Hyppää sisältöön
Etusivu / Elämää sairauden kanssa / Sydänmerkillinen ruokakurssi tutustutti ruoka-aineisiin ja syömiseen

Sydänmerkillinen ruokakurssi tutustutti ruoka-aineisiin ja syömiseen

Ruoka-aiheista sopeutumisvalmennuskurssia testattiin ensimmäisen kerran 13 henkilön voimin Tuusulassa keväällä 2019.

Mari Olli, ruokakasvatuksen ja ruokapalveluiden asiantuntija Tuija Pusa, Asiantuntija, ravitsemus ja elintapamuutoksen tuki
Julkaistu 16.10.2019
Kuva: Sydänliitto/Tiina Suikki

Sydänmerkillinen ruokakurssi -nimisessä kokonaisuudessa tutustuttiin ruokaan ja syömiseen monesta näkökulmasta keskustellen ja käytäntöä harjoitellen.

Painotus ruokaan ja syömiseen

Idea ruokaan keskittyvästä sopeutumisvalmennuskurssista (SOPE) oli itänyt pitkään Etelä-Suomen sydänpiirissä terveydenedistäjänä työskentelevän Marika Vänskän ajatuksissa. Useilla hänen aiemmin vetämillään SOPE-kursseilla ruoka-asiat ovat puhututtaneet paljon.

– Syömiseen liittyvät asiat tuppaavat jäämään sopeutumisvalmennuskursseilla usein teorian tasolle ajanpuutteen vuoksi. Haaveena oli, että kerrankin olisi kunnolla aikaa pohtia ruoka-asioita monesta näkökulmasta ja olisi mahdollisuus myös harjoittelulle, kokemuksille ja keskustelulle, Marika Vänskä kertaa.

Kurssikokonaisuutta lähdettiin ideoimaan Sydänliiton ravitsemusasiantuntijan ja kotitalousopettajan kanssa. Ajatus oli, että jos kokemus osoittautuisi hyväksi ja sille olisi kysyntää sydänsairaiden keskuudessa, kurssia voitaisiin toteuttaa myös muissa sydänpiireissä.

Hakemuksia saapui yllättäen yli 30. Osallistujiksi valittiin SOPE-toiminnan periaatteiden mukaan esimerkiksi sellaisia, jotka eivät aiemmin ole osallistuneet kuntoutuskursseille, ja joiden ajateltiin hyötyvän kurssista sekä omaavan kohtuullisen hyvän toimintakyvyn.

Tavoitteena oivaltaa ja oppia

SOPE-kurssilla ravitsemusta käsiteltiin ruoka-arjen näkökulmasta. Osallistujien kanssa pohdiskeltiin ruokatottumuksiin vaikuttavia tekijöitä, kuten stressin ja rahan tuomia arjen ruokahaasteita. Näihin etsittiin yhdessä ratkaisuvaihtoehtoja. Käsiteltiin myös sydänterveyden kannalta olennaisimpia ravintoaineita, mutta pääpaino kaikessa oli monipuolisuudessa, säännöllisyydessä ja joustavuudessa. On monta tapaa syödä hyvin!
Kurssin tavoitteena oli myös tunnistaa oman syömisen myönteisiä puolia: mitä jo osaan, mikä menee hyvin. Sairastumisen myötä moni osallistuja oli päässyt hyvään alkuun terveellisen ruokavalion toteuttamisessa, esimerkiksi suolan käyttöön oli jo alettu kiinnittää huomiota.

Hyvän syömisen periaatteita opiskeltiin monella eri tavalla: välillä asiantuntijoiden luentoja kuunnellen, pääasiassa eri teemoista keskustellen ja käytännönläheisiä rastitehtäviä yhdessä tehden. Ruokakurssilla kun oltiin, ei ruoka jäänyt vain puheen tasolle. Yhteisessä ruuanvalmistustuokiossa pöytä laitettiin koreaksi Sydänmerkin herkullisia ja helppoja ruokaohjeita käyttäen. Ruokaohjeiden valinnassa oli huomioitu osallistujien toiveita.

Kurssin kantavana ajatuksena oli osoittaa, että terveellinen syöminen on helppoa, nautinnollista ja rentoa. Loppusuoralla jokainen myös pohti, millaiseen muutokseen ruokavaliossaan on itse valmis ja miten se toteutuisi arjessa. Kotiin vietäväksi jokainen sai tietoa, uusia taitoja ja miellyttäviä kokemuksia ruoan ja syömisen parissa.

Kurssin anti ja osallistujien oivallukset tulivat hyvin esiin palautteissa: “voin itse vaikuttaa siihen mitä syön ja miten syön” tai “terveellisen ruoan valmistaminen on helppoa”.

Hyvät eväät jatkoon

Liekö kyse mukavista ja kaikkeen ennakkoluulottomasti suhtautuneista kurssilaisista, inspiroivasta ohjelmasta, toimivasta miljööstä vai kaiken yhdistelmästä, sarjassaan ensimmäinen Ruoka-SOPE jätti suuhun hyvän maun. Ryhmä heittäytyi innokkaasti ja rohkeasti keskusteluihin ja erilaisiin harjoituksiin, mikä lämmitti ohjaajienkin mieliä. Ruoka-asioiden pähkäily ja porukalla kokkaaminen koettiin antoisana. Samalla osallistujat saivat vaihtaa tauoilla ajatuksiaan saman sairauden kokeneitten kanssa, vaikka hoidollisia asioita ei kurssilla käsiteltykään.

Kotiin vietävien tietojen ja taitojen mukana kurssin annista päässee nauttimaan myös osallistujien lähipiiri. Kenties jatkossa yhä useamman läheinen voisi osallistua Ruoka-SOPEen, jolloin uusien tietojen ja taitojen oppiminen ei jäisi vain sairastuneen varaan.

Positiivisten kokemusten ansiosta Etelä-Suomen sydänpiiri järjestää vuonna 2020 kaksi samanlaista kurssia. Hakijan ei tarvitse asua Etelä-Suomen alueella. Kurssia voi ehdottaa myös oman sydänpiirin järjestettäväksi.

Sydänmerkillinen ruokakurssi -SOPE

  • Osallistujat: 5 naista ja 8 miestä, joista kaksi pariskuntaa (sairastunut ja läheinen)
  • Ikä: 44–78 v., joista 5 työikäistä
  • Osallistujilla erilaisia sydänsairauksia, ­pääasiassa sepelvaltimotauti
  • Paikka: Krapihovi, Tuusula
  • Aika: 3-päiväinen kurssi, to–la

 

Lue myös Yhdessä tekeminen innosti ruokarytmin rukkaamiseen

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi