Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Sepelvaltimotauti / Sydäninfarkti ja vagushermo

Olen 31v hyväkuntoinen palomies. Syödessäni kovaa beef jearky lihapalasta se tuntui jäävän kurkkuun kiinni ja koin kovan ja laajan kivun yläselän ja rinnan alueella sekä jomottavaa hermokipua kyynertaipeissa. Luulin refluksiksi, mutta sitä se ei ollut. Söin seuraavana päivänä uudestaan saman lihapalan ja koin tismalleen samanlaiset oireet. Tämän jälkeen kärsin enemmän ja vähemmän ahdistavista kivuista yläkropassa ja varsinkin käsissä. Koin myös lisääntyneitä neurologisia oireita ja outoja puutumisia käsissä. 21.1.2015 sain sydäninfarktin ilman mitään syytä. Sukurasitetta tai riskitekijöitä ei ollut. Tämän jälkeen kaikki jomottavat kivut käsissä loppuivat sekä neurologiset oireet. Uskon, että kyseessä on ollut vagushermoon liittyvä asia. Onko mahdollista että hermon vaurio tai ärsytys olisi voinut aiheuttaa infarktin?

04/10/2015

Taistelija

Vastaus

Mikko Syvänne
Julkaistu 8.10.2015
Päivitetty 4.6.2018

Ruokatorven spasmi eli lihaskouristus voi aiheuttaa täsmälleen samanlaisen käsivarsiin säteilevän rintakipuoireen kuin angina pectoris tai sydäninfarkti. Refluksi tarkoittaa happaman mahansisällön nousemista ruokatorveen, ja siihen liittyvä närästys voi myös mennä päällekkäin sydänoireiden kanssa. Onko lihanpalan juuttumisesta johtuneella spasmilla mitään tekemistä myöhemmän sydäninfarktin kanssa vai onko kyseessä silkka yhteensattuma, on mahdotonta varmasti sanoa. Vagushermo välittää sydämeen ja muualle parasympaattisia ärsykkeitä eli lähinnä hidastaa pulssia. Sydämen alaseinäinfarktiin liittyy tyypillisesti vagaalinen heijaste, ja pulssin hidastuminen voi vaatia lääkitystä ja joskus jopa tilapäistä tahdistinhoitoa.

08/10/2015

Mikko Syvänne

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi