Mistä aikuinen saa ystävän?

Punainen lanka

”Aikuisen ihmisen elämänkokemus muokkaa häntä ihmisenä tietynlaiseksi. Kun mielipiteet ja mielenkiinnon kohteet ovat vakiintuneet, samalla aaltopituudella olevan ystävän löytäminen voi olla hankalampaa kuin nuorena. Mutta ei ystävien tarvitse olla toistensa peilikuvat: yksikin punainen lanka voi sitoa ihmiset yhteen.

Ystävyyttä on monen tasoista eikä jokaisen ystävän kanssa tarvitse upota asioissa yhtä syvälle – ei ainakaan heti. Tunnusteluajalla on tarkoituksensa: ellei tuttavuus etenekään ystävyydeksi, jälkeen päin omien sisimpien tuntojen paljastaminen toiselle voi harmittaa.

Yksikin hyvä ystävä riittää torjumaan yksinäisyyttä. Hänet voi löytää yllättävistä yhteyksistä, vaikka teatterin väliajalla vessajonosta tai samalla bussipysäkillä aamuisin kyytiä odottavien joukosta, kun vain uskaltaa aukaista suunsa. Kannattaa hakeutua paikkoihin ja tilanteisiin, joissa tuntee olevansa omalla maaperällä ja saa olla oma itsensä. Itselle luonteva tilanne lisää itsevarmuutta ja rohkaisee aloitteen tekoon. Suhteella on edellytykset jatkua, kun kumpikin muistaa vastavuoroisuuden: ystävä ei ole kainalokeppi, joka on olemassa vain kannatellakseen toista.

Jos kaikki ihmissuhteet ovat olleet työpaikalla, eläkkeelle siirtyminen voi olla paha paikka ja pudotus tyhjään. Saattaa olla, ettei eläköitynyt heti jaksa eikä halua lähteä ihmisten pariin. Se kuitenkin kannattaisi, sillä kotona möllöttämiseen kyllästyy ennen pitkää. Ihmissuhteet tuovat sisältöä ja rytmiä arkeen, kun kalenteri on työmenoista tyhjä. On vaarallista päättää, että lepää ensin ja miettii sitten, mitä tekee. Myöhemmin ei välttämättä enää osaa lähteä kotoa mihinkään.

Jäin hiljattain eläkkeelle ja liityin ikääntyneille tarkoitettuun Happy Years 64 -yhdistykseen. Se on tuonut elämääni uuden elämänpiirin harrastuksineen, menoineen ja uusine ihmisineen – ja vähitellen myös aitoa ystävyyttä.”

Tarja Heiskanen, sosiaalipsykologi

Puhtaalta pöydältä

”Kun oma koirani alkoi olla liian vanha agility-esteille, ryhmämme kouluttaja Outi tarjosi minulle yhtä omistaan treenikaveriksi. Koira oli nuori ja sen opettaminen lajiin lisäsi yhteydenpitoamme: soittelimme, tekstailimme ja koulutimme sitä yhdessä viikoittaisten arki-iltatreeniemme lisäksi viikonloppuisin. Pian aloin kilpailla toisella Outin koiralla ja yhteydenpitomme tiivistyi entistään: tutustuin kouluttajani perheeseen ja siihen Outiin, joka hän oli koiraharrastuksen ulkopuolella. Treenikaveruutemme syveni ystävyydeksi.

Olen sinkku kaupunkilainen, Outi perheellinen omakotiasuja. Meillä on seitsemän vuoden ikäero eikä minulla tällä hetkellä ole omaa koiraa. Elämäntilanteemme ovat niin erilaiset, että ilman koiraharrastusta tuskin olisimme tavanneet. Mutta mitä enemmän olemme toisiimme tutustuneet, sitä enemmän olemme huomanneet toisissamme samankaltaisuutta. Outin elämänkokemuksesta on ollut apua, kun minulla on ollut vaikeaa.

Olemme tunteneet toisemme kahdeksan vuotta. Uskallamme olla asioista eri mieltä ja näyttää huonot puolemme. Aikuisena alkunsa saaneessa ystävyyssuhteessa kumpikin uskaltaa luottaa siihen, ettei riita riko ystävyyttä. Aikuinen tietää ja tuntee, koska elämään on tullut ihminen, josta haluaa pitää kiinni.

Aikuisena solmittu ystävyyssuhde on vapaa menneestä. Se lähtee puhtaalta pöydältä eikä tyypittele toista aiempien tapahtumien vuoksi tietynlaiseksi. Aikuisten ystävyydessä tärkeintä on se, millainen ystävä on juuri nyt.

Tuttavuuden kypsyminen ystävyydeksi voi viedä vanhempana enemmän aikaa kuin nuorena, mutta vaikeammaksi ei ystävystyminen iän myötä tule. Päinvastoin, aikuinen on monesti nuorta valmiimpi ystävystymään, sillä hän uskaltaa olla aito oma itsensä. Ilmeisesti olemme Outin kanssa kumpikin ystävyydessämme aitoja: kinastelumme kuullut tuttu vertasi sanailuamme pitkään yhdessä olleen avioparin nahisteluksi!”

Mari Mattila, koiraharrastaja

Tahdon asia

”Punaisen Ristin ystävätoiminta välittää vapaaehtoisystäviä yksinäisille. Minä toimin vapaaehtoistyössäni ystävävälittäjänä muun muassa ikäihmisille. Vapaaehtoisiksi ystäviksi hakeutuu ihmisiä, jotka haluavat antaa itsestään toiselle. Usein he saavat ystävyydestä myös itselleen. Toisinaan koulutukseemme hakeutuu nuoria, jotka toivovat yksinäisestä ikäihmisestä isovanhemman korviketta – ihmistä, jonka avulla he pääsevät kurkkaamaan menneeseen.

Suurikaan ikäero ei haittaa, jos ystävillä on yksikin yhdistävä tekijä. Se voi olla eläinrakkaus, kulttuurinnälkä tai vaikka penkkiurheilu. Vaikka kaikki muu olisi ystävissä erilaista, ystävyys toimii, kun kumpikin kunnioittaa toista ja toisen arvomaailmaa.

Jotkut pelkäävät vapaaehtoistyön sitovuutta ja siihen liittyvää vastuuta. Vapaaehtoisystävyydessä on kyse samoista asioista kuin kaikissa ystävyyssuhteissa: ystävälle annettua lupausta ei petetä eikä ystävän kanssa juteltuja asioita levitellä muille. Ystävän mielipiteitä kunnioitetaan ja kuunnellaan, eikä niitä lähdetä oikomaan – hyvä ystävä ei tuota toiselle tieten tahtoen pahaa mieltä. Luotettava, avoin, toisesta ihmisestä kiinnostunut, myönteinen ja rohkaiseva henkilö on kysytty ystävä – oli ystävyyssuhde järjestetty tai ei.

Kun auttajan ja autettavan halu ystävystyä kohtaavat, siitä syntyy yleensä hyvää. Tällöin järjestetty ystävyys muuttuu aidoksi ystävyydeksi, sellaiseksi, jossa auttaja ylittää omat velvollisuutensa siksi, että välittää toisesta oikeasti.

Aikuiset lapset tarkoittavat hyvää hakiessaan iäkkäälle vanhemmalleen ystäväpalvelusta seuraa, mutta ilman ihmisen omaa tahtoa tilanne voi olla haastava. Ystävyys on aina vapaaehtoista.”

Ystävävälittäjä Ritva Aurola, Suomen Punainen Risti