Etusivu / Tule mukaan / Tule vapaaehtoiseksi / Vapaaehtoisten kertomaa

Vapaaehtoisten kertomaa

Tutustu mahtavien vapaaehtoisemme kokemuksiin ja ajatuksiin vapaaehtoisena toimimisesta.

Riitta

Vuodesta 2015 lähtien sydänyhdistyksen vapaaehtoistehtävissä toiminut Riitta tuli mukaan tyypillisellä tavalla: sydänyhdistyksen Pärnun matka kiinnosti ja hinta oli jäsenille edullisempi. Niinpä Riitta liittyi jäseneksi, kuuli hauskalla reissulla enemmän sydänyhdistyksen toiminnasta ja lupautui aika pian vetämään vertaistukikerhoa. Kerhosta polku johti rahastonhoitajan tehtäviin ja lopulta puheenjohtajaksi. Vapaaehtoistoiminta on tuonut Riitan arkeen rytmiä sekä lukuisia uusia sydänystäviä. Kaikkein kivointa vapaaehtoistoiminnassa on ollut toiminnasta saatu kiitos ja positiivinen palaute. Riitta kokee oppineensa sydänyhdistyksessä paljon uutta sydänterveydestä ja -sairauksista, jonka vuoksi suosittelee mukaan tuloa ihan kaikille. 

Eino

Einon polku sydänyhdistyksen vapaaehtoiseksi on vähän erilainen. Einolla oli synnynnäinen sydänvika, jonka vuoksi hänen enonsa liittyi sydänyhdistykseen jo 50-luvulla. Enonsa sekä sairaalahenkilökunnan rohkaisemana myös Eino liittyi sydänyhdistykseen 90-luvun puolivälissä. Työpaikkaurheilussa muiden vapaaehtoispanoksesta nauttinut Eino halusi laittaa kokemansa hyvän kiertämään ja tuli vapaaehtoiseksi sydänyhdistykseen ensin sairaalavertaistukihenkilöksi, myöhemmin mm. tahdistinryhmän vetäjäksi ja erilaisiin hallitustehtäviin. Kaikkein kivointa on kuitenkin ollut kävelysählyn vetäjän homma itselle rakkaan lajin parissa. Vapaaehtoisena toimiminen on tuonut Einon elämään merkityksellisyyttä ja toimimista on helpottanut oma kokemus sydänsairaudesta, mutta se ei ole välttämättömyys, sillä sydämelliseen toimintaan ovat tervetulleita ihan kaikki.

Eija

Eija sai tiedon sydänyhdistyksen toiminnasta sydänalueen työntekijältä. Hän liittyi jäseneksi saman tien, koska halusi tietoa sydänterveydestä ja sydänsairastuneelle sopivasta liikunnasta. Vapaaehtoiseksi Eija alkoi, koska halusi olla vahvemmin osana yhteisöä ja parasta vapaaehtoistoiminnassa onkin Eijan mielestä yhteistyö. Hän on saanut tehdä yhdistyksessä lähes kaikkea, mm. järjestää matkoja, ylläpitää jäsenrekisteriä ja toimia puheenjohtajana. Puheenjohtajana toimimista on helpottanut tietotekniikka, sekä erittäin toimiva yhteistyö yhdistyksen sihteerin kanssa. Vapaaehtoisena toimiminen on tuonut Eijalle uusia ystäviä ja hyvää mieltä ja hän toivottaa mukaan uudet ihmiset, koska ”työlle” on tarve. 

Tuija

Tuija tuli mukaan sydänyhdistykseen 2017 silloisen yhdistyksen puheenjohtajan houkuttelemana. Syy liittymiseen oli pari vuotta aiemmin tehty synnynnäisen läppävian korjaus ja tahdistimen asennus. Yhdistyksen kulttuurivastaavana Tuija aloitti jäätyään eläkkeelle vuonna 2020. Vapaaehtoisuus on antanut Tuijan arkeen lisää teatteri- ja konserttitapahtumia ja palkitsevinta hommassa on ollut, kun on saanut yhdistettyä tapahtumaan ilmoittautuneen  ihmisen äänen ja nimen kasvoihin.  Asiakaspalvelutehtävissä työuransa tehneelle Tuijalle vapaaehtoistoiminta on ollut mieluista ja hän suositteleekin mukaan tulemista kaikille, jotka haluavat saada hyvää mieltä ja positiivista palautetta. 

Marja

Marja kuuli sydänyhdistyksen toiminnasta vuonna 2019 sairaalan ja sydänpiirin yhteisessä ensitietotilaisuudessa. Vapaaehtoiseksi Marja tuli 2024 järjestämään yhdistyksen yhteiskävelyjä ja luontokuntosaleja. Vapaaehtoisena toimiminen on antanut Marjalle uusia ystäviä ja tunteen mukana olemisesta ja hän suositteleekin sydänyhdistyksen vapaaehtoistoimintaa kaikille, jotka haluavat sisältöä elämiseensä. 

Eero

Eero lähti kaverin pyynnöstä mukaan perustamaan sydänyhdistystä vuonna 2007, koska halusi tietoa ja tukea toipuakseen sydäninfarktista. Eero aloitti vapaaehtoistoimintansa suoraan varapuheenjohtajan tehtävästä, mutta on saanut vapaaehtoisurallaan tehdä kaikkea mahdollista ja enemmänkin. Kivointa toiminnassa on ollut ihmisten kohtaaminen ja tälläkin hetkellä yhdistyksen hallituksessa on tosi hyvä tiimi ja mukana muitakin huippuja toimijoita. Vapaaehtoisena toimiminen on antanut Eerolle hyvää mieltä ja kaipaamaansa tietoa. Eero suosittelee kaikille sydänsairastuneille vapaaehtoisuutta hyvänä vertaistuellisena harrastuksena, sillä yhdistykseen mahtuu aina uusia, innokkaita toimijoita. 

Pirjo

Vuodesta 2023 lähtien mukana ollut Pirjo sai tietoa sydänyhdistyksen toiminnasta perheenjäsenen kautta ja uskaltautui mukaan yhdistyksen tapahtumaan. Pirjo innostui yhdistyksen mittaustoiminnasta, liittyi jäseneksi ja lupautui vapaaehtoiseksi saadakseen mielekästä tekemistä eläkepäiviinsä. Tekemistä onkin ollut vapaaehtoisena terveysmittaajana sekä hallituksen jäsenenä. Vapaaehtoisena Pirjo nauttii ihmisten kohtaamisesta ja toiminnan myötä hän on saanut myös uusia ystäviä, mukavaa puuhaa sekä mahdollisuuden osallistua yhdistyksen kulttuuritapahtumiin ja retkiin. Pirjon vapaaehtoispolkua on helpottanut ammattitausta sekä aktiivitoimijat, jotka ovat ottaneet uuden tekijän hyvin vastaan. Hänen mielestään uuden jäsenen vastaanottaminen on niin tärkeää, että sitä voisi tehdä vieläkin aktiivisemmin. Kunpa vuorokaudessa olisi enemmän tunteja! Pirjo toivottaa kaikki arkeensa mielekästä tekemistä ja uusia tuttavuuksia kaipaavat sydämellisesti tervetulleiksi vapaaehtoistoiminnan pariin. 

Helena

Helena lähti mukaan sydänyhdistyksen retkille työkaverin innoittamana vuonna 2018Jäseneksi hän liittyi, jotta pääsisi retkelle edullisemmalla hinnalla ja vuonna 2025 hän huomasi olevansa vapaaehtoisena sydänpäivän järjestelyissä. Helena tutustui pikkuhiljaa yhdistyksen toimintaan, ennen kuin koki olevansa valmis vapaaehtoiseksi. Kivointa eläkepäiviin toimintaa tuoneessa harrastuksessa on ollut tavata uusia ja vanhoja tuttuja. Monessa yhdistyksessä mukana oleva Helena toivoo pysyvänsä kunnossa, jotta voisi olla mukana vielä pitkään. Helena kannustaa mukaan vapaaehtoiseksi, koska sydänyhdistyksessä tehdään monenlaista toimintaa hyvän asian puolesta. 

