Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Lääkehoito / ​INR-omaseuranta parantaa hoitotulosta

​INR-omaseuranta parantaa hoitotulosta

Etämittaus on varfariinipotilaille paras hoitomuoto sekä hoidon laadun että kustannusten kannalta, selviää Elisan ja Rochen teettämästä tutkimuksesta.

Marja Kytömäki
Julkaistu 8.3.2019
Päivitetty 6.6.2019

INR-omaseuranta eli INR-arvojen etämittaus on varfariinipotilaille paras hoitomuoto sekä hoidon laadun että kustannusten kannalta, selviää Elisan ja Rochen teettämästä tutkimuksesta.

Vaikka uudet antikoagulantit ovat vallanneet alaa varfariinin käytöltä hyytymisenestolääkityksessä, Suomessa varfariini on yhä noin 140 000 potilaan lääke. Suurin osa näistä on iäkkäitä eteisvärinäpotilaita. Tähän asti he ovat joutuneet käymään säännöllisesti mittauttamassa INR-arvon terveysasemalla. INR-omaseuranta etäseurantalaitteiston avulla on mahdollista säästää aikaa, vaivaa ja kustannuksia niin potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten kuin kansantaloudenkin näkökulmasta. Tutkimuksen mukaan uusi digitalisoitu hoitopolku mahdollistaa myös paremman hoitotuloksen.

Nyt julkaistussa terveystaloustieteellisessä tutkimuksessa tarkasteltiin hyytymisenestolääkitystä käyttävien potilaiden etämonitoroinnin vaikutuksia ja hyötyjä potilaan, terveydenhuollon palveluntuottajan ja kansantalouden näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitettiin INR-etämonitoroinnin ympäristövaikutuksia, potilaiden ajansäästöä, sen rahallista arvoa ja säästöä liikkumiskustannuksissa.

Tutkimuksen mukaan potilaan omassa hallinnassa oleva INR-omaseuranta tuottaa parempia hoitotuloksia ja vähentää terveydenhuollon resurssien kulutusta. Etämittaus on kustannusvaikuttava tapa hoitaa antikoagulaatiohoitoa. Hämeenlinnassa tehdyn pilottitutkimuksen perusteella valtaosa varfariinipotilaista pystyy ja haluaa siirtyä etämittaukseen.

Tutkimuksen mukaan yhteiskunta voisi säästää vuosittain jopa 20 miljoonaa euroa käyttämällä omahoidon ja etämittauksen yhdistelmää. Yksi lisäelinvuosi maksaa alle 10 000 euroa. Omahoidon ja etämittauksen arvioitu kustannusvaikuttavuus on todennäköisesti myös parempi kuin suorien antikoagulanttien.

Elisan ja Rochen tilaaman tutkimuksen on tuottanut Medaffcon ja Gaia Consulting ja se on tehty yhteistyössä etämittauspalvelua hyödyntävien potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi