Elämää on ohitusleikkauksen jälkeenkin

Kun Kari Salovaara heräsi nukutuksesta ohitusleikkauksen jälkeen, hän ensi töikseen kysyi sairaanhoitajalta, onko hän nyt taivaassa. Topakka sairaanhoitaja kertoi, ettei Kari vielä taivaassa ole, vaan OYS:n teho-osasto ykkösellä.

Leikkaus oli onnistunut hyvin, ja lohdulliselta tuntui, että nopean hoitoon pääsyn ansiosta sydänlihas ei ehtinyt vaurioitua.

Neljätoista vuotta sitten tapahtunut on vielä tuoreessa muistissa. Kun Kari näin jälkiviisaana ajattelee asioita, monia merkkejä tikittävästä aikapommista oli ollut jo olemassa.

– Aloin ihmetellä, miksi en enää kävelylenkillä pysy Maria-vaimon mukana, vaan aloin jäädä jälkeen. Seuraavana kesänä pyöräilimme Oulun Nallikariin. Paluumatkalla ylämäessä kurkussa tuntui kuristava tunne. Samanlainen kuin lapsena kovasti juostessa. Ajattelin viileällä merituulella olevan osuutta asiaan.

Kari piti oireita tavallisena flunssana, johon liittyi kurkkukipu.

Kyseessä ei ollutkaan kurkkukipu

Kipu ei ottanut laantuakseen. Niinpä vaimo kehotti kauppareissun ohessa käymään terveyskeskuksessa. Siitä alkoi tapahtumasarja, jolla oli kuitenkin onnellinen loppu.

– Kuvaillessani tuntemuksia, sairaanhoitaja ehdotti sydänfilmiä. Siinä maatessa kipu iski voimakkaasti rinnasta kohti kurkkua. Oireista ei voinut enää erehtyä, kyse oli infarktista. Minut vietiin ambulanssilla sairaalaan. Heti päästiin aloittamaan toimenpiteet, ensiksi liuotushoito.

Kun maanantaina liuotettiin, keskiviikkona tehtiin tähystys, jolloin lääkäri totesi, että seuraava toimenpide on ohitusleikkaus.

– Perjantaina kahdeksalta minut vietiin leikkaussaliin ja viideltä olin heräämössä. Ohituksia oli neljä, ja pahin tukos oli päävaltimossa. Viikon verran olin sairaalassa. Kotiutettaessa sain mukaan hyvät ohjeet ja suoran puhelinnumeron omalle hoitajalle. Toipuminen alkoi positiivisissa tunnelmissa. Silti rintakehän avaamisesta aiheutunut pitkä leikkaushaava mietitytti. Pysyykö se kiinni tikkien varassa. Ja hyvin pysyi.

Teho-osastolla mieltä piristi iloinen perheuutinen. Tytär oli alkanut odottaa perheenlisäystä. Ensimmäinen lapsenlapsi, Isak, on nyt neljätoistavuotias.

Sydäntapahtuman vaikutukset tulevaisuuteen alkoivat mietityttää 59-vuotiasta toipilasta. Mitä se vaikuttaa parisuhteeseen, ja onko paluuta työelämään.

Sittenkin uusi alku

Lähes vuoden mittaisen sairausloman aikana usko kuntoutumiseen oli koetuksella. Karille työ oli aina ollut elämän tärkeä elementti.

– Olin aloittanut 13-vuotiaana lankkipoikana Oulun keskustan Palokunnanpuistossa. Pyrin tekemään työni hyvin ja tienasin mukavasti. Kävin kauppakoulun, valmistuin merkantiksi ja pääsin pankkiin töihin, jossa vierähti kymmenisen vuotta. Sen jälkeen toimin edustajana.

Kari lähetti eläkehakemuksen, mutta hänet ohjattiin Tyky-kuntoutukseen. Sen jälkeen hän työskenteli vielä vähän aikaa edustajana hyvästellen vanhat asiakkaansa.

Sitten kohtalo puuttui peliin positiivisella tavalla ja yllättäen.

– Vuonna 2004 olin tapaamassa vanhaa ystävääni Erkki Talusta. Hän kertoi tarvitsevansa muuttofirmaan kesälomittajaa ja pyysi minua lomittajaksi. Suostuin, ja nyt olen työskennellyt yrityksessä 13 vuotta ajojärjestelijänä. Jossain määrin osallistun myös fyysiseen työhön.

Seitsemänkymmentäkolmevuotias Kari on suhteellisen hyväkuntoinen, ja kokee työn antavan mukavat mausteet elämään. Humoristisia kohtaamisiakin on työssä sattunut.

– Kerran nuorilla miehillä oli kiireitä, ja päätimme toisen vanhemman työntekijän kanssa lähteä pianoa siirtämään asunnosta toiseen. Kun saavuimme pianon kanssa, isäntä totesi, että nyt näyttääkin olevan vähän kokeneemmat työntekijät. Lopuksi hän halusi antaa hyvät tipit pianonsiirtäjille kokeneisuuden takia.

Aktiivisesti eteenpäin

Kari kertoo olevansa onnekas, sillä ohitusleikkauksen jälkeen ei tullut masennusta, kuten joillekin saattaa tapahtua.

– Sekä fyysisen että psyykkisen kunnon kannalta on tärkeää aktivoitua, kun voimat antavat myöten. Ongelmien kanssa ei kannata jäädä yksin. Sopeutumisvalmennuskursseilta saa tietoa ja sosiaalisia kontakteja, joista on iloa myöhemminkin.

Kari liittyi Oulun uuteen sydänyhdistykseen ja meni mukaan sydänjumppaan. Yhdistyksessä toimiminen toi elämään uutta sisältöä, ja sydänjumppaharrastus on kestänyt jo kymmenisen vuotta. Omia kokemuksiaan sydänsairaudesta Kari jakaa muille sydänpotilaille.

– Toimin tukihenkilönä, ja käyn juttelemassa vuorollani sydänpotilaiden kanssa osasto 30 B:llä. Olen ollut mukana myös sopeutumisvalmennuskursseilla. Ihmisten kokemukset sairaudesta ovat erilaisia. Tukihenkilönä voin kertoa vain omasta kokemuksestani. Kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä ja hakea tukea omaan elämäntilanteeseensa.

Tukihenkilö auttaa myös sairastuneen lähipiiriä. Joskus omainen voi ottaa yhteyttä, kun mies on vain hiljaa ja ryyppää tai kun läheinen laiminlyö terveydenhoitamisen ja kontrollikäynnit. Usein jo asiasta puhuminen auttaa ja on lähtökohtana ratkaisun etsimiseen. Tukihenkilöllä on aina vaitiolovelvollisuus ja puhutut asiat jäävät kahdenkeskisiksi.

Miksi kaikki tapahtui

Sydänsairauden syitä pohdiskellessaan Kari on miettinyt elämäntapojaan, sillä geeniperimään ei voi vaikuttaa. Edustajan työ on ollut aika stressaavaa ja vaatinut paljon matkustelua.

– Aamulla aloittaessa ei tiennyt, kertyykö iltaan mennessä ansioita. Epävarmuus stressasi. Pyrin kuitenkin harrastamaan liikuntaa. Pohjoisen reissullakin minulla oli talvisin sukset mukana, ja pidin kiinni päivittäisestä hiihtoreissusta. Alkoholia olen käyttänyt kohtuullisesti. Tupakoinnin aloitin 14-vuotiaana, mutta pääsin siitä eroon 1984 Nairobin reissulla. Olin lukenut Kalevasta, että yleisimmin vain naiset ja nuoret polttavat. En kuulunut kumpaankaan ryhmään. Päätin, etten tee tupakkalakkoa, vaan lopetan totaalisesti, ja päätös on pitänyt.

Painoindeksi oli ollut ennen infarktia 25–30, ja kolesteroli huiteli kuuden pintaan. Verenpaineen alapaine oli 80–90, ja se pyrittiin pitämään ilman lääkitystä alle yhdeksässäkymmenessä.

– Viisikymmenvuotislahjaksi sain lapsilta lahjakortin urheilupoliklinikalle kuntotesteihin. Testien perusteella todettiin minun olevan hyväkuntoinen. Elämä on arvaamatonta, 59-vuotiaana sain infarktin, mutta onneksi olen saanut jatkaa elämää tyytyväisenä miehenä.