Muumeja etsimässä

Pulina loppuu kuin seinään. Katseet tarkentuvat naiseen, joka tuntuu jotenkin tutulta. Flyygelin ensisoinnut helähtävät. Samassa laulun sanat kiirivät jo penkkirivien ylitse.

– Jotkut pelkäävät hirveesti vettä, ja lapsia taas jotkut muut. Toiset pelkäävät yötä niin että, ihan loksuttaa hampaat ja luut. Tämä tyttö ei väistä tai pelkää missään. Hän juhlii ja riehuu tai on ikävissään. Hän siitä niin tykkää ja siinä on syy. Hän on hurmaava, kiukkuinen, onnekas Myy.

Laulajan jalka paukuttaa lattiaa. Pikku Myy -laulun sanat valtaavat salin joka nurkan. Tutut sanat hyörivät kuulijan päässä, muisti elpyy.
Pam! Lopulta jalka polkaisee laulun loppuun. Tilan täyttää sekunnin hiljaisuus.

Näyttelijä Birgitta Ulfsson hapuilee sanoja, mutta alkuun päästyään puhe sujuu.
– Sellainen ilkeä, terävä, Wulffilta ostettava, jolla en itse oppinut kirjoittamaan. Mikä se nyt on, niin, kynänterä. Tove aloitti piirtämisensä sellaisella.

Ulfsson hymähtää.
– Ei olekaan ihme, että Tove alkoi piirtää pilakuvia.

Ulfsson tarkoittaa taiteilija Tove Janssonia, joka oppii piirtämään jo pikkulapsena äitinsä, kuvittaja Signe Hammarsten-Janssonin sylissä. Äiti piirtää tunnista toiseen, tyttö seuraa tämän käden liikkeitä. Kyniä, tussia ja paperia kuluu.

Hius eksyy puhujan suuhun. Hän nyppäisee sen pois ja jatkaa kertomustaan – välillä suomeksi, välillä ruotsiksi.
– Tove oli ujo, rohkea, käytännöllinen.

Birgitta Ulfssonin ja Tove Janssonin tiet yhtyivät 50-luvulla. Vuonna 1959 Tove kirjoitti Troll i kulisserna
-lastennäytelmän, jossa Ulfsson esitti teatterirotta Emmaa. Rooli vaihtui Muumimammaksi vuonna 1969.

Tove hymyilee kuulijoille Ateneum-salin etuosaan heijastetusta kuvasta. Hymy yltää silmiin asti, uurtaa kasvoihin syviä vakoja. Kuusi hammasta komeilee tasaisena rivistönä. Otsahiukset ovat valahtaneet vasemman silmän peitoksi.
Taputukset raikuvat. Ulfsson jättää yleisön, lehdistötilaisuus päättyy.

Muumien etsintä alkaa

Askelten rykmentti suuntaa kohti toista kerrosta. Portaikkoon tunkeutunut auringonhäive jää pylväikön taakse. Lasiovi liukuu itsestään auki ja sitten kiinni. Edessä aukeaa käytävä. Harmaaksi maalatut lattialaudat kumisevat kenkien alla. Jonkun korot kopisevat. Valkoiseksi maalatut seinät imaisevat äänet, melkein. Kattoon on turha kurotella.

Vasemmalla valokuvat avaavat kurkistusikkunan Tove Janssonin elämään. Oikealla patsastelee Toven isän, kuvanveistäjä Viktor Janssonin veistoksia. Isä oli Tovelle tärkein taiteellinen esikuva. Signe-äidistä kasvoi tyttären elämän keskipiste ja suurin rakkaus, myös ensimmäinen ja tärkein opettaja. Äitiään Tove kutsui Hamiksi, isäänsä Faffaniksi – kuten muutkin kutsuivat.

Janssonien kodissa ahkeroitiin jatkuvasti. Aina oli tekeillä jotain uutta. Kun ajatukset siirtyvät vuosisadan taaksepäin, voi nähdä äidin piirtävän kansikuvia, postimerkkejä ja kuvituksia pöydänkulmalla. Kipsisäkit, saviveistokset ja kipsiveistokset luovat työn merkit isän ateljeeseen, Toven leikkikentälle. Työ ja elämä nivoutuvat yhteen.

