kesällä oli lähes terve jakso jälleen – alkoi jo ennen lomaa kun oli vielä hyvin kiireistä. Pyöräilin n. 1500 km ja liikuin paljon metsissä!

2016 tammikuussa holterissa oli 16 000 ll/vrk. Lääkäri käski lopettaa Tambocorin, koska siitä ei ole hyötyä. Pääsin taas ablaatiojonoon. Maaliskuun alussa hiihtelin muutamana päivänä ja sydän riehaantui. Viimeisen kuukauden ajan  kammiolisälyöntejä on ollut enemmän kuin joka toinen, koko ajan. Sykemittarilla mitattu syke on levossa yli 100, ranteesta tai verenpainemittarilla mitattu syke on 40. Verenpaine on ok, 115/60 tai alapaine joskus alempi. Kävin työterveydessä EKG:ssä ja lisälyönnit näyttävät kuulemma entisen kaltaisilta. Tarkistettiin taas kilpirauhasarvot ja soitin jononhoitajalle ablaatiosta. Olen hyvin väsynyt ja nukun tosi huonosti kun tunnen miten sydän hakkaa. Liikkuminen ei tunnu hyvältä.

Anteeksi pitkä sepustus. Pohdin voisiko se kuitenkin olla ARVD tai falskaako läppä entistä enemmän kun ei ole ultrattu pariin vuoteen tai voiko joku kasvain tms aiheuttaa tällaista? Ja tietysti mietin että jos ablaatio ei tepsi niin konstit taitavat olla kokonaan lopussa?

09/04/2016

Uupuuko sydän?

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 13.4.2016
Päivitetty 4.6.2018

Eihän tuohon voi oikein muuta sanoa kuin että ongelma on kiusallisen sitkeä. Taustalla oleva perussyykin on epäselvä. Kuulostaa ehkä yllättävältä, mutta parempi niin – jos taustalla olisi helposti todettavissa oleva etenevä sairaus, tilanne olisi ilmeisesti nykyistäkin huonompi. Toivoa tuo se, että uusia ablaatioyritys on vireillä. Lääkehoidonkaan mahdollisuudet eivät liene loppuun käytetyt.

13/04/2016

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi