Hyppää sisältöön
Etusivu / Sydänsairaudet / Sepelvaltimotauti / Mun sydän pysähtyi

Mun sydän pysähtyi

Erkki Nykänen sai 52 vuoden iässä sydäninfarktin ja sen yhteydessä aivoinfarktin. Vaimo elvytti Erkkiä ennen ensihoidon saapumista. Onnistunut ohitusleikkaus johti siihen, että Erkki kuntoutui täysin. Nykyään Erkki toimii vertaistukihenkilönä ja Sydänliiton aktiivina.

Julkaistu 2.2.2024
Päivitetty 25.6.2024
Erkki Nykänen kävi kuoleman porteilla. Vaimon nopea toiminta pelasti.

Oli tuiki tavallinen lauantai-ilta, Erkki Nykänen oli juuri tulossa saunasta vaimonsa kanssa.

– Vaimon mukaan olin sanonut, että rintaan sattuu. Sydän pysähtyi ja vaimo rupesi elvyttämään. Ensihoito lähti siltä paikalta tulemaan, heillä on viidentoista minuutin matka tänne maalle.

Tilanne oli erityisen vakava: sydän oli pysähtyneenä 17 minuuttia. Sydämen rytmi saatiin palautettua vasta kun ensihoidon tuomalla sydäniskurilla eli defibrillaattorilla oli annettu kuusi iskua.

Erkkiä pidettiin kuusi päivää nukutettuna ennen heräämistä Meilahdesta jouluaattona.

– Onneksi on ollut sen verran tyhjä pää, ettei infarktissa ollut paljon menetettävää, Erkki nauraa.

Erkki ei muista tapahtuneesta mitään. Se on hyvä: hänelle ei tullut masennusta.

– Sairaalassa oli tosi hyvät ammattilaiset. Kotiin tullessa sitä haukkoi happea. Oli aikamoista miettiä, että vielä tässä saa tallustella.

Erkki lähti neljän kuukauden päästä tapahtuneesta kursseille ja ryhtyi Sydänliiton vertaistukihenkilöksi.

– Sydänliiton rooli on ollut tapahtuman jälkeen iso. Sain faktat, tietoa kuntoutumisesta ja pääsin kurssille Nuuksioon kolmeksi päiväksi. Sydänliiton sivuilta olen saanut eniten tietoa ruokailusta ja muusta: Sydänliitto on siihen parempi lähde kuin Google. Liikunnasta puhutaan paljon, mutta ruokailu on keskiössä. Väärät rasvat ja suolat on se tärkein. Ruokavalion muuttaminen on suhteellisen helppoa vielä kaiken lisäksi.

Ole Sydänten sankari ja ryhdy kuukausilahjoittajaksi. Tuet työtämme sydänterveyden puolesta.

Liity Sydänten sankarit -kuukausilahjoittajaksi:

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi