Kaisa Kuurne huomasi, että elämän kriiseissä tukirakenteet murentuvat

Syksyn värit verhoavat luontoa. Vihreä rintamamiestalo Koillis-Helsingissä seisoo aidatulla pihalla. Omenapuun lehdet tippuvat paljastaen puun harmaan rungon. 

Ulko-ovi narahtaa auki ja pieni pitkulainen koira juoksee rappusia alas. Viininpunaiseen ponchoon pukeutunut Kaisa Kuurne hymyilee ovenraossa ja pyytää sisään.  

– Oli ihana istua hetki hiljaa omissa ajatuksissani ennen kuin tulit. Otatko kahviin kauramaitoa? perhevapaalla oleva Kuurne kysyy. 

Elämän tukirakenteet murtuvat kriisissä  

Viime viikot ovat olleet Kaisa Kuurnelle kiireiset. Sosiologian ja sosiaalisen hyvinvoinnin tutkija on juuri saanut valmiiksi suuren apurahahakemuksen ja runokirja on julkaisua vaille valmis. Äitiyden lisäksi Kaisan syksyyn kuuluu joogaopetusta. Nyt kiireisellä naisella on kuitenkin hetki aikaa miettiä elämää. 

Kaisa on tutkinut elämän murroksia ja kriisitilanteita. Sairastuminen, ero tai läheisen kuolema synnyttävät kriisejä, joihin ei voi varautua. Niitä kriisejä Kaisa on itsekin kohdannut elämässään. Kriisissä elämän tukirakenteet murtuvat, eikä ihminen voi enää täysin luottaa siihen, että pystyy tekemään töitä, ihmissuhteet säilyvät tai liikkuminen on vaivatonta. Silloin itsensä joutuu kohtaamaan uudella tavalla. 

– Meillä kaikilla on alitajuntaisia käyttäytymistapoja, onnenohjelmia, joilla tavoitellaan turvallisuutta, rakkautta ja hyväksyntää. Kun ne ovat lähellä ihmisen sisintä, ne toimivat ja auttavat meitä elämässä eteenpäin, Kuurne kertoo. 

Vaikka alitajuntainen tapa toimia voi parhaimmillaan kannatella hyvää elämää, aina niin ei käy ja äärirajoilla niistä onkin haittaa. Pärjääminen, miellyttäminen, sopeutuminen, taisteleminen tai asioiden sysääminen syrjään jarruttavat kriisistä selviytymistä ja oman haavoittuvaisuuden ja heikkouden kohtaamista. Kun nämä onnen alitajuiset toimintamallit eivät vastaa sitä mitä ihminen pohjimmiltaan on, on pudotus kova, kun elämä yllättäen muuttuu.  

– Elämä on yllätyksellistä ja arvaamatonta, myös hyvien asioiden kohdalla, Kaisa Kuurne sanoo.

Itsensä kohtaaminen

Sisäisen orvon viisaus on kirja, jonka Kaisa Kuurne on kirjoittanut isänsä, terapeutti ja erikoislääkäri Simo Kuurneen kanssa. Kirjassa he pohtivat moniulotteisesti ihmisen sisäisen heikkouden, orvon, kohtaamista ja sen merkitystä elämän kriisitilanteissa. 

Orpo on se osa ihmistä, joka on jäänyt torjutuksi ja vaille huomiota varhaisessa lapsuudessa. Sitä ei ehkä kannustettu esille, arvostettu tai pidetty merkityksellisenä. 

– Kun olin lapsi, kuvittelin, että sänkyni alla asui krokotiili. Pelkäsin eläintä, mutta olin sopinut sen kanssa, että jos varpaat ovat peiton alla, se ei pure. 

Sopimuksen avulla Kaisa sai nukuttua ja hallitsi pelkonsa. Herkkä, tukea ja turvaa kaivannut lapsi keksi keinon pärjätä itse samalla, kun haavoittuvat tunteet jäivät taka-alalle. 

– Minulla herkkyys jäi vahvan ja pärjäävän toisen puoleni varjoon. Kun aikuisena tuli ensimmäinen iso elämänkriisi, romahdin suoraan puolelle, joka oli jäänyt tuntemattomaksi. Se oli pimeää ja rankkaa aikaa.  

Orvon kohtaaminen on sitä, että ihminen näkee oma itsensä kokonaisena ja sallii nekin puolet, jotka eivät ole haluttavia tai jotka voivat tuntua häpeällisiltä. Mitä paremmin ihminen tuntee oman sisimpänsä, sitä paremmin hän toimii kriisitilanteissa ja pystyy kannattelemaan erilaisia tunnetiloja ja tilanteita.  

– Itsetuntemus voi olla hienojakoista, omaan kehoon laskeutumista. Minulle jooga on tärkeä, se pitää minut kosketuksessa itseeni ja omiin tunteisiini. Se tyynnyttää levottoman mielen ja energisoi kehoa. 

