Nainen ymmärtää naista

Tamperelainen Pirkko Paloheimo, 67, on aina ollut liikkuvainen. Hän vesijumppaa, pyöräilee, hiihtää, laskettelee ja pelaa golfia. Syksyisin hän käy Lapissa vaeltamassa. Joka aamu kutsuu myös uimala Tammerkosken yläjuoksulla.

Kuntoa olisi siis pitänyt olla, mutta 12 vuotta sitten jo pieni mäki hengästytti ja pakotti Pirkon pysähtymään. Omalääkäri ei ottanut hengenahdistusta ja väsymystä tosissaan, vaan kehotti sauvakävelyyn ja laihdutukseen. Kului vuosi, ennen kuin uusi omalääkäri ihmetteli, eikö kukaan ollut kuullut sydämen sivuääntä. Ultraäänitutkimuksessa todettiin synnynnäinen hiippaläpän vuoto, joka on sittemmin leikattu myös Pirkon pojalta.

Tilaa seurattiin vuosittain kardiologikäynneillä. Loppuvuonna 2005 sydänkivut ajoivat Pirkon kuitenkin tutkimuksiin, joissa läppä vuoti merkittävästi. Oireet pahenivat vielä yli vuoden ajan ja sydän laajeni hiukan, ennen kuin leikkaus tehtiin. Pirkko piti itsensä liikkeellä avantouinnilla, johon hän sai luvan talviuintia harrastaneelta lääkäriltä.

– Moni ihmettelee tätä, mutta minulle kylmä vesi oli ja on kuin piristysruiske elämän eliksiiriä. Uinti antoi minulle puhtia kolmekin kertaa päivässä.

Kuukausi läppäleikkauksen jälkeen Pirkon toisesta silmästä meni yhtäkkiä kävelyllä näkö.

– Lääkäri totesi valtimotukoksen, joka aiheutti näkökentän alareunaan harmaan alueen. Näkö palautui onneksi kolmessa viikossa, ja sain taas luvan ajaa autoa.

Pirkko käyttää yhä verta ohentavaa varfariinia. Yleensä lääkitys pysyy hyvin hoitotasolla, mutta tämä kesä on ollut poikkeus. Pirkko leikattiin neljä kertaa.

Kaikki alkoi kirvelystä, jota Pirkko alkoi tuntea rinnassa vesijumpan jälkeen. Varjoainekuvauksessa nähtiin, että rintalastan luutumista sydänleikkauksen jälkeen tukeneet rautalangat olivat katkenneet. Se oli kuitenkin onni onnettomuudessa, sillä tietokonekuvauksessa keuhkoista löytyi myös lanttimainen kasvain. Pahanlaatuinen rauhaskasvain saatiin leikattua kokonaan pois, kun rautalangat oli ensin poistettu rinnasta. Verenohennuslääke aiheutti kuitenkin verenvuodon ja hyytymiä, joiden hoito vaati kaksi lisäleikkausta.

– Se oli paljon rankempaa kuin sydänleikkaus, mutta kaikesta ihminen näköjään selviää. Kipulääkkeitäkin on tarvittu, mutta olen tosi onnellinen, ettei syöpä jäänyt salassa muhimaan.

Nainen naiselle

Naisen sydän -ryhmä kokoontuu Tampereella jo seitsemättä vuotta. Pirkko lähti vetämään ryhmää vapaaehtoisena, kun sydänsairaiden naisten kurssille toivottiin jatkoa. Usein 10–14 naista jakaa kokemuksiaan kerran kuussa. Tapaaminen alkaa monesti alustuksella, joissa on palkkioitta kuultu esimerkiksi sydänlääkäreitä, terveydenhoitajia ja ravitsemusterapeutteja. Syksyllä puhui Laura Jurkka, joka sairastaa itsekin kardiomyopatiaa.

– Olen tosi kiitollinen alustajille. Aiheet ovat yleensä liittyneet sydänsairauteen tai ainakin yleisterveyteen. Tärkeintä on, että ryhmä voi kysyä aiheeseen liittyvistä asioista.