Risto

Sydänsairastunut Risto luki vuonna 2019 sydänyhdistyksen toiminnasta paikalislehdestä ja innostui lähtemään mukaan. Kun paikallisen sydänkerhon toiminta uhkasi loppua vetäjän puutteeseen, tarttui Risto toimeen, sillä koki kerhon vertaistuellisen toiminnan tärkeänä ja suositteleekin niin yhdistyksen jäsenyyttä kuin vapaaehtoisuutta kaikille ”kohtalotovereille”. Vapaaehtoisena Risto on saanut mm. esittää verkkoluentoja kerhossa ja onpa hän jo hallituksessakin. Vapaaehtoisena toiminen on antanut Ristolle mielekästä tekemistä, jolla voi ilahduttaa muita.

Seija

Seija lähti sydänyhdistykseen mukaan reilu 50-vuotiaana, koska yhdistyksen silloin puheenjohtaja pyysi häntä mukaanAinoa yhteys sydänsairauksiin oli miehelle aiemmin tehty ohitusleikkaus Vapaaehtoisena yli 15 vuoden ”uran” tehnyt Seija on saanut olla puheenjohtajana, hallituksen jäsenenä, kolesterolin mittaajana, lauluhetkien vetäjänä, alueen puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana, retkien vetäjänä, Pieni ele –kerääjänä ja vaikka mitä muuta. Kaikkein kivoimmaksi Seija kokee sen, että saa olla ihanien ihmisten kanssa tekemisissä ja sen vuoksi hän kannustaa muitakin mukaan toimintaan.  Vapaaehtoisena toimiminen on tuonut Seijalle paljon iloa ja hyvää mieltä. 

Marja-Leena

Marja-Leena sai tiedon sydänyhdistyksestä vuonna 2021 Peijaksen sairaalasta. Hän liittyi jäseneksi päästäkseen mukaan hyvään teatteriesitykseen ja noin vuoden kuluttua liittymisestä hän alkoi toimia vapaaehtoisena terveysmittaajana. Hän on saanut toimia myös sydänryhmän vetäjänä, sihteerinä ja vertaistukijana. Vapaaehtoisena toimiminen on antanut Marja-Leenalle uutta tietoa ja koulutus vapaaehtoistehtäviin onkin ollut suurena apuna tehtävien hoitamisessa. Hän toivottaa kaikki sairastuneet mukaan toimintaan, koska siitä saa vertaistukea

Nenne

Nenne tuli mukaan sydänyhdistykseen silloisen yhdistyksen puheenjohtajan houkuttelemana, koska oli kiinnostunut sydänterveydestä. Heti liittymistä seuraavana vuonna hän huomasikin jo tekevänsä vapaaehtoistyötä terveysmittaajana, luennoitsijana ja uuden ryhmän vetäjänä, pian polku johti myös yhdistyksen puheenjohtajaksi. Kivoimmaksi asiaksi yhdistystoiminnassa Nenne mainitsee vapauden tehdä tärkeää asiaa sitä tarvitseville, tulevaisuudessa hän haaveilee laajemmasta yhteistyöstä muiden yhdistysten kanssa. Nennen mielestä vapaaehtoistoiminta on todella kivaa, rakentavaa ja vaikuttavaa tekemistä ihan kaikille ja hän vakuuttaa, että itselleen vapaaehtoistyöstä saa sen verran, kun pystyy muille antamaan. 

Jukka-Pekka

Jukka-Pekka sai tiedon sydänyhdistyksestä heti Meilahden sairaalasta ja tuli mukaan toimintaan, koska tiedon tarve sydänsairaudesta oli valtava. Melko pian hän jo istui Pieni ele -keräysvahtina ja teki muitakin saamiaan vapaaehtoistehtäviä. Jukka-Pekan mielestä yhdistystoiminnassa on parasta ihmisten kohtaaminen ja vapaaehtoisena toimimisesta saa hyvän mielen. Hänen mielestään porukassa on niin kiva toimia, että hän toivottaa kaikki muutkin tervetulleiksi tähän hyvään porukkaan. 

Rainer

Rainer sai tiedon paikallisen sydänyhdistyksen toiminnasta yhdistyksen mainonnan kautta. Jäseneksi hän liittyi, koska yhdistys tarvitsi hänen kokemustaan järjestötoiminnasta selviytyäkseen vaikean vaiheen yli. Vapaaehtoisena Rainer on hoitanut puheenjohtajan tehtävää rekrytoiden mm. useita uusia vapaaehtoisia mukaan yhdistykseen. Hänen mielestään sydänyhdistystoiminta on tärkeää ja ennen kaikkea hauskaa ja hän toivottaa kaikki mukaan hyvään porukkaan tekemään hyödyllistä vapaaehtoistoimintaa. 

Marianne

Marianne liittyi sydänyhdistyksen jäseneksi jo vuonna 1975 saatuaan tiedon yhdistyksestä enonsa vaimolta, joka toimi siihen aikaan yhdistyksen rahastonhoitajana. Jo silloin hän koki toiminnan tärkeäksi ja kenties joskus itseäänkin koskettavaksi. Vapaaehtoiseksi yhdistykseen Marianne tuli 2022 hoitamaan yhdistyksen viestintää, lehdistösuhteita ja isoja varainhankintatilaisuuksia. Kivointa toiminnassa on Mariannen mielestä ollut se, että saa tuntea itsensä tärkeäksi osallistuessaan tärkeään toimintaan, vaikka vapaaehtoistoiminta onkin tuonut hänelle ”kauhiast pal töitä”. Sydänyhdistyksen vapaaehtoisuutta Marianne suosittelee siksi, että se tuo sisältöä elämään ja tulevaisuudessa hän haluaisi lisätä yhdistyksen tunnettuutta entisestään. 

Petri

Petri tuli mukaan kuultuaan sydänyhdistyksen toiminnasta sekä kardiologiltaan että Postitalon Sydänpisteeltä. Sairastuttuaan hänellä oli tarve saada tietoa ja vertaistukeaPetri kokeekin saaneensa yhdistyksestä hyvin tukea omaan sairauteensa liittyen. Vertaistukikeskustelut johtivat lopulta vapaaehtoistehtävään Pieni ele -lipasvahtina. Vapaaehtoistoiminnan parhaiksi puoliksi Petri nimeää paitsi vertaistuen, myös uusiin ihmisiin tutustumisen ja suosittelee vapaaehtoistoimintaa kaikille juuri näistä syistä. 

Kristiina

Kristiina tuli mukaan sydänyhdistykseen naapurinsa pyytämänä. Hän liittyi jäseneksi, koska koronavuosien jälkeen yhdistyksen monipuolinen liikuntatoiminta kiinnosti, hän kaipasi seuraa ja koki tarvitsevansa muutakin liikuntaa kuin kävelyä. Seurallinen Kristiina bongattiin pian porukastahäntä pyydettiin mukaan hallitukseen ja kohta hän olikin jo puheenjohtaja. Kristiinan mielestä kaikkein kivointa vapaaehtoistoiminnassa on ollut erilaisten ihmisten kohtaaminen ja se, että näkee ihan itse, miten toiminta ”puree”. Toimintaa on helpottanut pitkä kokemus toimistotyöstä ja tietokoneen käytön osaaminen. Kristiina kokee vapaaehtoistoiminnan antaneen hänen elämäänsä uusia ihmisiä ja liikuntamuotoja sekä rakennetta arkeen. Hänen mielestään sydänyhdistyksen vapaaehtoistoimintaan kannattaa tulla mukaan, koska se mahdollistaa uusien, mielenkiintoisten ihmisten tapaamisen vielä ”tässä iässä”