Tove syntyi elokuun yhdeksäntenä 1914, samana vuonna kuin ensimmäinen maailmansota syttyi. Tyttö oli perheensä esikoinen. Kun Tove oli 6-vuotias, syntyi hänelle pikkuveli Per Olov ja toinen veli Lars, kun Tove oli 12-vuotias.

Hälinä valtaa tilaa näyttelysalissa. Kohdevalot häikäisevät, jos katsoo liian ylös. Selän takaa kuuluu ihmettelyä.
– Katso, 4-vuotiaana osasi piirtää jo noin hyvin. Ihmisen piirtäminenhän on niin vaikeaa.

Tove on piirtänyt 4-vuotiaana piirustuksen tytöstä, jolla kuusi hammasta sojottavat nauruun auenneesta suusta. Kuvassa tytön silmät ovat puristuneet sirrille, kaulus pingottaa kaulan ympärillä.

Taideopinnot alkavat

Koska Tove Janssonin elämän ensimmäisiin vuosiin kuului jo piirtäminen, taiteilijoiden tyttärestä kasvoi suvereeni kynän käyttäjä. Mutta koulunkäyntiä hän inhosi. Tove keskeytti koulun vanhempiensa luvalla ja aloitti 16-vuotiaana taideopinnot Tukholmassa, ensin Teknillisessä koulussa ja sitten Taideakatemiassa. Siellä hän oppi mainospiirtämisen ja kirjankuvittamisen työtavat, jotka olivat Suomessa vielä uutta.

Tietokirjailija Tuula Karjalainen on tutkinut tiiviisti Tove Janssonia.
– Tovella on ollut sadat kasvot kuvittajana. Hän oli hyvin terävä ja älykäs, viivankäyttäjänä nerokas, Karjalainen kertoo lehdistötilaisuudessa.

Tovea kiinnosti kuitenkin ennen kaikkea maalaaminen. Näyttelysalin seiniä kiertävät teosrivistöt tekevät katsojaan vaikutuksen. Siveltimien värimaailmat kulkevat kuulauden ja tummuuden välimaastossa.

Kuin sattumalta katse tekee ensimmäinen havainnon muumeista: Varhaisessa vesivärityössä tummanpuhuva muumi soutaa punaista venettä. Majakka hohtaa tummaa merta vasten.

Karjalaisen mielestä Tove oli parhaimmillaan juuri 30-40-lukujen Helsingissä, jossa hän sai tehdä töitä rakkaiden ihmisten kanssa.
– Sota-aikana tapahtui paljon, Karjalainen sanoo. – Kannattaa miettiä, millaista se aika oli silloin, kun hän teoksensa maalasi. Ympäristö, jossa hän ne teki, on tärkeä.

Tove maalasi, mutta teki myös kuvituksia, koska niistä perhe sai säännöllisesti tuloja. Sota-aikana ja pitkään sen jälkeenkin olot olivat ankeat. Toven äiti oli ruotsalaisen papin tytär. Ruotsissa asuvat sukulaiset auttoivat perhettä monin tavoin. He lähettivät Janssoneille ruokaa, taiteilijavärejä ja rakennustarvikkeita.

Pilapiirrokset ottavat kantaa

Tove pääsi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun eli Ateneumiin vuonna 1933. Nyt samassa rakennuksessa juhlitaan Tove Janssonin syntymän 100-vuotisjuhlaa.

Kun Tove opiskeli Ateneumissa, hän teki jo kuvituksia Garm-lehteen. Lehti oli poliittisesti suuntautunut suomenruotsalainen pilalehti, jota myös Ham-äiti kuvitti. Vuonna 1929 Garm julkaisi Janssonin ensimmäisen piirustuksen. Vuoteen 1953 jatkuneen yhteistyön aikana Jansson ehti piirtää yli 500 kuvitusta, kansikuviakin yli 100.
– Sodan aikaisissa kuvituksissa hän sai raskaasti pilkata Stalinia ja Hitleriä, se tuotti hänelle suurta iloa, Karjalainen kertoo. – Hän teki sitä rohkeasti omalla nimellään.

Salissa Toven Garmiin piirtämät kuvitukset levittäytyvät koko seinän leveydelle. Kohdevalojen hämärä antaa luvan tarkastella viivaa aivan läheltä.

Kävelykeppi kopsahtelee lattiaa vasten. Rouva tarkastelee kuvituksia verkalleen.
– En minä lapsuudesta muumeja muista. Olin yli kaksikymmentä, kun niistä jotain kuulin.
Sitten puhe siirtyy 40-lukuun. – Ehkä Garmin kuvitus oli tuolloin aika rohkeaa, hän jatkaa. – Ei niitä silloin luettu.

Garm Nov. Julkaisuvuotta ei näy. Hinta 5 mk. Kannessa kuusi soutuvenettä keinuu vaahtopäisessä aallokossa. Aallon pohjalla kelluu hakaristi, jonka rinnalla soutuveneet kutistuvat. Soutajien suupielet roikkuvat. Solmio liehuu, airot notkuvat, hiukset hulmuavat.

Janssonin tussipiirustusten yksityiskohdat ottavat kantaa, kuten Karjalainen vihjaisikin.
Kun kuvituksia katsoo tarkkaan, voi nähdä Muumipeikon seikkailevan nimikirjoituksen nurkassa, tekijän tunnusmerkkinä.
Mutta maltetaan vielä hetki. Näyttelykierros jatkuu.

Terävän kynän jälki löytyy

Harmittaa, että vitriini estää menemästä lähemmäksi. Vielä sen pinnalla ei näy satoja sormenjälkiä, mutta nyt niitä tulee yhdet lisää.

Nenä hipoo lasin pintaa, tiirailee tussin paperiin jättämää jälkeä: Muumipeikko kyhjöttää keskellä kuun valaisemaa huonetta. Terävän kynän jälki muodostaa pimeää, kun viivat takertuvat melkein toisiinsa. Valkoiseksi jäänyt paperi luo piirrokseen valoa. Muumipeikon ilmeet jäävät varjoon, vain silmänvalkuaiset kiiluvat. Kuu päästää valoaan suoraan huoneeseen. Portaat vievät ylöspäin. Kampauspöydän edessä seisoo tuoli, jota peittää lakana. Sängyssä, peiton alla, pötköttelee Muumipeikon näköinen hahmo. Vain korvat näkyvät.

Schildts Förlags julkaisi piirroksen Trollvinter-kirjassa vuonna 1957. Suomeksi kirja ilmestyi vuonna 2010 nimellä Taikatalvi.
Suomentaja Kersti Juva muistaa, että hänen isänsä Mikko Juva luki lapsilleen ääneen muumeja 50-luvulla. Isä luki ja käänsi samalla ruotsista suomeksi.

Myös Minkki Huldén muistaa muumit lapsuudestaan. Kun Huldén oli 3-vuotias, ilmestyi Toven ensimmäinen kirja Småtrollen och den stora översvämningen. Vuosi oli 1945. Suomenruotsalaisena Huldén muistaa, että hänen tuttavapiirissään luettiin muumeja 50-luvulla.
– Minua muumit pelottivat. Pelkäsin, että niin pikkuriikkiset olennot tallaantuvat nurmikolla. Olivathan ne niin pieniä, että niitä piti katsoa suurennuslasilla.

Mutta nyt jo kauempaa näkee, että suoraan edessä siintää muumeja. Seinälle heijastuu myös valo, kuin ikkunan varjo.
Ympärillä tussipiirrokset valtaavat seinät – rinnakkain ja päällekkäin, mustavalkoisina ja värikkäinä, suurempina ja pienempinä. Lopulta katse hakeutuu piirrokseen, jonka paperin väri taipuu okraan. Kynän jälki piirtyy terävänä. Siinä Muumipappa nojaa kyynärpäillään pöytään. Käsi puristaa juomalasia. Katse on hakeutunut jonnekin etäälle.
Hymyilyttää. Tove Janssonin Viktor-isähän se siinä jurottaa, Muumipapan esikuva. Muumimamman esikuvan Jansson nappasi äidistään Hamista.

Ja tuossa piirroksessa mököttää Toven kirjoittaman laulun pikkuinen Myy: suu ammottaa auki, silmäkulmat ovat vetäytyneet kurttuun, kädet roikkuvat kylkiä vasten. Ilme yhtä päättäväisenä kuin piirtäjällään Tove Janssonilla.