Hoivakoti Linnanneidossa ei tunneta sanaa kiire

Raumalla, Hoivakoti Linnanneidossa vietettiin 8. lokakuuta pienimuotoista, vapaaehtoisvoimin järjestettyä virkistyspäivää. Paikalle ovat saapuneet kampaajat Merika Rantanen ja Kukka-Maria Ranta, valokuvaaja Roosa Blom sekä Rauman kaupungin kulttuuripäällikkö Risto Kupari kahden poikansa, Iiron ja Aarnin kanssa. Sekä sankoin joukoin asukkaiden läheisiä. Hoitokodin johtaja Tiina Karenmaa-Virtanen kaataa kuohuviiniä vaaleanpunaisiin laseihin, ja sivupöydällä odottaa vadillinen Kotikastrullin valmistamaa suklaapiirakkaa. Hiuksia kiharretaan, nostetaan maljoja. Valokuvaaja kulkee taustalla kuvaamassa, käy välillä ottamassa potrettikuvia asukkaista läheistensä kanssa. Hoitajat istuvat asukkaiden ja vierailijoiden kanssa kodikkaan olohuoneen sohvilla, on aikaa halata ja pitää kädestä kiinni. Sanat kiire ja mahdoton ovat tässä talossa kiellettyjä. Myös vierailuajat ovat täällä tuntematon käsite, ovet ovat asukkaiden läheisille auki aina.

Tiina Karenmaa-Virtanen on suunnitellut ja rakennuttanut Hoivakoti Linnanneidon itse. Talon ovet aukesivat vuonna 2005. Vuonna 2013 rinnalle tuli vielä kotihoitopalvelu. Tällä hetkellä yritys työllistää yksitoista hoitajaa, emännän sekä yhden ulkopuolisen siivoojan. Hoitajavahvuus on 0,7 hoitajaa asukasta kohden – kunnallisessa luku on usein 0,4, joten tilanne täällä on varsin hyvä. Lisäsiipikin on jo piirrettynä, sen rakentaminen on tarkoitus aloittaa lähivuosina.

”Linnanneito on ennen kaikkea koti”

– Meidän asukkaamme ovat prinssejä ja prinsessoja, Karenmaa-Virtanen toteaa topakasti.

Talon kaikki neljätoista asukaspaikkaa ovat täynnä, ja jono on pitkä. Asukkaiden kunto vaihtelee: joukkoon mahtuu niin hyväkuntoisia kuin esimerkiksi muistihäiriöisiäkin.

– Tämä saattaa kuulostaa ehkä julmalta, vaikkei se sitä ole: olen sikäli onnellisessa asemassa, että pystyn valitsemaan asukkaamme. Katson aina kokonaiskuvaa: jos meillä on sillä hetkellä esimerkiksi useita levottomia asukkaita, en voi siihen lisäksi ottaa yhtä samanlaista.

Hoivakodin toimintaperiaatteen mukaan laadukkaaseen vanhuuteen kuuluu se, että ihminen tuntee olevansa arvostettu ja rakastettu, ihan aina.

– Meillä jokainen päivä on ikäihmisten päivä. Tavallaan nämä vanhusten teemaviikot ja päivät välillä vähän ärsyttävätkin, kun tuntuu että väliajaksi heidät sitten unohdetaan kokonaan.

Tässä kodissa kaikki tunteet ovat sallittuja, täällä myös riidellään. Palautetta tulee runsaasti, lähes poikkeuksetta positiivista.

– Linjani on olla rehellinen ja puhua aina asioista sellaisina kuin ne ovat. Ei minun tarvitse miettiä, että mitäs minä tuolle voinkaan sanoa.

Arki on asukaslähtöistä. Vanhukset saavat nukkua niin pitkään kuin haluavat, aamiainen odottaa kyllä. Kaikki ruoka tulee pannulta pöytään, ja vanhukset esittävät usein myös toiveita ruoan suhteen. Iso terassi on kesäisin kovassa käytössä, siellä vietetään paljon aikaa ja usein myös aterioidaan. Talon toisella puolella on iso leikkipuisto: vanhuksille on mielekästä seurata lasten leikkejä.

– Tehdään retkiä kauemmaskin niiden kanssa, jotka siihen kykenevät. Ulkoillaan paljon, mutta jos asukas ei ulos halua niin ei sinne sitten mennä.

Aito läsnäolo ehdotonta

Linnanneidon työntekijöiltä edellytetään asukkaiden aitoa kohtaamista, ja joskus sopivaa henkilökuntaa on ollut vaikeaa löytää. Tällä hetkellä tilanne työntekijöiden suhteen on hyvä.

– Meillä hoitajat joutuvat antamaan itsestään paljon. Täällä ei työskennellä listojen, vaan ihmisten mukaan.

Hoito pyritään pitämään mahdollisimman lääkkeettömänä, ja kiitosta on tullut myös siitä, ettei Linnanneidon vanhuksia juuri päivystyksessä näy.

– Meidän asukkaat eivät jonota tuntikausia päivystyksessä, ja he myös saavat olla täällä loppuun saakka.

Pari kertaa on tullut tilanne, että uusi asukas on jo muuttanut taloon ja on jouduttu nostamaan kädet pystyyn. Kaarenmaa pyyhkii kyyneleitä, ja ääni murtuen, että tapausten muisteleminen tuntuu siltä kuin sydäntä revittäisiin rinnasta.

– Eivät olleet helppoja päätöksiä, mutta tämä on näiden ihmisten koti ja sen on oltava turvallinen.

Tavoite turvallisesta ja rakastavasta kodista on selvästi täyttynyt, se näkyy levollisien ja hoitajiinsa selkeästi luottavien asukkaiden olemuksista.

Vaikka päivä ei olekaan ollut kovin pitkä, on se vaatinut veronsa ja musiikkia hiljennytään kuuntelemaan jo raukean näköisinä. Kupari poikineen esittää ison joukon suomalaisia kansanlauluja ja iskelmiä, useimmat niistä ovat asukkaille tuttuja. Isä soittaa kitaraa, pojat viuluja. Kun kirkkaat äänet kajauttavat ”Täällä pohjan tähden alla”, silmät kostuvat. Kasvoilla vireilee vuorotellen haikeus ja hymy.