Hyppää sisältöön
Etusivu / Lehdistötiedote / Eduskunnan joululahja antoi vuoden lisäajan henkiä pelastavalle palvelulle – sulkeminen uhkaa taas vuoden kuluttua

Eduskunnan joululahja antoi vuoden lisäajan henkiä pelastavalle palvelulle – sulkeminen uhkaa taas vuoden kuluttua

Sydäniskurien paikannuspalvelu ja sydäniskurirekisteri defi.fi on saanut valtion talousarvion jakamattomasta 50 miljoonan varasta eli niin sanotusta joululahjarahasta 50 000 euroa. Summa mahdollistaa rahoituksen puutteen takia sulku-uhan alla olleelle palvelulle vuoden jatkoajan. Sydänliitto etsii rahoitusta palvelun jatkolle tästä eteenpäin.

Defi.fi-palvelulla pelastetaan henkiä

Defi.fi-palvelu mahdollistaa sydänpysähdyspotilaan lähettyvillä olevan sydäniskurin löytämisen ja tehokkaan maallikkoelvyttämisen käynnistämisen. Tällä hetkellä yli 10 000 sydäniskurin rekisteri on jokaisen kansalaisen käytettävissä joko defi.fi-palvelussa tai Hätäkeskuslaitoksen 112 Suomi -sovelluksessa, johon sydäniskurien tiedot siirtyvät defi.fi-palvelusta. Maallikkokäyttäjien lisäksi defi.fi palvelee yhä lisääntyvässä määrin viranomaisia. Palvelua käytetään ensihoidon tilannekeskuksissa osana hyvinvointialueiden ensihoitopalvelua.

Eduskunnan joululahjaraha mahdollistaa palvelulle vuoden jatkoajan

Eduskunnan Sydänliitolle myöntämällä joululahjarahalla palvelun ylläpitoa voidaan jatkaa pian alkava vuosi. Palvelun säilyttämiseksi siitä eteenpäin Sydänliiton on löydettävä rahoitus. ”Olemme erittäin kiitollisia eduskunnalle tilapäisestä rahoituksesta ja olemme luvanneet jatkaa neuvotteluja eri tahojen kanssa pysyvän rahoituksen saamiseksi”, sanoo Sydänliiton sydänturvallisuuden asiantuntija Mari Blek-Vehkaluoto.

Talousarvioaloitteen joululahjarahan saamiseksi teki pitkään sydänturvallisuuden eteen työskennellyt kansanedustaja Maaret Castrén. Castrén on puhunut sen puolesta, että Suomeen saataisiin järjestelmä, jolla maallikoita voitaisiin hälyttää apuun sydänpysähdystilanteessa. ”Muissa Pohjoismaissa tällaisia järjestelmiä on jo käytössä. Ilman defi.fi-palvelua sen rakentaminen Suomeen ei ole mahdollista”, Castrén täsmentää.

Muissa Euroopan maissa standardi, Suomessa väliinputoaja

Vaikka lähes kaikissa muissa Euroopan maissa vastaava palvelu on standardi, meillä Suomessa on jouduttu käymään pitkään neuvotteluita eri hallinnonalojen kanssa palvelun säilyttämiseksi, mutta ilman tulosta. Viimeksi hyvinvointialueiden johtajat päättivät marraskuussa, että he eivät voi osallistua rekisterin rahoittamiseen, vaikka hyvinvointialuekohtaisissa summissa kyse oli vain muutamista tuhansista euroista. Palvelun edellyttämä, mittaluokaltaan hyvin maltillinen 50 000 euron vuosirahoitus on nyt väliinputoaja julkisen sektorin eri toimielimien näkökulmasta.

Suomalaiset haluavat palvelun säilyvän

Sydänliitto on myös toteuttanut varainhankinnan kampanjoita palvelun säilyttämiseksi. Kampanjat ovat saaneet monet suomalaiset hämilleen siitä, että näin tärkeälle palvelulle ei ole vakiintunutta rahoitusta. Kampanjat ovat saaneet monia lahjoittamaan, mutta samalla myös 50 000 euron vuosikustannus on ihmetyttänyt.

Vuosittainen 50 000 euron rahoitus koostuu teknisten kustannusten lisäksi palveluun rekisteröityjen tietojen ajantasaisuuden varmistamisesta ja sydäniskurien haltijoiden asiakaspalvelusta.

”Aktiivisen tiedottamisen ja oman varainhankinnan kautta olemme saaneet lahjoituksia kattamaan osan tämän vuoden kustannuksista. Myös uusia kuukausilahjoittajia on tullut tueksemme. Kiitämme lämpimästi saamastamme tuesta. Ensi vuoden ylläpito saadaan hoidettua eduskunnan rahoituksen turvin. Valitettavasti siitä eteenpäin rahoitus kuitenkin puuttuu ja palvelua uhkaa edelleen sulkeminen vuoden 2025 lopussa, mikäli rahoitusta ei löydy. Ensisijaisesti toiveenamme on löytää palvelulle pysyvä rahoitus”, sanoo Sydänliiton pääsihteeri Marjaana Lahti-Koski.

Lisätietoja:

Defi.fi-palvelu:
Mari Blek-Vehkaluoto
sydänturvallisuuden asiantuntija, Sydänliitto
mari.blek-vehkaluoto@sydanliitto.fi
p. 050 325 5633

Yrityskumppanuudet defi.fi-palvelun rahoitukseen:
Eeva Hietalahti
johtaja – tuotteet, palvelut ja viestintä
eeva.hietalahti@sydanliitto.fi
p. 040 586 1919

Eduskunnan edustaja:
Maaret Castrén
kansanedustaja
p. 050 452 5061

Pyydämme yksityishenkilöitä liittymään kuukausilahjoittajiksi osoitteessa sydan.fi/kuukausilahjoitus ja siten turvaamaan elintärkeän sydäniskureiden paikannuspalvelun jatkumista vuonna 2026.

Defi.fi-palvelu on Suomen Elvytysneuvoston, Suomen Punaisen Ristin ja Suomen Sydänliiton vuonna 2012 perustama. Sydänliitto vastaa palvelun ylläpitämisestä.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi