Hyppää sisältöön

Lempeästi eroon murehtimisesta

Murheet ja huolet ovat osa elämää, mutta toisiin murehtiminen tarttuu kiinni. Aivan turhaan käy näin, kertovat Sanna Wikström ja Reija Könönen.

Tiina Eloranta, toimittaja
Julkaistu 26.4.2022

Nykytiedon valossa aivoja voi opettaa koko elämän ajan, kertovat Sanna Wikström ja Reija Könönen, Lempeästi eroon murehtimisesta -kirjan kirjoittajat.

Tutkimus on osoittanut, että aivomme ovat neuroplastiset. Se tarkoittaa sitä, että aivot muuttuvat koko elämämme ajan sen mukaan, mihin ja miten niitä käytämme – mitä teemme niillä paljon. Uusia neuroniratoja muodostuu koko ajan, ei vain nuoruudessa kuten joskus ajateltiin.

Reija on opetellut tunnistamaan omia ajatuksiaan. Nykyisin hän huomaa, kun murehtimismylly lähtee pyörimään. Silloin hän pysäyttää murehtimisajatukset tarkastellakseen niitä.

– Ajatukset kun eivät ole totuuksia vaan mieleni tulkintoja todellisuudesta. Näitä tulkintoja pysähdyn tarkastelemaan. Ennen kuin opin huomaamaan ja tunnistamaan ajatuksiani, oloni oli murehtiessa vain kokonaisvaltaisen kamala. Uskoin uhkakuvia maalaavia tulkintojani todellisuudesta ja ne herättivät ahdistuneita ajatuksia kehossa. Ero nykytilanteeseen on melkoinen.

Sannalle olennaisin asia on ollut sen tunteen huomaaminen, joka saa huolimyllyn käyntiin. Aivojen mantelitumake ohjaa tiedostamatonta tilannearviot. Silloin kun alkaa huomata tunteita ja ajatuksia, aivoissa aktivoituu etuotsalohkon kuorikerros, joka mahdollistaa tietoisen tilannearvion. Eli huomaaminen ”vaihtaa” aivojen osaa, jolla käsittelee asiaa. Samalla mantelitumakkeen möykkä laantuu.

– Pelkkä huomaaminen, ja vaikka ajatuksen nimeäminen murehtimiseksi tai katastrofiajatukseksi, saa aikaan paljon hyvää. Mutta aivoja pitää tosiaan opettaa yhä uudelleen.

Kun murehtiminen valtaa mieltä, kokeile näitä keinoja

Reija pysähtyy ja ottaa mielessään ikään kuin pienen askeleen taaksepäin ja tarkkailee, mitä hänessä itsessään tapahtuu. Hän tutkii ajatuksiaan: Onko tämä ajatus totta vai onko mieleni tehnyt jonkun aiheettoman uhkatulkinnan todellisuudesta? Voinko tehdä tälle mielessä pyörivälle asialle jotain?

– Jos voin, teen mitä voin muuttaakseni tilannetta paremmaksi. Ellen voi tehdä asialle mitään, sanon itselleni, että tämä on murehtimista. Ja kuten entinen presidentti Mauno Koivisto päätän ajatella, että ellen tiedä miten asiat menevät, on hyvä uskoa, että kaikki menee hyvin.

Sanna pysähtyy ja käyttää Lempeästi eroon murehtimisesta -kirjassa avattua kolmijakoa: 1) Mitä huomaan, että todellisuudessa tapahtuu tai on tapahtunut? 2) Miten tulkitsen sitä, mitä tapahtuu eli millaisia ajatuksia siitä syntyy? 3) Miltä minusta tuntuu? (Mitä huomaan kehossani? Onko tuntemukselle tunnenimeä?)

