Heurekan näyttelyssä tulevaisuus rakentuu arvoista
Seitsemän sisaruksen tarinat luovat kuvaa tulevaisuudesta Heurekan uutuusmäyttelyssä, jossa kurkistetaan muun muassa tulevaisuuden ammatteihin ja synteettistä ruokaa valmistavaan koneeseen.
Suomea noin viidenkymmenen vuoden kuluttua kuvaavan näyttelyn teemoja, kuten hyvinvointia, liikkumista, ruokaa ja asumista, käsitellään seitsemän tulevaisuuden sisaruksen kautta.
Tulevaisuuden Suomen sisaruksetpyytävät näyttelyn kävijöitä tekemään valintoja heidän arjen pulmissaan. Samalla tekoäly seuraa Jukolassa vierailevien kävijöiden toimia ja auttaa heitä tunnistamaan omat arvonsa.
– Halusimme kävijän kokevan näyttelyn teemat henkilökohtaisesti. Erilaisia arvoja ja valintoja edustavat sisarukset näkevät seitsemällä eri tavalla tulevaisuuteemme, Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski sanoo.
Vuorovaikutteisen ja pelillisen näyttelyn keskiössä ovat tarinat. Tulevaisuusnäyttely on paitsi ajatuksia herättävä kokonaisuus, myös vahvasti visuaalinen elämys.
Vaikka näyttely sijoittuu tulevaisuuden Suomeen, se ei sijoitu mihinkään tiettyyn ajankohtaan tulevaisuudessa, vaan käsittelee mahdollisia tulevaisuusskenaarioita.
– Tulevaisuuskeskustelu pyörii usein niin ylätasolla, että siihen on vaikea tarttua. Halusimme yhdessä Heurekan kanssa lähteä pohtimaan miten maailmaa muovaavat megatrendit olisivat yhdistettävissä arkisiin valintoihimme kouluikäisiä innostavin tavoin, kertoo Heurekan ja Sitran yhteisnäyttelyn tulevaisuustalon näkökulmasta Sitran projektijohtaja Päivi Hirvola.
Heurekan ja Sitran yhteisnäyttely Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta juhlistaa Suomen 100- ja Sitran 50-vuotisjuhlavuotta. Näyttely on esillä Heurekassa tammikuuhun 2019 saakka.