Suostumus 

Nuorena aikuisena Kaisa käveli koirien kanssa sumuisessa marraskuisessa metsässä. Tahatonta lapsettomuutta oli jatkunut vuosia, eikä menestyminen työuralla kannatellut. 

– Olin ollut pitkään keskellä hajottavia tunteita. Sitten yhtäkkiä sumun keskellä tuli täydellinen rauha. Koin kaiken juuri niin kuin se oli, ilman mitään odotuksia, toiveita tai tarpeita. Se oli tärkeä hetki. Huomasin, että kauhun keskellä voi löytyä syvä levollisuus ja läsnäolo. 

Tila ei ollut pysyvä, vaan vaati paljon työtä ja vei aikaa. Rankkojen lapsettomuushoitojen ja suuritöisen väitöskirjan teon äärirajalla Kuurne opetteli hyväksymään, ettei ehkä koskaan saisi lasta. Loputa ulkomailla työskennellyt Kuurne palasi Suomeen ja kävi vielä läpi rankan avioerokriisin. 

– Tajusin, että mitä lähemmäksi menen syvää tunnetta ja suostun olemaan sen kanssa, sitä paremmin löydän yhteyden itseeni ja pääsen eteenpäin.  

Suostuminen ja antautuminen kriisitilanteessa on Kaisan ja Simon kirjoittaman kirjan ydinajatuksia. Niin kauan kuin kriisiä vastustaa ja taistelee sitä vastaan, tilanne pysyy jumissa. Toipumisen voi aloittaa nimeämällä tunteita. Tärkeintä on kuitenkin kokea tunteet ja antaa elämän elää itsessä. 

– On pelottavaa olla tarvitseva ja haavoittuva, kun luontainen taipumuksemme on vältellä vaikeita tilanteita. Itse haluaisin pitää kiinni asioista, mutta opin, että nopein tie toipumiseen on, kun suostun ja antaudun, kohtaan kaikki tunteet mitä tulee. 

Muutamia vuosia eron jälkeen Kuurne tapasi nykyisen puolisonsa. Puolison myötä Kuurneen perhe kasvoi kertaheitolla kahdella poikapuolella.  

Bella-mäyräkoira saa rapsutuksia.

Elämä on yllätyksellistä ja arvaamatonta

Kaisa Kuurneen ensimmäinen runoteos Tuhatasteinen liekki on juuri lähdössä painoon. Siinä runoilija käsittelee naiseutta, eroa ja suhdettaan syöpään kuolleeseen äitiinsä. 

– Elämään kuuluu kasvaminen, muuttuminen, ajat, kun elämä nousee, kukoistaa tai hiipuu. Välillä elämä rakoilee ja murtuu. Olen itse voinut paremmin, kun olen kriiseissä päästänyt tunteet lävitse ja suostunut siihenkin, että elämä on vaarallista ja se päättyy joskus kuolemaan.  

Ihmisen voimavara löytyy itsetuntemuksesta, sillä kaikki mitä koemme, koemme itse. Elämä on täynnä jännitteitä, se ei ole eheä tai hallittu kokonaisuus. Sairaudessa elämän arvaamattomuus kärjistyy. Kun yhteys omaan sisimpään on olemassa, elämän luonne selkiytyy. Se mikä on tärkeää, nousee kriiseissäkin tukipylvääksi. 

– Liian isot ja vaikeasti hahmotettavat kokonaisuudet ovat lamaannuttavia. Yksinkertaiset arkiset asiat, kuten kaupassa käynti tai siivoaminen voivat tuoda selkeyttä. Tärkeintä on se, mikä juuri siinä hetkessä vie elämää eteenpäin ja antaa levollisuutta. 

Luonto ja liikkuminen ovat hyviä terapian lähteitä. Hengitysharjoitukset, jooga ja meditaatio auttavat hermoston rauhoittamisessa. Kun oppii antamaan aikaa itselle ja tuntemaan oman kehon, pystyy vaikuttamaan myös mieleen. 

– Minulle tuntoaisti on tärkeä – vesi, läheisten kosketus tai koiran turkki tyynnyttää. Oikein uupuneena tykkään ottaa lämpimän pitkän suihkun tai istua riippukeinussa kotona, Kuurne pohtii ja silittää koiraa. 

Keittiöstä kuuluu ääniä. Elämän arvaamattomuus toi Kuurneelle uusioperheen lisäksi vielä suuremman yllätyksen: vuosi sitten syntyi tytär. Nyt vuoden ikäinen lapsi on juuri herännyt päiväunilta ja syö isänsä kanssa illallista. 

– Elämän paradoksi on se, että kun on keskellä hajottavia tunteita ja näyttää, ettei mitään ole jäljellä, nouseekin juuri niistä hetkistä elämän vahvat voimat. Elämä on yllätyksellistä ja arvaamatonta, myös hyvien asioiden kohdalla, Kuurne sanoo.  

Lue myös: Kuvioleikki auttaa luovimaan elämän merellä