Sydänliiton hyvinvoinnin ja sydänterveyden verkkopalvelu

Pieni ele -keräys on nyt itsenäinen yhdistys

Keräystoiminta kunnissa ja yhdistyksissä jatkuu kuten ennenkin, kun Pieni ele muuttuu 1.1.2020 alkaen rekisteröidyksi yhdistykseksi. Yhdistyksenä toimiminen antaa mahdollisuuksia kehittyä entistäkin paremmaksi hyväntekeväisyystoimijana ja vahvistaa keräyksen juridista asemaa.

Marja Kytömäki, päätoimittaja
Julkaistu 13.9.2019

Pieni ele -yhdistyksen perustamisesta päättivät keräyksessä mukana olevien 17 vammais- ja terveysjärjestön johtajat. Lähes kaikki järjestöistä (15) liittyivät uuteen yhdistykseen. Vaalien aikana järjestettävän keräyksen ytimessä säilyvät tulevaisuudessakin paikallisyhdistysten vapaaehtoiset lipaskerääjät ympäri Suomen.

– 112-vuotiaan Pieni ele -keräyksen tavoitteena on tukea vammaisten ja pitkäaikaissairaiden elämää lahjoitusvarojen avulla. Yhdistyksenä toimiminen vahvistaa työtä. Haluamme panostaa toiminnan kehittämiseen, jotta se on olemassa ja auttamassa vielä pitkään, kertoo projektipäällikkö Erika Mäntylä.

Tähän mennessä kerätyt lahjoitusvarat jaetaan nykyisille mukana oleville järjestöille ja niiden yhdistyksille. Viimeisiä tilityksiä tehdään vielä syksyllä.

Lahjoituksia Pieni ele saa 1–2,5 miljoonaa euroa keräystä kohden. Seuraava lipaskeräys järjestetään vuonna 2021 kuntavaalien äänestyspaikoilla. Keräys on yhteydessä järjestöihin ja yhdistyksiin, kun seuraavan keräyksen valmistelut alkavat.

Pieni ele ry:n jäsenjärjestöt ovat 1.1.2020 alkaen Allergia-, iho- ja astmaliitto, Epilepsialiitto, Hengitysliitto, Invalidiliitto, Kehitysvammaisten tukiliitto, Kuuloliitto, Kuurojen liitto, Mielenterveyden keskusliitto, Munuais- ja maksaliitto, Neuroliitto, Näkövammaisten liitto, Psoriasisliitto, Diabetesliitto, Reumaliitto ja Sydänliitto.

Keräys sai alkunsa jo vuonna 1907, jolloin ensimmäisten eduskuntavaalien yhteydessä kerättiin varoja tuberkuloosin vastustamiseen. Aiemmin keräyksen nimi oli Vaalikeräys.

Tänä päivänä Pieni ele perustuu 17 järjestön väliseen yhteistoimintaan. Järjestöjen paikallisyhdistykset toteuttavat keräyksen vapaaehtoisvoimin kunnissa ympäri Suomen yli 10 000 vapaaehtoisen voimin. Lipaskerääjät ovatkin keräyksen sielu.

Järjestöt käyttävät keräysvarat mm. kuntoutukseen, apuvälineiden hankintaan ja edunvalvontaan. Paikallisyhdistyksissä keräysvarojen avulla järjestetään esimerkiksi neuvontaa, vertaistukiryhmiä sekä virkistystoimintaa.

Lue seuraavaksi