Hyppää sisältöön

Sinustako puheenjohtaja sydänyhdistykseen?

Oletko johtajatyyppiä, jonka sydän sykkii palosta auttaa muita? Nautitko toisten ihmisten kanssa toimimisesta ja toiminnan aktiivisesta kehittämisestä? Innostutko, kun pääset mukaan koordinoimaan ja edistämään ryhmän toimintaa?

Tiina Vuorinen, järjestökoordinaattori
Julkaistu 8.2.2021

Omaatko hyvät vuorovaikutustaidot? Osaat hahmotella ja suunnitella kokonaisuuksia ja organisoida toimintaa? Sinulla on hyvä kyky kuunnella, kannustaa ja innostaa muita. Lisäksi olet tiimipelaaja, joka uskaltaa ottaa vastuuta sekä olla rohkea.
Tunnistitko itsesi? Jos näin on, olisit varmasti juuri sopiva henkilö puheenjohtajaksi.

Puheenjohtajana olet tärkeässä tehtävässä sydänyhdistyksessä

Puheenjohtajan kenttä on laaja, mutta kaikkea ei suinkaan pidä tehdä yksin, vaan erilaiset tehtävät pitää osata jakaa muiden vapaaehtoistoimijoiden kesken kunkin osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Tehtävässä pitää huolehtia kokonaisuudesta, eli siitä, että yhdistys toteuttaa yhdistyksen perustehtävää.

Puheenjohtaja johtaa puhetta hallituksen kokouksissa sekä kirjoittaa yhdistyksen nimen virallisiin papereihin.  Puheenjohtajan pitää pystyä tarkastelemaan toiminnan kokonaisuutta ja vaikuttamaan asioiden tekemiseen tuomalla ne esityslistan kautta hallituksen hoidettaviksi.

Hyvä puheenjohtaja on sosiaalinen, ottaa kaikki ihmiset tasapuoliset huomioon ja omaa organisointitaidot. Yhdistyksen hyvä johtaminen on ihmisten tasapuolista kohtelua, vuorovaikutusta, tehtävien jakoa ja vaikutusmahdollisuuksien antamista. Onnistuakseen tehtävässään, puheenjohtajan tulee motivoida ihmisiä ja innostaa heitä tekemään parhaansa.

Puheenjohtajan tehtävät

Virallisesti puheenjohtajalla on kolme tehtävää:

1.) kutsua hallituksen kokoukset koolle

2.) johtaa puhetta hallituksen kokouksissa sekä

3.) allekirjoittaa yhdistyksen asiakirjat

Virallisten tehtävien lisäksi puheenjohtajuuteen kuuluu seuraavia tehtäviä:

  • valvoo tehtyjen päätösten toteuttamista
  • huolehtii työnjaosta ja tukee yhdistyksen toimihenkilöiden työtä
  • luo aktiivista ja innostunutta henkeä koko yhdistykseen
  • rohkaisee ja kannustaa osallistumaan
  • organisoi yhdistyksen ja hallituksen toimintaa
  • yhdistyksen taloudellisten päätösten hoitaminen ja talouden seuraaminen yhdessä hallituksen kanssa
  • vastaa toiminnan kehittämisestä

Puheenjohtajien kommentteja tehtävästä

”Mahdollisuuden vaikuttaa sydänterveyden edistämiseen ja jo sairastuneiden tukemiseen. Pysyn itsekin aktiivisesti mukana elämässä ja saan uusia ystävyyssuhteita ja elämänohjeita.”

”Luottamustoimessa on parasta erilaisten ihmisten kohtaaminen, auttaminen ja ilon tuottaminen kanssakulkijoille. Yhdessä tekeminen on kuin sydänperhe, jossa jokaisella on oma vahvuusalueensa. Yhdessä saamme aina paljon aikaan.”

”Puheenjohtajuuden kautta olen saanut uusia ystäviä ja näen iloisia ihmisiä. Toiminta pitää mielen virkeänä. Yhteisöön kuulumisen tunne ja tunne, että voin auttaa toisia ihmisiä.”

Tästä se lähtee

Mikäli huomaat, että sinusta olisi ainesta ja olisit kiinnostunut asettumaan ehdokkaaksi paikkakuntasi sydänyhdistyksen seuraavaksi puheenjohtajaksi, ole rohkeasti yhteydessä sydänyhdistyksesi vapaaehtoistoimijoihin. Sydänyhdistyksien yhteystiedot löydät kunkin omilta verkkosivuilta, joihin voit tutustua täältä.

Lisätietoja

Tiina Vuorinen, järjestökoordinaattori

tiina.vuorinen@sydanliitto.fi

Puh: 0505581177

Lue seuraavaksi

Haku

Löytynyt 0 tulokset