Siirry sisältöön

Viisikymppisellä miehellläni oli yli vuosi sitten sydäninfarkti, kammiovärinä ja sydänpysähdys. Hänet elvytettiin käsin + defibrillaattorilla ja intuboitiin. Oli kaksi päivää teholla nukutettuna ja jäähdytyksessä. Tämän jälkeen miehen flunssat ovat muuttuneet. Edelleen niitä on pari kertaa vuodessa, mutta nykyisin hänelle nousee heti ensimmäisenä yönä kohtuullisen korkea kuume. Aiemmin hänellä ei ole kuumetta ollut ainakaan pariinkymmeneen vuoteen. Nyt tosiaan kuume nousee heti ja on pari päivää. Hän on syönyt silloin Panadol Forten puolikkaita (=500 mg) 6 tunnin välein muutaman päivän ajan. Mistä tämä muutos johtuu, ja onko se vaarallista? Kuinka kauan kuumeen jälkeen tulee hänen olla harrastamatta liikuntaa?
Lääkityksenä primaspan, metohexal ja statiinit sekä aerius. Kunto on oikein hyvä.

09/02/2016

Pitäisikö huolestua?

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 16.2.2016
Päivitetty 4.6.2018

Kuulen ensimmäistä kertaa, että sairastettu sydäninfarkti muuttaisi yksilöllistä taipumusta reagoida infektioon kuumeella. Olisiko kuitenkin kyseessä yhteensattuma? Hyväkuntoisen sepelvaltimotautipotilaan flunssan hoito ei poikkea tavanomaisesta. Liikkeelle voi lähteä kun kuume on laskenut ja liikkuminen tuntuu hyvältä.

16/02/2016

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset