En olekaan kuolematon

Liikemies, urheilutoimittaja, purjehtija, pelimies Harry Juhani Harkimon työhuone Hartwall Areenalla sijaitsevassa Jokerien toimistossa on miehekkään karu. Huonetta hallitsevat, kaksi puolentoista metrin kokoista purjeveneen pienoismallia kertovat miehen uroteoista.

Jalkapalloa, käsipalloa, jääpalloa ja purjehdusta nuoruutensa harrastanut Hjallis tuli Suomen kansan tietoisuuteen purjehdittuaan yksin maapallon ympäri ensimmäisenä suomalaisena 1986–1987.

Sitä ennen Harkimo oli jo purjehtinut maapallon ympäri yhtenä miehistön jäsenenä. Vielä kolmannen kerran hän purjehti maapallon ympäri, tuolloin miehistön kanssa veneen kapteenina.

– Totta kai maailmanympäripurjehdus vaatii hyvän fyysisen kunnon, mutta psyykkinen kunto on vielä tärkeämpi. Laihduin matkalla 12 kiloa ja olin aika uupunut yksinpurjehduksen jälkeen.

– Yksinpurjehdus oli sekä fyysisesti että psyykkisesti erittäin rankkaa, etenkin kun sain nukuttua aina vain tunnin kerrallaan. Toisaalta, ne miehistön kanssa tehdyt purjehdukset olivat yhtä rankkoja, kun piti tulla toimeen miehistön kanssa.

Purjehdusten jälkeen Harkimo on tullut tunnetuksi mm. Hartwall Areenan ja Sipoon eliittikaupunginosan rakennuttajana, urheilumanagerina, Jokereiden hallituksen puheenjohtajana, ärhäkkäänä valmentajien potkujen antajana, niin ja suhteistaan lukuisiin kaunottariin.

Hjallis on ollut lehdistön kestojulkkis, hänestä on kirjoitettu jo kolme kirjaa ja Hallis-talkshow palkittiin Kultaisella Venlalla.

Koulussa Hjallis pärjäsi ainoastaan urheilussa ja kaksi kertaa luokalle jäänyt ja vasta kolmannella kerralla Svenska handelshögskolaniin eli ruotsinkieliseen kauppakorkeakouluun päässyt mies on aina herättänyt voimakkaita tunteita.

Tätä railakkaasti kiroilevaa, idearikasta pelimiestä pidetään vahvasti ristiriitaisena persoonana, niin ärsyttävänä kuin herkkänä Itämeren ja lasten suojelijana.

Lempinimi Hjallis tulee kuulemma 1950-luvun norjalaiselta pikaluistelijalta, Hjalmar (Hjallis) Andersenilta.

Sydänkohtaus pysäytti

Hartwall Areenan neljä vuotta kestäneet rakennustyöt olivat Hjallikselle rankkoja vuosia. Stressiä ja kiirettä oli riittämiin, vaikka mies ei myönnä stressaantuvansa helposti mistään nopeakäänteisessä elämässään.

Hartwall Areenalla 2010 järjestetyssä Urheilugaalassa ihmeteltiin, miksi illan isäntä, Hjallis Harkimo ei ollut paikalla, kunnes syy paljastui vakavaksi sydänkohtaukseksi ja veritulpaksi.

Harkimolle sydänkohtaus tuli täysin yllättäen 57-vuotiaana.

– Jossain vaiheessa kunnosta huolehtiminen lopahti ja lihoin kahdeksan kiloa. Pidin itseäni kuolemattomana, kunnes sain sydänkohtauksen 2010 Etelä Afrikassa. Olin poikieni kanssa Safarilla, kun kauhea hiki iski ja rintaa pisti. Kesti 12 tuntia ennen kuin pääsin leikkaukseen.

– Mut vietiin lopulta Port Elisabethin sairaalaan. Leikkaava lääkäri oli vanha mies, joka oli ollut mukana ensimmäisessä onnistuneessa sydämen siirrossa. Se osasi kyllä sen homman ja oli tosi mukava tyyppi.

– Mulle tehtiin pallolaajennus nivusen kautta ja pelkäsin kuolevani. Alussa sydänkohtauksesta jäi pelko, kun sydän vaurioitui infarktissa. Nyt sydän on taas ennallaan.

Saatuaan sydänkohtauksen, Harkimo pystyi aluksi vain hitaaseen kävelyyn, mutta kun tervehtyminen edistyi, Hjallis aloitti elintaparemontin personal trainerin ohjauksessa.

Harkimo kävi lääkärintarkastuksessa, ja personal trainer teki kunto-ohjelman: kaksi kertaa kuntosaliharjoittelua ja kaksi-kolme juoksulenkkiä viikossa.

Ruokavalio vaihtui myös kevyemmäksi. Kasviksia, marjoja ja ruisleipää lisää sekä aamuisin puuroa. Näillä toimilla Harkimon paino putosi ja rasvaprosentti pieneni. Personal trainer oli hyvä motivaattori treeneille. Oli pakko mennä sovittuihin tapaamisiin.