Naisten poikkeavista sydänoireista on viime vuosina puhuttu paljon. Sydänlääkäritkin ovat alustuksissa korostaneet, miten naisen sepelvaltimotautia tai tulevaa infarktia on vaikea havaita monimutkaisen oireiston vuoksi. Tämä on ryhmässä tuttu kokemus.

– Monet ovat valittaneet esimerkiksi käsivarsikipuja. Lääkäri ei aina ole ottanut naista todesta, vaikka tämän äidin, ehkä sisarenkin sydänoireet ovat olleet samat. Närästyslääkkeitäkin on sydänoireisiin määrätty.

Pirkon mielestä ryhmä on ollut erittäin antoisa. Naisten kesken esiin tuodaan luottamuksellisesti henkilökohtaisia intiimejäkin asioita, joita ei sekaryhmässä ehkä haluta jakaa. Siellä annetaan tukea, jota ei aina saa puolisoltakaan.

– Minun tilanteeni on ollut ihanteellinen, koska yrittäjämieheni järjesti toipilasaikoinani toimistonsa kotiin. Kaikilla ei ole tähän mahdollisuuksia. Eikä miehen osallistuminen hoitoon ja sairaan rinnalla kulkemiseen ole itsestäänselvyys.

Pelko etäännyttää

Pirkon mielestä monet miehet pelkäävät sairautta: joko itsen sairastumista tai toisen menetystä. Tämän takia he ehkä kieltävät sairauden. He eivät ymmärrä sitä tai ole kovin paljon mukana.

– Voivotella ja ressutella ei tarvitse, mutta jokainen kaipaa rinnallakulkijaa, jolle ei tarvitse selitellä – jonkun, jolla on arkijärki päässä ja joka tietää, mistä on kysymys

Pirkko kokee ryhmän tukijana ja voimaannuttajana.

– Tunnemme lukkarinrakkautta toisiamme kohtaan, ja voimme elää rinnalla toisten edes- ja onnenottamuksissa.

Ryhmänvetäjänä Pirkko haluaa itsekin antaa ja jakaa kokemustaan.

– Miksi en antaisi sitä toisten käyttöön, kun olen huomannut, miten asioiden jakaminen helpottaa oloa. Ei asioita välttämättä tarvitse jakaa kotona, kun ryhmässä kuulevana osapuolena on ihminen, joka on kokenut jotain samankaltaista. Vastaanottavuus, ymmärrys ja myös tarve kuulla on silloin jopa suurempi.

Pirkko uskoo, että ryhmä on erityisen tärkeä tuoreessa sydänsairaudessa. Kanssasisarien kokemukset antavat toivoa ja uskoa siihen, että elämä jatkuu tavallisena operaatioiden jälkeenkin.

– On tärkeä jakaa kokemusta siitä, miten tänään menee. Avoin keskustelu hävittää pelkoja.

Pirkko kokee kuitenkin myös, että sydänleikkaus muuttaa ihmistä. Kertaalleen särjetty sydän ei ole sama kuin ennen.

– Vaikka sydän tulisi kuntoon, suorituskyky ei ehkä ole sama. Ikäkin vaikuttaa. Suurin muutos on kuitenkin henkinen. Ryhmässä ei pienistä asioista kauheasti kitistä. Poikanikin sanoi oman läppäleikkauksensa jälkeen, että jokaiselle tekisi hyvää käydä läpi tällainen leikkaus.

– Itse koen tämän arvomaailman muutoksena, lisäajan saamisena. Sen vuoksi olen valmis pitämään kunnostani huolta – myös vasteena yhteiskunnan antamalle hoidolle. Kaikkien naisten tulisi ymmärtää, miten ensiarvoisen tärkeää on hoitaa omaa terveyttä. Useinhan me pidämme muiden etua ensimmäisenä. Itsestään huolta pitämällä voi kuitenkin jakaa hyvää oloa myös ympäristöön.