Leinon lepatuksia
Panu Rajalan tuore Eino Leino -elämäkerta Virvatuli ei yllä kiistellyn I.K. Inha -teoksen tasolle, mutta kiinnostaa varmasti Leinon ihailijoita. Tärkeintä lienee se, että Rajala tekee tutuksi suomalaisen kulttuurin rakentajia myös tämän ajan ihmisille.
Eino Leino, Paltamon lahja Suomen runoudelle, syntyi tsaarin hallitsemaan suuriruhtinaskuntaan 1878. Hän eli värikkäästi – ja täysin vastoin Sydänliiton suosituksia: joi kohtuuttomasti, poltti, valvoi ja söi miten sattui. Työnteossakaan hän ei osannut pitää mitään rajaa.
Rajala kertoo koruttomasti, jopa kuivakkaalla tyylillä, lapsekkaan mutta lennokkaan Leinon suistumisesta ja liimautumisesta Helsingin boheemiin maailmaan. Rivien välistä paljastuu monella tapaa lahjakas mutta tunne-elämältään tasapainoton nuorukainen, jonka kasvuvuosista puuttuivat turvalliset raamit sen jälkeen, kun hän otti itse arkensa ohjat käsiinsä. Tilanne ei kohentunut ikääntymisen myötä, sillä alkoholismi ja ihmissuhdeongelmat kuluttivat myös psyykeä.
Meille Leino on ennen muuta runoilija, jonka laulelmallinen helskyttely kuuluu jokaiseen sydäntä syvästi liikuttavaan elämän tapahtumaan. Rajalalle Leino on muutakin, terävä pakinoitsija, nerokas kääntäjä, menestystä vaille jäänyt näytelmäkirjailija ja armollisesti unohdettu romaaninikkari. Hän avaa ansiokkaasti Leinon tuotannon unohdettuja sivuja, samoin yhteiskunnallista osallistumista ja aatemaailmaa. Luonnollisesti myös kolme avioliittoa ja jokunen kulttuuripiirejä kutkuttanut rakkaussuhde käsitellään varsin tarkasti.
Panu Rajala: Virvatuli. Eino Leinon elämä. WSOY 2017.