Muuttuneet rytmihäiriöt
Hei!
Sydämeni on tutkittu kardiologilla, tehty siis ultra ja rasituskoe, holter. Nämä tehtiin lisälyöntien vuoksi, tutkimuksessa ei ilmennyt mitään hälyttävää ja sydän todettiin rakenteellisesti terveeksi, määrättiin bisoprolol 2,5mg/vrk. Ainoa varsinainen erikoisuus oli t-inversio raajakytkennässä (aVF), joka välillä korjaantui tullen taas myöhemmin takaisin. Pahimpia oireita ei siis ikävä kyllä saatu edes rasituskokeessa ”nauhalle”.
Nyt lisälyönnit ovat kuitenkin myöhemmin muuttaneet muotoaan, niitä on alkanut ilmestyä myös rasituksessa, esimerkiksi aerobista tehdessä sykkeen ollessa noin 140-160 vaikkapa kuntopyörää polkiessa.
On alkanut ilmestymään satunnaisesti useita peräkkäisiä lisälyöntejä myös edellämainitulla korkeammalla sykkeellä, jolloin rasituksen joutuu lopettamaan. Peräkkäisiä lisälyöntejä voi tulla esimerkiksi 3-6 kappaletta kesken rasituksen. Erityisesti etukumara asento laukaisee rytmihäiriön, kuntosalilla siis laitteet joihin nojataan hieman alaviistosti.
Vaatiiko tämä lisätutkimuksia, jos kyllä, niin minkälaisia?
14/02/2017
Kimmo
Vastaus
On hyvä, että sydän on tutkittu ja ensisijaisesti todettu rakenteeltaan terveeksi. Lisälyönnit ovatkin usein ns. terveen sydämen rytmihäiriöitä. Jos rytmihäiriötuntemukset ovat kuitenkin muuttuneet mainitulla tavalla, eli niitä esiintyy nyt enemmänkin rasitustilanteessa, voi asiaa aivan hyvin selvittää uudelleen. Tässä tilanteessa riittäisi joko rasituskokeen tai Holter -tutkimuksen uusiminen.
24/02/2017
Anna-Mari Hekkala