Hyppää sisältöön

Sinustako sihteeri sydänyhdistykseen?

Ovatko kirjoittaminen ja viestintä lähellä sydäntäsi? Pidätkö ihmisten kanssa toimimisesta ja toiminnan aktiivisesta kehittämisestä?

Tiina Vuorinen, järjestökoordinaattori
Julkaistu 8.2.2021

Oletko tarkka asioissa ja omaat hyvät organisointitaidot? Sinulla on taitoa kirjoittaa selkeää tekstiä ja olet yhteistyöhaluinen. Sinulle ovat myös asioiden tiedottaminen ja niistä viestiminen tärkeitä asioita.

Tunnistitko itsesi? Jos näin on, olisit juuri sopiva henkilö yhdistyksen sihteeriksi.

Sihteerin tehtävät liittyvät pääasiallisesti hallituksen kokouksien järjestämiseen ja niiden dokumentointiin. Sihteeri työskentelee tiiviisti yhdessä puheenjohtajan kanssa. Vaikka sihteeri yleensä kirjoittaa pöytäkirjan, niin lain mukaan puheenjohtaja vastaa pöytäkirjan sisällöstä. Sen vuoksi puheenjohtaja myös allekirjoittaa sen. Monet sihteerin tehtävistä ovat sellaisia, että ne voidaan hallituksessa sopien jakaa myös muiden kuin sihteerin huolehdittaviksi.

Sihteerille on usein tarpeellista tietää yhdistyksen perustietoja, kuten milloin yhdistys on ensi kertaa ilmoitettu yhdistysrekisteriin tai mikä on sen rekisteritunnus. Näihin asioihin sihteeri saa aina tukea ja tietoa yhdistyspalvelusta ja omasta piiristä.

Sihteeri pitää yhdistyksen asiat järjestyksessä ja toiminnan selkeänä. Hyvän sihteerin ominaisuuksiin kuuluu moniosaaminen, organisointikyky, hyvät kirjoitus- ja viestintätaidot. Tärkeimpänä, hän on luetettava ja yhteistyökykyinen tiimipelaaja. Sihteerillä onkin yleensä taito pitää monta asiaa käsissä yhtäaikaa.

Sihteerin tehtäviä yhdistyksessä:

  • osallistuu kokousten valmisteluun: laatii mm. kokouskutsut (kutsukirjeet, lehti-ilmoitukset, seinäilmoitukset ym.) yhdessä puheenjohtajan kanssa
  • hoitaa muita kokousjärjestelyjä
  • huolehtii kokousten osanottajalistasta
  • avustaa puheenjohtajaa kokouksessa: kirjaa puheenvuoropyynnöt, kirjaa tehdyt ehdotukset ja kannatukset ym.
  • kirjoittaa kokouksen pöytäkirjat
  • valmistelee toimintasuunnitelma- ja toimintakertomusluonnokset ja kirjoittaa ne lopulliseen muotoon hyväksymisen jälkeen

 

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä oman paikkakuntasi sydänyhdistykseen ja tiedustele toiminnasta. Yhdistyksien yhteystiedot löydät täältä.

Lisätietoja:

Tiina Vuorinen, järjestökoordinaattori

tiina.vuorinen@sydanliitto.fi

Puh: 0505581177

Lue seuraavaksi

Haku

Löytynyt 0 tulokset