Etusivu / Sydänliitto / Sydänliiton turvallisemman tilan periaatteet

Sydänliiton turvallisemman tilan periaatteet

Meillä Sydänliitossa on tavoitteena turvallisempi työ- ja vapaaehtoistoiminnan paikka, ja että kaikilla on turvallisempaa osallistua Sydänliiton toimintaan ja tilaisuuksiin. Me Sydänliiton henkilöstö, luottamushenkilöt, vapaaehtoistoimijat sekä kaikki liiton toimintaan osallistuvat sitoudumme noudattamaan kaikessa toiminnassamme ja tapahtumissamme turvallisemman tilan periaatteita.

 

Toiminnassamme ja tapahtumissamme noudatettavat periaatteet


Avoimen vuorovaikutuksen, oppimisen ja kohtaamisen tavoitteet toteutuvat parhaiten silloin, kun jokainen tulee kohdatuksi omana itsenään, eikä kenenkään tarvitse pelätä epäasiallista kohtelua, syrjintää tai häirintää. Aiemmin todetun mukaisesti kaikki toimintaamme ja tapahtumiimme osallistuvat sitoutuvat noudattamaan seuraavia periaatteita.

 

Tiedosta/Tunnista tekemäsi oletukset

Kunnioita jokaisen itsemäärittelyoikeutta. Jokainen määrittelee itse itsensä ja oman kokemuksensa. Pyri siihen, ettet tee oletuksia toisen elämäntilanteesta, identiteetistä, taustasta, seksuaalisuudesta, sukupuolesta, kansallisuudesta, etnisyydestä, uskonnosta, arvoista, sosioekonomisesta taustasta, vakaumuksesta, poliittisesta tai muusta mielipiteestä, toimintakyvystä, terveydestä tai mistään muustakaan. Kiinnitä huomiota sanavalintoihisi ja tiedosta ihmisten moninaisuus. Jokainen on vastuussa puheistaan, muiden kunnioittaminen ei ole keneltäkään pois.

Kohtaa, kuuntele ja oivalla

Kohtaa toiset tasavertaisina. Ota jokainen vastaantuleva ihminen, asia ja tilanne mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä. Kysy lisätietoa, älä pelkää erehtymistä ja anna myös muille lupa tehdä virheitä. Älä vähättele toisen kokemusta. Pyydä anteeksi, jos olet itse loukannut tahallisesti tai tahattomasti muita. Ole avoin sinulle annetulle palautteelle ja pyri muokkaamaan toimintaasi sen perusteella.

Anna ja tee tilaa

Tunnista, millaisessa roolissa ja asemassa olet eri tilanteissa. Ole aktiivisesti läsnä ja mahdollista omalla toiminnallasi myös muiden osallistuminen niin keskusteluun kuin toimintaan. Tuo omat mielipiteesi esiin muita kunnioittaen ja anna tilaa myös toisenlaisille mielipiteille. Älä jyrää muiden mielipiteitä vaan anna tilaa puheenvuoroille ja keskustelulle, ja ole avoin osallistujien moninaisuudelle ja erilaisille mielipiteille. Kannusta ja muista kiittää.

Huolehdi, että jokaisella on tilaa. Jokainen keskustelija on velvollinen pohtimaan kenen suulla ja tiedoilla puhuu sekä antamaan tilaa aiheen asiantuntijoille ja kokemusasiantuntijoille. Kaikilla on oltava mahdollisuus tulla kuulluksi ja päästä osalliseksi.

Kunnioita

Kunnioita toisen yksityisyyttä ja käsittele arkoja aiheita kunnioittavasti. Jokaisella on oikeus yksityisyyteen ja oikeus rajata, mitä kertoo itsestään.

Kunnioita toisen tapaa osallistua ja tunnista, että osallistumistapoja on monia – kaikki eivät halua olla yhtä paljon äänessä tai esillä.

Kunnioita toisen mielipiteitä, uskomuksia, kokemuksia ja eriäviä näkökantoja. Älä pilkkaa, ivaa, halvenna, sysää syrjään tai nolaa ketään puheillasi, käytökselläsi tai teoillasi. Kiinnitä huomioita sanavalintoihisi ja huumorin käyttöön. Sananvapaus sisältää myös vastuun sanomisista. Hyväksy, että kaikkien ei tarvitse olla asioista samaa mieltä, eikä aina ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua tilanteeseen.

Kunnioita toisen henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa. Jokaisella on oikeus omaan tilaan ja koskemattomuuteen. Et voi tietää toisen rajoja kysymättä niistä. Kysy siis ennen kuin esimerkiksi kosket toiseen. Kuuntele ja muuta käytöstäsi, jos joku ilmaisee sinulle, että käytöksesi tekee heidän olonsa epämukavaksi.

Toimi

Opi tunnistamaan häirintä ja muu epäasiallinen kohtelu. Jos näet tai kuulet häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, puutu siihen ottamalla asia puheeksi rauhallisesti mahdollisuuksien mukaan heti tilanteessa. Kysy häirityksi tulleelta, haluaako hän apua tai tukea. Älä jää vain sivustakatsojaksi. Puuttumalla toimit myös esimerkkinä toisille. Turvallisempi tila on meidän jokaisen vastuulla.

Muista inhimillisyys

Erehtyminen ja kysyminen on sallittua. Kaikkea ei tarvitse tietää ja osata valmiiksi!
Tärkeintä on tehdä parhaansa ja olla halukas kantamaan vastuuta, tiedostamaan ja korjaamaan toimintaansa.

Tutustu tarkemmin häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja toimintaohjeisiin turvallisemman tilan palauttamiseksi.