Muistojen kesäyöt

Kilpailuun saattoi osallistua kuvalla, tarinalla tai kuvan ja tarinan yhdistelmällä, kaikki ehdotukset arvioitiin kuitenkin samassa sarjassa.

Suosittu kuva-aihe oli aamuyön rauhallinen hetki, juuri kun yö on vaihtumassa aamuun, kuten Aila Paijan kolmanneksi sijoittuneessa kuvassa Kemiön saaren vuokramökiltä viime kesältä. Kuvia oli mm. vuosikymmenten takaa yötä myöten ennen sadetta mätetyistä heinäseipäistä, perheiden ja ystävien iloisesta yhdessäolosta ja jännittävistä luontohavainnoista – kuviin oli saatu mm. karhu ja majava. Unohtumaton oli myös sen oululaispariskunnan yö, joka lähti Pudasjärveltä asti tavoittelemaan hillasaalista, mutta joutui myrskyn yllättämänä värjöttelemään yön Toyotan penkeillä suurimman tilan vallanneen schäferin kanssa – ja palaamaan kotiin ilman saalista.

Kilpailun tarinoista löytyy sekä dramatiikkaa että romantiikkaa. Jollekin kesäyö toi mieleen kaihoisan kaipauksen ja toiveen saada rinnalle kumppani. Sykähdyttävä oli kertomus sydäninfarktin takia sairaalareissuksi muuttuneesta mökki-illasta. Hauska taas oli tarina tanssiparista, joka päätyi kävelemään viilenevässä kesäyössä yli kahdenkymmenen kilometrin matkan Risulahden lavalta Lappeenrantaan. Toiseksi sijoittuneessa Sirkku Peltosen kertomuksessa polkupyörillä tehdystä häämatkasta juhannuksena 1960 viehättivät myös valokuvat.

1960-luvun alkuun sijoittui myös voittajatarina kahden pariskunnan retkestä Nuuksioon. Kirsti Hakalan tarinassa, kuten monessa muussakin kilpailun kertomuksessa, ennakkosuunnitelmista poiketen ulkona vietetty yö muodostui yhteiseksi kokemukseksi, jota on muisteltu vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Moni tarina alkoi vuosia sitten kesäyönä – ja jatkuu yhä.

Kirsti Hakala, Kesäyö Nuuksiossa 1962

Oli syyskuun alku vuonna 1962. Päätimme mieheni ja ystäviemme Marjan ja Pertin kanssa lähteä ravustamaan Parikkaan lammelle, joka sijaitsee Vihdissä ja kuuluu nykyään Nuuksion alueeseen. Olimme varustautuneet ongilla, rapumerroilla ja eväillä. Pertti esitteli ylpeänä pitkää lamppua, jonka hän oli ottanut mukaan, koska yöt olivat jo pimeitä siihen aikaan vuodesta.

Jätimme auton hiekkatien varteen ja kävelimme metsäpolkua pitkin lammelle. Oli kaunis lauantai-iltapäivä ja nautimme luonnosta täysin siemauksin. Ensin piti onkia syöttikaloja ja niitä tuntui riittävän. Sitten vain merrat järveen ja odottelemaan. Istuimme kalliolla, joimme termospullosta kahvia ja söimme voileipiä. Aika kului rattoisasti jutellessa. Rapuonni ei ollut hääppöinen. Oli myöhäinen ilta ja olimme saaneet vain kaksi rapua. Ei se meitä surettanut, pääasia, että olimme nauttineet ajasta luonnon helmassa. Oli aika kerätä tavarat ja lähteä autolle. Ravut olivat turvallisesti korissa. Ei kun menoksi. Mutta Pertin lamppu ei enää loistanutkaan, siitä oli patterit kuluneet illan aikana loppuun. Yritimme pimeässä löytää polun päätä, mutta törmäilimme vain puihin, emmekä päässeet yhtään eteenpäin.

Marja oli seitsemännellä kuulla raskaana ja Pertti alkoi hermostua. Hän pelkäsi vaimonsa puolesta, vaikka Marja oli aivan rauhallinen. Mietimme, ettei meidän kannata pimeän metsän läpi yrittää, matkaa oli kuitenkin niin pitkälti tielle, jossa automme oli. Palasimme takaisin lammen rantaan. Alkoi sataa tihuttaa. Saimme onneksi sytytettyä nuotion ympäriltä kerätyistä kuivista oksista. Rapuretkemme muuttui nuotiopiiriksi. Ne kaksi rapuakin olivat metsässä törmäillessämme tippuneet korista.