– Tällaista ajatusanalyysia kannattaa harjoitella silloinkin, kun ei ole pahin tunnereaktio päällä. Tulkitsemme tosi monia asioita koko ajan esimerkiksi muista ihmisistä, uutisista tai vaikkapa some-fiidistä, jotka aiheuttavat monenlaisia ajatuksia ja tunteita, ei pelkästään murehtimista. Mitä enemmän jaottelee ja pilkkoo omaa kokemustaan, sitä helpompi sitä on tehdä vaikeiden tunteiden kanssa, jolloin mantelitumake huutaa jo lähtökohtaisesti hoosiannaa ja sumentaa tietoisen ajattelun kykyä. Aivojumppaa ei kannata jättää yksin vaikeiden tilanteiden varaan.

Pitkään jatkunut huolien kantaminen voi jäädä tavaksi

Jatkuva murehtiminen vie voimia. Murheen kantaminen uuvuttaa henkisesti ja saa kehon stressitilaan mikä puolestaan lisää murehtimista. Tämä johtaa negatiiviseen kierteeseen, jossa murhe lisää stressiä ja stressi murhetta.

Murehtiessa elimistö on koko ajan jatkuvassa hälytystilassa, koska mieli pitää sisäistä uhka-ajattelua ihan yhtä vaarallisena kuin ulkoisia uhkia. Pitkään jatkuessaan tästä voi aiheutua jopa yleinen ahdistuneisuushäiriö.

Sairaus tuo tullessaan monenlaisia ajatuksia ja tunteita, muun muassa surua, pelkoa ja epävarmuutta. Terveydestä luopumisen surua. Nuo tunteet on tärkeää hyväksyä ja ottaa vastaan, antaa niiden koskettaa itseä.  Tosiasia on, että sydänsairaus muuttaa elämää. Kun tunteet kohtaa aidosti ja antaa niille tilaa, ne yleensä viipyvät aikansa eikä niitä tarvitse kantaa mukanaan koko aikaa, Sanna ja Reija kertovat.

– Sairaus on totta ja aiheuttaa tuskaa, mutta suurimman kärsimyksen meille aiheuttaa yleensä se, että vastustamme todellisuutta ja haluamme asioiden olevan toisin kuin ne todellisuudessa ovat. Jos pystyy hyväksymään sairauden osaksi elämäänsä, se saattaa auttaa. Hyväksyminen usein helpottaa, kun ei tarvitse yrittää pitää kiinni jostain sellaisesta, mitä ei enää ole.

Sanna ja Reija muistuttavat myös siitä, että ihminen voi valita sen, mihin päättää kiinnittää huomionsa.

– Ja se mille annamme elämässämme huomiotamme kasvaa ja lisääntyy. Voi keskittyä siihen, mikä on elämässä hyvin ja niihin asioihin, mihin sairaus ei vaikuta. Murehtimisen ottaessa otetta voi tietoisesti yrittää keskittyä hyvään elämässä. Tämä ei tarkoita, että sivuuttaisi elämän tosiasiat. Sairaus muuttaa elämää, mutta murehtiminen siitä vain lisää tuskaa.

Tutkimusten mukaan muun muassa kiitollisuuden aiheisiin elämässä keskittyminen lisää onnellisuuttamme. Kannattaa siis tietoisesti suunnata huomionsa valokeila elämän hyviin asioihin, koska niitäkin aina on. Kun huomioi niitä asioita, jotka ovat hyvin, saa myös pienen loman niistä ajatuksista, jotka tuottavat huolta. Samalla kun mieli saa lomaa, kehokin reagoi mielen tilaan.

 

Reija Könönen on viestinnän ja mindfulnessin maisteri. Hän työskentelee yritysvalmentajana ja ratkaisukeskeisenä työnohjaajana.
Sanna Wikström, FM ja Mindfulness-ohjaaja, on Hidasta elämää -sivuston perustaja ja päätoimittaja.

Lue myös:

Murehtiminen satuttaa sydäntä

Mindfulnesilla tarkoitetaan tietoista läsnäoloa tässä hetkessä. Se on mielen jumppaa, jossa harjoitellaan huomion suuntaamista tähän hetkeen ja kokemukseemme hetkessä.

Lue seuraavaksi