Hyppää sisältöön

Sydänliiton hallitus: Monet sydänsairastuneet kuuluvat covid-19 riskiryhmiin ja heidän pääsynsä rokotuksiin on varmistettava

Koska ikä on merkittävin vaikealle tautimuodolle altistava tekijä, rokottamisjärjestys on vahvasti ikäperusteinen. Sydänsairastuneista suuri osa on iäkkäitä ihmisiä, joten he tulevat pääsemään rokotuksiin ensimmäisten ryhmien joukossa. Sydänsairaista on kuitenkin moni työikäinen ja heistä mm. sepelvaltimotautia sairastavat kuuluvat riskiryhmiin. Näiden sydänsairaiden pääsy rokotuksiin on tärkeää.

Koska ikä on merkittävin vaikealle tautimuodolle altistava tekijä, rokottamisjärjestys on vahvasti ikäperusteinen. Sydänsairastuneista suuri osa on iäkkäitä ihmisiä, joten he tulevat pääsemään rokotuksiin ensimmäisten ryhmien joukossa.

Sydänsairaista on kuitenkin moni työikäinen ja heistä mm. sepelvaltimotautia sairastavat kuuluvat riskiryhmiin. Näiden sydänsairaiden pääsy rokotuksiin on myös tärkeää.

Tarvitaan vahvaa tiedottamista vastuuorganisaatioilta

Sydänliiton hallitus kannustaa THL:ää ja alueellisia rokotuksia järjestäviä vastuuorganisaatioita näkyvään ja selkeään viestintään, jotta riskiryhmäläiset osaavat tulla oikeaan aikaan rokotuksiin. Epätietoisuus rokotteista, rokotusjärjestyksestä ja rokotukseen pääsemisestä aiheuttaa huolta sydänsairastuneissa.

Sydänliitto on tyytyväinen siitä, että rokotukset ovat nyt käynnistyneet ja muun muassa ikäihmisten rokotukset on päästy aloittamaan. Tämä antaa toivoa. Rokotusten käynnistyminen myös luo uskoa koko Suomen ja sen talouden elpymiselle.

Sydänliiton sydan.fi/korona verkkopalvelu tukee ja auttaa sydänsairaita korona-asioissa. Palvelusta löytyy tietoa myös koronarokotuksista liittyen erilaisiin sydänsairauksiin. Alueelliset rokotustiedot ja -aikataulut löytyvät paikallisen viranomaisen verkkosivuilta.

Haku

Löytynyt 0 tulokset