Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Palveluita sairastuneelle / Lappilaisen yhdistystoiminnan innostunut kehittäjä

Lappilaisen yhdistystoiminnan innostunut kehittäjä

Kerttu Oikarinen on tehnyt uransa strategisen suunnittelun, ihmisten ja asioiden johtamisen sekä tutkimus- ja kehittämistyön parissa. Hän on myös yksi ensimmäisistä Hyvä sydänyhdistys -valmentajista. Lapissa Kerttu valmensi kymmentä sydänyhdistystä.

Cecilia Bergström
Julkaistu 9.1.2018
Päivitetty 9.5.2019
Kerttu Oikarisen mielestä erityisesti yhteistyön kehittäminen on tärkeää. Hän näkee vaarana yhdistysten ja sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyön hiipumisen sote-uudistuksen yhteydessä.

Valmentamisesta Kerttu Oikarinen kiinnostui ollessaan Sydänliiton hallituksessa samaan aikaan Jyrki Aholan kanssa. Ahola kehitti valmennusmallin Reijo Perkiönmäen kanssa vapaaehtoistyönä entisen Helsingin Sydänpiirin hankkeessa.

­­– Kävimme usein keskusteluja sydänyhdistysten tilanteista ja tarpeista kehittää hallintoaan ja vapaaehtoisten johtamista, kertoo Kerttu. Hän oli mukana mallin kehittämisessä vielä paremmaksi kun se siirtyi Sydänliiton hoitoon.

Vapaaehtoisuuden voima

Valmennusmatka on ollut mielenkiintoinen ja opettavainen, vaikka välillä Lapin pitkät välimatkat ovat tehneet työstä haastavaa. – Hienointa ovat olleet pohdinnat ja uusien mahdollisuuksien löytäminen yhdessä sydänyhdistysten vapaaehtoisten kanssa, kertoo Kerttu. Välimatkahaasteetkin on saatu selätettyä sähköpostin, videopuheluiden ja tekstiviestien avulla.

Kertun arvostus kekseliäälle ja innokkaalle vapaaehtoistoiminnalle on kasvanut. – Vapaaehtoistyö on tärkeää ruohonjuuritason sydäntyötä ihmiseltä ihmiselle, sanoo Kerttu.

Kaikki Kertun valmentamat yhdistykset löysivät toimintaansa pidemmän ja lyhyemmän aikavälin tavoitteita ja kehittämisen kohteita. Sydänyhteisön yhteinen vuosikello on auttanut niitä synkronoimaan toimintaansa alueelliseen ja valtakunnalliseen toimintaan.

Sote haastaa

Koska työtä tehdään yhdessä ideoiden ja toteuttaen, erityisesti yhteistyön kehittäminen on Kertun mielestä tärkeää. Hän näkee vaarana yhdistysten ja Sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyön hiipumisen sote-uudistuksen yhteydessä.

– Sote-palvelurakenteeseen, palveluketjuihin ja kuntien hyvinvointisuunnitelmiin tulisi kytkeä suunnitelmallisesti myös järjestöjen tekemä kansanterveys- ja potilastyö.

Muistoja monelta tasolta

Vaikka työ sydänyhteisössä jää jatkossa vähäiseksi Rovaniemeltä pois muuton takia, on Kertun sydämeen jäänyt hyviä muistoja sydäntyöstä. – Sydänyhteisöön on ollut ilo kuulua monella tasolla niin Sydänliiton liittohallitustyöskentelyssä, Sydänpiirin johdossa, Sydänalueen yhteistyössä kuin sydänyhdistystenkin valmennuksessa, kertoo Kerttu.

Vaikka työ sydänyhteisössä on saapumassa päätökseen, ei Kertun vapaaehtoistoiminta pääty tähän. – Viime vuosina innostuksen siemen on löytynyt kotiseutu- ja perinnetyöstä.

Hyvä sydänyhdistys -valmennus

Sydänliitto kouluttaa yhdistysvalmentajia, jotka auttavat sydänyhdistyksiä kehittämään toimintaansa. Kehittämisen tueksi on luotu työkaluja kuten lomakkeita yhdistyksen toiminnan ja toimintaympäristön arviointiin, toimintasuunnitelmapohja sekä sydänyhteisön yhteinen vuosikello.
Valmentaja ei anna yhdistykselle valmiita vastauksia, vaan auttaa niitä löytämään vahvuutensa ja kehittämiskohteensa kuuntelemalla ja kysymällä.
Valmennuksen kehittäminen on jälleen meneillään ja seuraava versio siitä valmistuu vuoden 2018 aikana. Mallia viedään eteenpäin myös Liikkuva yhdistys -hankkeessa, jossa valmennuksen kohteena on yhdistyksen liikuntatoiminta.

Liikkuva yhdistys

Sydänliiton, Aivoliiton, Diabetesliiton, Hengitysliiton ja Suomen Syöpäyhdistyksen yhteisessä Liikkuva yhdistys -kehittämishankkeen (2017–2019) rakentamis- ja testaustyö on aloitettu kuluneen syksyn aikana ja se jatkuu kesään 2018.
– Valmentajia koulutamme 15 tammi–helmikuussa ja vuoden loppuun mennessä vielä 30 lisää. Alkuvuodesta myös testaamme ja muokkaamme valmennusmallia yhdessä koulutettujen kanssa, kertoo suunnittelija Tuula Mäkinen.
Valmentajat tukevat yhdistysliikunnan kehittämisestä kiinnostuneita yhdistyksiä. Heillä on mahdollisuus toimia myös oman järjestönsä ulkopuolella. Hankkeen jälkeen valmennus jatkuu liittojen vakiintuneena toimintana.

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi