Kuinka haluaisit kuolla?

Uusi aihe hiipii keskusteluihin ja aletaan kysellä kavereilta: Mitenkä sinä haluaisit kuolla? Paras vaihtoehto useimpien mielestä olisi hiipua vanhuuteen ja uinua rauhallisesti pois jonain yönä – siihen toki aikaakin tuntuu olevan vielä paljon. Raastava, pitkään kiduttava, etenevä toivoton sairaus kuulostaa pahimmalta vaihtoehdolta. Hyvä äkkikuolema, jota itse tuskin ehtisi tajuta, tuntuu olevan monien toiveena.

Mikä kaataa terveen ihmisen yhtäkkiä?

Kun joku julkisuuden henkilö kuolee äkillisesti, niin – kaiketi yksityisyyden suojan takia – ei useinkaan kerrota kuolinsyytä. Mainitaan vain, että henkilö kuoli odottamattoman sairauskohtauksen murtamana. Moni lukija jää huolestuneena miettimään, mikä on sellainen äkillinen sairauskohtaus, joka täysin varoittamatta kaataa terveenä pidetyn ihmisen. Aivoinfarkti, sydäninfarkti tai muu sydänperäinen vaiva tulee ensimmäisenä mieleen.

Ne ihmiset, joilla on sydämessä on jotain vikaa, vaikka vain viattomiksi ja vaarattomiksi luonnehdittuja rytmihäiriöitä, läppävikoja tai kardiomyopatiaa, jäävät huolestuneina miettimään, voiko tässä nyt yhtäkkiä kupsahtaa täysin ilman mitään varoitusta. Kun tarpeeksi kauan asiaa pohtii ja kuulostelee tuntemuksiaan, niin ollaankin jo paniikkihäiriön vallassa. Monena iltana ainakin yksin asuva ihminen jo arvailee sormet tykyttävällä valtimolla, pitäisikö nyt soittaa ambulanssi – kun vielä kykenee.

Helposti panikoiva henkilö ehkä laskeskelee, olisiko järkevää hankkia hälytysranneke. Sen pitäminen kuitenkin maksaa ja kapistus on harmittavakin, jos sille ei ole ilmeistä tarvetta, esim. kaatumisvaaran ja avuttomuuden takia. Jos sydänkohtaus yllättäisi, todennäköisesti rannekkeella hälytettynä apu olisi myöhässä joka tapauksessa. Toki vainaja löydettäisiin nopeasti, jos hän olisi ehtinyt painaa rannekettaan, mutta hänen itsensä kannalta sillä ei olisi enää merkitystä.

Lempikuolema?

Ennen kuin minulla neljä vuotta sitten diagnosoitiin lievä läppävuoto, olin ehdottomasti sitä mieltä, että kuolisin mieluiten nopeasti sydänkohtaukseen. Nyt kun se voi olla todennäköisin lähtötapani, ajatus ei ihan kivalta tunnukaan. Tosin parin satunnaisen viattoman pyörtymisen pohjalta tiedän, että kun aivojen verenkierto häiriintyy, niin tajunnan menetys on niin nopea, ettei mitään ehdi tuntea, eikä lyhyen tajuttomuuden ajalta ole mitään muistikuvia. Eli kuolintapa olisi kai tuskaton.

Mutta kammottaa ajatus, että se Viikatemies voisi varoittamatta yllättää koska tahansa ja missä tahansa. Varsin usein äkisti kuolleet löydetään noloissa tilanteissa; kohtaus on yllättänyt kesken ponnistelujen vessassa tai rakastellessa. Kaiketi vain kirjallisuudessa löytyy niitä, jotka ovat ehtineet panna pyhäpuvun päälle ja asettua makuulle.

Parasta totuttelua kuolleena olemiseen on lueskella tähtitiedettä.

Sydänvikaisena täytyy kuolemisen lisäksi totutella kuolleena olemiseen. Tätä Claes Andersson on kertonut jo harjoitelleensa sydänleikkaustensa jälkeen.

Kuolema ei sinänsä pelota eikä kauhistuta – sitä vaan halukkaasti siirtäisi vähän tuonnemmaksi. Mieluusti näkisi vielä lastenlasten lapsetkin, kirjoittaisi pari tarinaa, teettäisi remontin ja istuttaisi pihaan pari puuta. Arkistokin pitäisi järjestää ja testamentti tehdä. Mutta ei ihan vielä.

En kuulu kirkkoon enkä ole perinteinen uskovainen. Kuitenkin kirkon hautajaismenot ovat mielestäni koskettavan kauniit. ”Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tulemaan” sanotaan kaikille tasa-arvoisesti. Hautajaisissa, joissa olen ollut, on aina veisattu samat virret ja kuunneltu samat surumusiikit. Seremonian koskettavuus tulee siitä, että näin on iät ja ajat menetelty kaikkien kohdalla. Hautajaisissa tuntuu luja ja lohduttava kohtalonyhteys tähän lajiin ja yhteisöön. En tahtoisi yksilöllisiä, persoonallisia hautajaisia, vaan tutut turvalliset kirkonmenot, jossa sukukuntani karheilla äänillään taas kerran veisailisi ”Oi Herra jos mä matkamies maan lopulla matkan nähdä sun saan”.

Parasta totuttelua kuolleena olemiseen on kuitenkin lueskella tähtitiedettä. Fyysikko Kari Enqvist toteaa, ettei ihminen ole tullut maasta vaan tähtien välisestä pölystä, ja tähtien väliseksi pölyksi hän aikojen lopussa taas murenee. Millaista on olla tähtien välistä pölyä – tai ei mitään ainetta vaan kvarkkeja, jotka voivat olla monessa paikassa samaan aikaan. Olla olematon, puhdasta valoa, liitelemässä kaikkialla hajoavassa ja ehkä aina uudelleen jollain tavalla tietoiseksi muuttuvassa materian kiertokulussa.

Jatkoaikaa ken kaipaa?

Suuret visiot lohduttavat. Ennen niihin päätymistä moni sydänvikainen mielellään kuitenkin kuulisi, miten mahdollisesti voisi pidentää tätä ajallista vaellustaan. Mitä varoitusmerkkejä huonosti voiva sydän antaa, ja miten sitä voisi arjessa huoltaa ja estää äkillisiä häiriöitä?

Muistuu mieleen tapauksia, joissa poliitikko on kesken puheensa kuollut puhujanpönttöön. Suurista kestävyysurheilutapahtumista raportoidaan useinkin, että joku on lopullisesti lyyhistynyt matkalle. Näyttäisi että jännitys, stressi ja ponnistelu voivat luhistaa terveenkin sydämen.

Eikö ihminen todellakaan voi itse aavistella mitään vaaran merkkejä, jos sydän ei ole siinä kunnossa että se kestää rasitusta? Voiko täysin terve sydän pysähtyä äkillisesti? Mitkä ovat syyt äkilliseen sydänperäiseen kuolemaan?

Tilastoista näkyy, että 90 prosenttia kaikista äkkikuolemista on sydänperäisiä. Wikipedia listaa, että kaikki sydänvaivat: sepelvaltimotauti, läppäviat, rakenneviat ja johtumishäiriöt voivat altistaa vaaralliselle kammioperäiselle rytmihäiriölle, joka voi johtaa sydänpysähdykseen. Sydämen pysähdyttyä apua on saatava kahdeksan minuutin sisällä, muuten se on myöhäistä. Joskus äkkikuolema voi tulla yllätyksenä täysin terveenä pidetylle ihmisellekin.

Jos tietää alttiutensa rytmihäiriöille, voiko niitä ehkäistä ennakolta? Varotoimet sydänpotilas yleensä itsekin tajuaa jo maalaisjärjellä. Pitää liikkua ja ponnistella vain siihen rajaan, missä olo tuntuu hyvältä. Invalidiksi ei tarvitse heittäytyä, mutta kilpaurheilu, jossa viimeinenkin voimanripe otetaan irti, ei sovi sydänvikaiselle.

Eikä lämmittelemättä koskaan sovi ponnistella äärirajoille. Itse olen huomannut, että jos heti aamuvenyttelyn ohessa tempaisen reippaita etunojapunnerruksia, sydän läpsyttää huolestuttavan taajaan ja epätasaisesti.

Stressillä on todettu olevan yllättävän suuri merkitys sydämen terveydelle. Jos elämässä voi välttää huolta ja pahaa mieltä, kiirettä ja ahdistusta, niin ihan oikeasti välttyy monilta vaarallisilta sydämentykytyksiltä.