Kahden maan kansalainen

Vuonna 1993 Irina Anatoljevna Pomazanova tapasi Pietarissa kouvolalaisen Jaakko Toivosen. Se oli menoa. Häitä vietettiin kolme vuotta myöhemmin. Anastasia syntyi vuonna 2000, Oliver 2005.

Rakennusinsinööri-isän työ vei perhettä pitkin Venäjää. Viimeisin komennus Kazanissa innosti Irinan maalaamaan. Siitä koitui paljon hyvää, kun hän kolmisen vuotta sitten perusti oman yrityksen.

Jaakko käy yhä viikot töissä Moskovan lähellä. Muu perhe on asettunut Valkealaan. Irinan Arabeski-yritys toimii Kouvolassa anoppilan naapurissa, Huvikumpuna tunnetussa, Karjalan Kannakselta siirretyssä viehkossa puuhuvilassa.

Muutto Kouvolaan ei ollut Irinalle läheskään yhtä iso askel kuin lähtö 17-vuotiaana lapsuuskodista, Georgian rajan tuntumasta silloiseen Leningradiin, johon tyttö ihastui ikihyviksi luokkaretkellä.

Pietariksi muuttuneessa metropolissa Irina ehti toimia muun muassa myyntiedustajana. Siitäkin kokemuksesta on hyötyä nyt, kun tanssi- ja taidetarvikkeita Venäjältä ja ympäri Eurooppaa tuova yrittäjä markkinoi tuotteitaan.

Kielijarru päällä

Muutettuaan Kouvolaan Irina kävi sekä maahanmuuttaja- että yrittäjäkurssit. Yritysidea syntyi tyttären balettiharrastuksesta: tanssitarvikkeita ei löytynyt Lahdestakaan.
– Yrittäjyyden ensivuosi oli vaikea. Matkustin paljon, ja perhe joutui totuttelemaan äidin poissaoloon. Nykyään olen jo kaikin tavoin rauhallisempi, yrittäjänäkin, Irina naurahtaa.

Hän tietää jo, että yritys ei lähde hetkessä lentoon, ja tilanteet vaihtuvat. Uusia asiakkaita on tullut muun muassa suomalaisista ikonimaalareista.

Omat vahvuudetkin ovat valjenneet. Venäläisyys on valtti. Ovi balettitarvikkeiden mestari Grishkon tehtaaseen Moskovassa avautui kielen ja kulttuurituntemuksen avulla.
– Suomalaisena voisi silti olla helpompaa. Suomentaitoni takia minulla on kuin jarru päällä, huokaisee Irina.
Hassuja tilanteita syntyy silloin tällöin. – Kerrankin yksi lapsi kysyi, että mitä kieltä sinä puhut? Suomeahan minä tässä yritän, vastasin.

Hyvä siellä sekä täällä

Mitään rasismiin viittavaakaan Irina ei ole kohdannut. Alkuun kielitaidottoman muuttajan avuksi tuli siskon afgaaninvinttikoira, josta riitti vastaantulijoiden kanssa juttua englanniksikin. – Koiraihmiset ovat sosiaalisia kaikkialla.
Ystäviä Irinalla on sekä Suomessa että Venäjällä. Alkuun hän ei tavannut juurikaan venäläisiä, vaikka heitä asuu nykyään paljon Kouvolassa.

Viimeaikojen Ukraina-kriisi ja Venäjä-keskustelut eivät suuremmin näy Irinan elämässä. Tuonti Venäjältä on jonkin verran hankaloitunut ja hinnat nousseet.
– Kotona emme seuraa venäläisiä tv-kanavia, emmekä lue sikäläisiä lehtiä, paitsi Suomen Kuvalehden kaltaista Ogonjokia. Siihen luotan.

Jaakko osaa venäjää, samoin lapset, mutta äidinkieli se on vain Irinalle. Anastasia ja Oliver käyvät nykyään mielellään venäjäntunneilla.

Irina piipahtaa usein Pietarissa. Siellä asuu sisko.
Joka reissulla iskee ikävä, mutta Suomeenkin on hyvä palata. Täällä on koti.