Hyppää sisältöön

Hei !
Olen 25 vuotias nainen ja minulla alkoi rytmihäiriö tuntemukset vuosi sitten. Minulle tehtiin holter nauhoitus jossa löytyi 10 peräkkäistä kammiolisälyöntiä ja diagnoosi oli pleomorfinen kammiotakykardia. Tämän jälkeen minulle on tehty kaksi kertaa sydämen ultraääni, rasitus ekg ja sydämen magneettikuvaus sekä toinen holter. Rasitus ekg:n aikana qrs heilahduksen muoto vaihteli hieman joka näkyy myös toistamiseen otetussa holterissa sykkeen nousun yhteydessä, mutta varsinaisia rytmihäiriöitä ei tämän toisen vuorokausirekisteröinnin aikana ollut ilmaantunut. Sydämessä ei löytynyt rakenteellista eikä toiminnallista vikaa ultrassa, eikä magneettikuvauksessa. Lääkäri sanoi että tuo kammioperäinen rytmihäiriö olikin osoittautunut eteisperäiseksi, ja diagnoosiksi jäi ”ennenaikainen kammiodepolarisaatio” nyt vähän aikaa sitten otetussa ekg:ssä näkyi s aallon pieni notkahdus ja delta aaltoa muistuttava depolarisaatio, mitä tämä tarkoittaa? Lääkärit sanovat, ettei ole mitään hätää mutta nämä löydökset kuitenkin ovat jääneet vaivaamaan päätäni, enkä ole uskaltanut harrastaa enää liikuntaa pitkään aikaan, en käyttää edes pienissä määrin alkoholia ja asia pelottaa minua suunnattomasti. Kysymys kuuluukin, että kuinka kammioperäinen rytmihäiriö voidaan tulkita ekg:ssä niin, että diagnoosi muuttuu eteisperäiseksi , ja voiko kysymys olla kuitenkin jostain vaarallisesta, vaikka sydän on näin perusteellisesti tutkittu?

18/01/2016

Hipsu

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 19.1.2016
Päivitetty 4.6.2018

Tärkein ensin: perusteellisissa tutkimuksissa ei ole todettu sydämessä mitään varsinaista vikaa, joten huolta ei ole ja voi elää aivan tavallista terveellistä elämää. EKG:n tulkinnasta voi sanoa sen verran, että eteis- ja kammioperäisen lisälyönnin (tai lisälyöntisarjan) toisistaan erottaminen ei aina ole helppoa eikä yhdestä rekisteröinnistä edes mahdollista. Jos kammioheilahdus eli QRS-kompleksi on kapea ja samanlainen kuin normaaleissa lyönneissä, ylimääräinen lyönti tai lyönnit ovat varmuudella eteisperäisiä. Leveä QRS voi olla kammioperäinen tai sitten eteisperäinen, jolloin aberraatioksi kutsuttu ilmiö leventää sitä. Ilmiö on vaaraton ja sen merkitys on pelkästään tuossa rytmihäiriön tarkan paikantamisen vaikeutumisessa. Vielä yksi tärkeä näkökohta: Kymmenen lisälyönnin sarja (jota teknisesti kutsutaan eteis- tai kammiotakykardiaksi) on terveessä sydämessä lähtökohdasta riippumatta yhtä vaaraton ilmiö kuin yksittäiset lisälyönnitkin. Ymmärrettävää on, että ensi vaiheen epäily tai vaikutelma lyhyestäkin monimuotoisesta kammiotakykardiasta herätti tarpeen perusteellisiin tutkimuksiin, mutta ne on nyt siis tehty, sydän terveeksi havaittu ja kyseinen rytmihäiriö myöhemmin harmittomaksi todettu.

19/01/2016

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Haku

Löytynyt 0 tulokset