Jonkin sortin työnarkomaani

Hjallis Harkimo oli tottunut tekemään pitkiä työpäiviä, kuten muinoin vanhempansa, Osmo Harkimo ja Doris Hackman Harkimo. Lapsena, kun vanhemmat olivat poissa, perheen kotiapulainen, Aune oli Hjalliksen tuki ja turva.

Sydänkohtauksesta viisastuneena Harkimo on vähentänyt työtahtia. Kahdeksan tuntia päivässä on maksimi ja viikonloput ovat pyhitetyt perheelle.

Hjalliksella ei ole kotona edes tietokonetta ja sähköpostit hän lukee pari kertaa viikossa toimistollaan. Puhelimeen hän kyllä vastaa aina.

– Ja Twitterissä olen. Mulla on Twitterissä 50 000 seuraajaa, mies ilmoittaa tyytyväisenä.

Perhe on ollut Hjallikselle aina tärkeä ja isän kuolema seitsemän vuotta sitten lähensi perhettä vielä enemmän.

– Kun olin nuori ja lapset oli pieniä, tein aivan liikaa töitä. Nyt pitkät työpäivät saivat jäädä. Silti on turha katua menneitä. Tärkeämpää on miettiä tätä päivää. Virheet pitää tunnustaa ja niistä pitää oppia.

– Minulla on pikkusisko ja pikkuveli. Meillä on aika tiivis perhe. Asutaan kaikki Sipoossa näkösäteellä toisistamme.

Hjallis Harkimolla on kolme poikaa: Joel, 24 v., Leo, 13 v. ja Dan, 10. Harkimo sanoo pitävänsä tiukat rajat lapsillaan.

– Totta kai mulla on aika tiukat rajat, sillä ilman rajoja ei ole myöskään turvaa.

– Viikonloput vietetään poikien kanssa yhdessä, saunotaan, syödään ja käydään elokuvissa ja lätkämatseissa. Mun elämän intohimo on varmaan mun pojat. Vietetään niin paljon aikaa yhdessä kuin mahdollista.

Kuolema pelottaa

Harkimo syö nykyään kolesterolilääkkeitä, vaikka hänen kolesteroliarvonsa ovat aina olleet hyvät, sokeriarvot ovat kohdallaan ja verenpaine on matala.

– Olen käynyt säännöllisesti verikokeissa ja arvot ovat edelleen hyvät. Nyt on sellainen tunne, että pitäisi vähän laihtua. Sen huomaa, kun puvut ei mene päälle, Hjallis naurahtaa.

– Haluaisin myös alkaa kuntoilla enemmän. Pitäisi päästä taas kuntorytmiin, sellaiseen, että on pakko päästä liikkumaan. Nyt rytmi on lopahtanut.

– Olen aina pitänyt myös huolta, että poikani harrastavat liikuntaa. Katson, että vanhempien tehtävä on motivoida lapsia liikkumaan. Samoin lasten ruokatottumukset ovat myös vanhempien asia, että lapset oppisivat syömään terveellisesti.

– Alkoholia en käytä paljon, sillä en tykkää krapulasta. Ellei krapulaa tulisi, ryyppäisin enemmän. Se on hauskaa.

Hjallis Harkimo ei myönnä pelkäävänsä vanhenemista, vaikka onkin värjännyt hiuksensa kuparinruskeiksi.

– No, se tuli kerran tehtyä, ja nyt on vaikea lopettaa. Kesällä ryhdyn harmaatukkaiseksi, mutta en halua puhua tästä aiheesta, Hjallis nauraa taas.

Vaikka sydänkohtaukset eivät pelotakaan, kuolema pelottaa Harkimoa.

– Isän kuolemasta en toivu koskaan. Kun en usko tuonpuoleiseen, ei ole mitään kuolemaa lohduttavaa. Isän kuolema oli elämäni pahin paikka. Toiseksi pahin oli avioero.

– Isälläkin oli sydänkohtaus jo 55-vuotiaana ja se kuoli vasta 85-vuotiaana, ja silloin syöpään. Äiti on nyt 85-vuotias, eikä hänellä ole ollut minkäänlaisia sydänvaivoja.

Kuolemanvaarassa Hjallis oli jo yksinpurjehdusreissullaan.

– Meinasin törmätä jäävuoreen. Vene meni ympäri ja lensin veneestä. Turvavaljaat pelastivat henkeni.

Harkimo sanoo tuntevansa itsensä melko hyvin.

– Yksinpurjehduksessa joutui oppimaan itsetuntemusta. Mun onkin helppo hyväksyä itseni, mutta aina ei ole helppo hyväksyä mun julkisuuskuvaani. Onneksi olen saanut korjattua julkisuuskuvaani haastatteluohjelmassani.

Projekteja Hjalliksella riittää, eikä mies aio koskaan jäädä eläkkeelle.

– Kun on omia bisneksiä, kukaan ei voi antaa potkuja. Olen aina halunnut olla itseni pomo, Hjallis hymyilee tyytyväisenä.