Seilin saari tarjoaa tutkijalle rauhaa ja hiljaisuutta

Hiekka ropisee jalkojen alla, kun vierailijajoukko seuraa tutkija Mia Rönkää Seilin saarta ihaillen. Ympärillä avautuu niittyjä ja ketoja, joilla kukat saavat kukkia vielä rauhassa. Myöhemmin kesällä niittyjä hoitavat lampaat ja lehmät.

Välillä tiirataan lintuja, välillä kumarrutaan tutkimaan kasveja. Alkukesän lämpö hellii saaren vieraita – hiljaisuudesta puhumattakaan.

Seilin luonnossa Mia Rönkää kiehtoo ihmisen ja muun luonnon pitkä vuorovaikutus saaren historian aikana.

– Toki myös saariston rauha ja hiljaisuus, kauniit maisemat sekä elinympäristöjen ja eliöstön monimuotoisuus, hän täydentää. Saaressa vuorottelevat pähkinälehdot, kalliomänniköt, niityt ja kedot.

Kiireisen työn vastapainoksi luonto tarjoaa Mialle hiljentymistä, pysähtymistä, läsnäoloa ja kauneutta.

– Läsnäolo luonnossa ja sen kauneudesta nauttiminen liittyvät minulla voimakkaasti luonnossa liikkumiseen, luonnon tarkkailuun ja luontokuvaukseen.

Mia käyttää luontokuvastoa myös runoissaan, joissa hän pohtii myös ihmisen ja muun luonnon vuorovaikutusta hyvässä ja pahassa.

Mia Rönkä kertoo Seilin saaren keskiaikaisesta hospitaalipuutarhasta, jossa kasvatettiin lääkekasveja ja yrttejä. Nykyään paikalla kasvaa villiintyneitä puutarhamansikoita ja jokunen luumupuu.

Seilin saaren historia vetää puoleensa

Nauvossa sijaitsevan Seilin saaren tunnettu asutushistoria ulottuu keskiaikaan, 1500-luvulle. 1600-luvulla lepra- eli spitaalipotilaiden sairaala rakennettiin Seiliin. Neljä vuotta kestäneiden rakennustöiden jälkeen vuonna 1619 saarelle muuttivat hoitajineen spitaaliset ja Turun Pyhän Hengen huoneen köyhät ja vaivaiset. On puhuttu tarinaa, jonka mukaan potilaat toivat mukanaan 20 taalaria ja arkkulaudat. Matkan potilaat tekivät vain yhteen suuntaan.

Mia Rönkä toteaakin, että Seilin historiaa pidetään usein synkkänä, koska siellä toimineisiin leprasairaalaan ja mielisairaalaan liittyy paljon kuolemaa ja onnettomia ihmiskohtaloita. Kuitenkin saari on myös elämän saari: siellä on voitu elää onnellistakin elämää, sen luonnolla on ollut erilaisia merkityksiä ihmiselle, ja sen elinympäristöt ylläpitävät monimuotoista ja arvokasta eliöstöä. Siksi ihmisen ja muun luonnon suhdetta tutkivassa Turun yliopistolla toteutettavassa ja yliopiston Biodiversiteettiyksikön vetämässä hankkeessa keskitytään Seiliin juuri elämän, ei kuoleman näyttämönä. Tämän vuoksi hankkeella on nimi Elämän saari.

Mia kertoo, että hankkeessa tutkitaan ihmisen ja muun luonnon yhteiseloa Seilissä saaren historian aikana arkeologisin, arkeobiologisin ja historiantutkimuksen menetelmin sekä järjestämällä yhteisötaidetyöpajoja. Hankkeen rahoittaa Koneen Säätiö ja sitä vetävät professori Ilari Sääksjärvi ja yksikönjohtaja Annika Saarto Turun yliopiston Biodiversiteettiyksiköstä.

Uljaat männyt reunustavat niittymaisemaa. Mäntyjen takaa näkyy sairaalan päärakennus.

Monimuotoinen kulttuuriympäristö

Seilin kasvillisuuteen on suurelta osin vaikuttanut ihmistoiminta, etenkin maanviljely ja laidunnus. Saaressa on monimuotoisia ja arvokkaita kulttuuriympäristöjä, kuten ranta-, heinä- ja laidunniittyjä, ketoja ja metsälaitumia.

– Airisto-Seilin kulttuurimaisema kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin kulttuurimaisema-alueisiin, Mia Rönkä kertoo Seilin luonnon arvoista.

Metsähallituksen vuonna 2017 tekemän kasvillisuusselvityksen mukaan Seilissä kasvaa 29 uhanalaista ja 26 silmälläpidettävää kasvilajia. Metsähallitus hoitaa perinneympäristöjä järjestämällä saareen nautakarjaa ja lampaita laiduntamaan kesäisin.

Peltomaitikka kukkii heinä–elokuussa. Kuvassa kasvi on vielä nupussa.

– Kasvien osalta saaren kruununjalokivi on peltomaitikka. Erittäin uhanalainen peltomaitikka on meillä muinaistulokas eli arkeofyytti. Sen suosimat avoimet, kuivahkot kasvupaikat ovat vähentyneet maankäytön muutosten sekä maanviljelyn muuttumisen takia. Nykyisin peltomaitikkaa tapaa etenkin kylä- ja tienvarsikedoilla. Suomessa lajin viimeiset pysyvät kasvupaikat ovat lounaissaaristossa Nauvossa ja Ahvenanmaalla.

Vinkkinä vierailijoille Mia kertoo, että Seilissä peltomaitikkaa pääsee ihailemaan helposti sen kukinta-aikana heinä–elokuussa. Seilissä kasvaa myös muita muinaistulokkaita, kuten uljasta tummatulikukkaa.

Vanhat vaahterat reunustavat sairaalan pihapiiriä.

Seilin luonnon tutkimiseen kannattaa varata aikaa

Mia Rönkän muistikuvat Seilistä koostuvat pienistä hienoista hetkistä, pysähtymisistä ja kohtaamisista.

– Tänä kesänä ilahduttivat rantaniityn tuntumasta löytämäni lehmuskiitäjä sekä ohdakeperhosten ennätysvaellus ja parveilu muun muassa saaren syreenipensaissa. Saaressa olennaista on myös saaren rytmiin rauhoittuminen ja läsnäolo luonnossa kävellen ja sitä havainnoiden, vaikka tarkastellen veden liikkeitä rantakallioita vasten tai laskevan auringon säteitä puiden rungoilla.

Tapahtumavinkkinä lukijoille Mia haluaa kertoa Elämän saari -hankkeen yleisöpäivät 17. – 18.7., jolloin saaressa on muun muassa yleisöopastuksia niin aikuisille kuin lapsille. Yleisö pääsee myös seuraamaan saaressa tehtäviä arkeologisia kaivauksia. Lisätietoa yleisöpäivistä saa hankkeen Elämän saari -hankkeen kotisivuilta.

Saaristomaisemassa mäkitervakko värittää alkukesän luontomaisemaa.

Haastateltava Mia Rönkä on ympäristöekologian dosentti, naantalilainen tutkija, tiedetoimittaja, tietokirjailija ja runoilija, joka on perehtynyt etenkin ihmisen ja muun luonnon vuorovaikutukseen. Rönkä työskentelee Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikössä.

Lue myös Puutarhasta voimaa ja hyvää mieltä