Minua nukutti. Keräsin nuotion vierelle kuusen oksia ja menin siihen pitkäkseni. Kun toiset huomasivat, että en ottanut osaa keskusteluun, he patistivat minut hereille. Heidän mielestään olin porukan petturi, he kun eivät edes kuvitelleet voivansa nukkua. Minä taas en millään tahtonut pysyä hereillä. Nuotio lämmitti niin mukavasti ja sade ropisi viihdyttävästi. Ympärillä oli sysimusta yö, vain lampi kuvastui hiukan vaaleampana. Jälkeenpäin huomasin anorakissani kipinöiden tekemiä reikiä, ne vain muistuttivat ikimuistoisesta retkestä.

Jossakin vaiheessa alkoi aamukin valjeta ja meidän oli aika sammuttaa nuotio ja lähteä taas etsimään polkua. Siinähän se oli, mistä sitä illalla oli etsitty, mutta ei löydetty.

Jälkeenpäin tätä ravustusretkeä on monet kerrat muisteltu, eikä ainakaan pahalla. Olimme kyllä ennen sitä ja lukemattomia kertoja sen jälkeen viettäneet öitä ulkona myös sitten kun meillekin syntyi lapsi. Meillä on kuitenkin ollut aina muulloin teltta mukana.

Sirkku Peltonen, Häämatka juhannuksena 1960

Me, Sirkku ja Matti vietimme häitä Juhannuksena vuonna 1960. Nuorina ja vailla rahaa lähdimme häämatkalle polkupyörillä.

Matka alkoi Hyvinkäältä, ajelimme Porvooseen, 75 km taittui helposti. Yövyimme Kokonniemessä teltassa. Aamulla kohti Loviisaa, halkopinojen luona haukkasimme eväitä. Upea camping -alue vanhojen raunioiden keskellä Loviisassa, siellä paistoimme räiskäleitä 38 kilometrin jälkeen. Isot ylämäet ottivat voimille, raskaat lastit oli pyörissä. Matkaa kertyi 102 km, kun saavuimme Kotkaan, satamassa ihmettelimme isoja laivoja. Langinkoskella keisarillinen kalamaja ihastutti, sitä tutkittiin kalossit kenkien päällä. Ensimmäistä kertaa olimme käsinveivattavalla lossilla Iitin kirkon luona.

Kouvolassa yövyttyä poljimme Vuolenkoskelle ja edelleen Heinolaan. Matkaa kertyi 81 km. Kymijoesta eksyi hauki onkeen. Perunoita keitimme retkikeittimellä kalliolla. Matkalla Joutsaan sattui renkaan puhkeaminen, sen Matti korjasi hetkessä. Joutsan kauniilla Valklammella yövyimme. Jyväskylään olikin matkaa 76 km, sen poljimme lepäilemättä. Tuomiojärven leirintäalueella perunat ja lenkkimakkara tekivät kauppansa.

Jyväskylästä matka jatkui laivalla Päijännettä pitkin Vääksyn kanavan kautta Lahteen. Sieltä loppumatka junalla. Koko viikon matka oli sujunut aurinkoisessa säässä. Sopu säilyi ja säilyy yhä.

Aila Paija, Kesäyö 2016 Kemiön saarella

Meillä on tapana vuokrata mökki kesäisin jostakin päin rannikko-Suomea. Viime kesänä vuokramökkimme oli Kemiön saarelta.

Eräänä aamuyönä heräsin ja näin ikkunasta kauniin kajastuksen ja kiirehdin ulos kamera mukanani.

Sain ikuistettua valokuvaan rauhallisen hetken, kun yö oli vaihtumassa aamuun.

Kuvattuani maisemaa istuin terassille ja kuuntelin vesilintujen ääntelyä ja kaislikoiden vienoa kahinaa.

Meren pinnalla näkyi välillä väreilyä ja kuvittelin miten pikkukalat siellä heräilivät kaislikon suojassa uuteen aamuun.

Yön vaihtuessa aamuksi ilmassa oli taikaa.

Näistä hiljaisista hetkistä luonnon kanssa voi vain olla nöyrän kiitollinen, on niin kaunista.