Minulla on todettu leposydänfilmeissä lyhyt PQ-aika (110 ms) ja sain kardiologilta vastauksen, että viittaa lyhyeen johtumisaikaan eteis-kammiosolmukkeessa ja saattaa aiheuttaa paroksysmaalista takykardiaa.
Vuoden sisään olen saanut 5 nopeaa rytmihäiriötä, joita ei olla ehditty saamaan filmille, mutta täysillä tuntuisi sydän hakkaavan.
Kohtaukset ovat alkaneet sängystä noustessa, kestävät muutaman minuutin ja loppuvat lisälyönteihin.
Voivatko tällaiset kohtaukset aiheuttaa kammiovärinän, vaikka ei olisi todettu delta-aaltoa leposydänfilmeissä?
Onko aihetta lisätutkimuksille, ja jos on niin minkälaisille?
Kiitos vastauksestasi.
Huolestunut
Vastaus
Ensin täytyy varmistua siitä, että PQ-aika on mitattu oikein. EKG-laitteiden antamat automaattimittaukset erehtyvät joskus. Mutta koska kardiologi on nähnyt EKG:n, oletetaan, että kysyjän PQ-aika on todella normaalia lyhyempi eli sähkön johtuminen eteisistä kammioihin normaalia nopeampaa.
Kun lyhyen PQ-ajan lisäksi EKG:ssa on todettavissa delta-aalto (jatkuva tai ajoittainen), puhutaan Wolff-Parkinson-White (WPW) -oireyhtymästä. Siinä eteisen ja kammion välillä oleva ylimääräinen sähköä johtava rata (niin sanottu oikorata) altistaa tiheälyöntisyyskohtauksiin (supraventrikulaariset takykardiat, SVT). On myös riski siitä, että nopea eteisperäinen rytmihäiriö, esimerkiksi eteisvärinä, johtuu kammiohin nopeaa rataa myöten, jolloin on riski kammiovärinästä, kuten kysymyksessä esitetään. Tämä edellyttää tuplasti huonoa onnea: 1) että on oikorata ja 2) että erikseen on taipumus eteisvärinään tai -lepatukseen.
Kun delta-aaltoa ei ole, yhdistelmää lyhyt PQ-aika ja tiheälyöntisyyskohtaukset kutsutaan Lown-Ganong-Levine (LGL) -oireyhtymäksi. Lisäksi tunnetaan oireyhtymä, jota kutsutaan nopeutuneeksi AV-solmukkeen johtumiseksi (enhanced AV nodal conduction, EAVNC). Näissäkin voi olla ylimääräinen johtorata.
LGL- ja EAVNC-oireyhtymien tavallisin ilmentymä ovat SVT-kohtaukset. Ne eivät sellaisenaan ole terveessä sydämessä hengenvaarallisia, mutta voivat kyllä olla hoitoa vaativan kiusallisia, jos kohtaukset toistuvat usein tai eivät lopu itsestään. Edellä mainittua ”tuplasti huonoa onnea” on kuvattu näiden oireyhtymisen yhteydessä vain harvoin, mutta täysin poissuljettua sekään ei ole.
On siis epätodennäköistä, että kysyjän tilanteessa olisi hengenvaaraa. Koska kuitenkin on haittaavia oireita, viite mahdollisesta oikoradasta ja häiritsevä huoli asiasta, pitäisin harkinnan arvoisena keskustelua rytmikardiologin kanssa kajoavan rytmihäiriötutkimuksen eli elektrofysiologisen tutkimuksen (EFT) suorittamisesta. Tällöin asia ainakin selviäisi, ja mahdollinen oikorata voitaisiin saman tien hoitaa pois katetriablaatiolla.
Mikko Syvänne