Hyppää sisältöön

Sydänkerho sydänsairastuneiden tueksi

Vapaaehtoistoimijat Helena ja Pertti Numminen huomasivat, että sydänpotilaat tarvitsevat mahdollisuuden tavata toisiaan. Tammikuussa 1975 Tampereella kokoontui Suomen ensimmäinen epävirallinen sydänpotilaan tukiryhmä nimeltään Sydänkerho.

Toimittanut Tiina Eloranta. Taustatiedot: Hannele Rapatti ja Sydänkerhosta Maire Telenius ja Raili Telenius
Julkaistu 30.11.2020
Kuvassa Helena ja Pertti Numminen. Kuva kirjasta Matti Wacklin, 2010: Iloinen edellä kävijä. Tampereen Sydänkerho 35 vuotta.

Tamperelaiset Helena ja Pertti Numminen olivat pohtineet, miten he voivat omalta osaltaan auttaa ja tukea sydänsairaita.Taustalla oli Pertin vuonna 1965 sairastama sydäninfarkti, johon hän oli sairastunut 35-vuotiaana. Nummisilla oli omakohtaisia kokemuksia siitä, mitä sairastuminen merkitsi nuoressa, kolmilapsisessa perheessä.

Sydänpotilaan lääketieteellinen tutkimus ja hoito sekä kuntoutus olivat voimakkaasti kehittymässä, mutta 1970- ja 80-luvulla potilaat ja perheet olivat vielä hyvin yksin sairautensa kanssa. Helena Nummisen mukaan kerho saikin alkunsa ”sairaasta, pelokkaasta ja tietämättömästä sydämestä. Se synnytti tarpeen liittyä yhteen”.

Sydänkerho sydänpotilaan tukiryhmäksi

Nummiset päättivät laittaa paikalliseen sanomalehteen ilmoituksen, jossa kutsuttiin koolle sydänsairaita sekä muita asiasta kiinnostuneita henkilöitä. Tampereen kaupungin Uudenkylänkadun kerhohuoneelle kokoontui 19.1.1975 kaksi tusinaa asiasta kiinnostunutta henkilöä. Joukossa oli niin miehiä kuin naisia ja ikärakenne oli kirjava.

Tuosta päivästä muodostui historiallinen, koska silloin perustettiin Suomen ensimmäinen epävirallinen sydänpotilaan tukiryhmä nimeltään Sydänkerho. Vaikka Tampereen sydänyhdistys ja Tampereen Keskussairaalan sydänlääkärit antoivat tukeaan kerhon perustamisvaiheessa, olivat Helena ja Pertti Numminen aktiivisina vapaaehtoistoimijoina avainasemassa.

Lähtökohtana oli, että Sydänkerhosta kehitetään joustava, epämuodollinen ja itsenäinen toimija Tampereen sydänyhdistyksen hallinnon osaksi. Tällä pyrittiin talkoohenkiseen yhteisöllisyyteen ja vapaaehtoisuuteen. Toiminnan tärkein tavoite oli ja on edelleen ehkäistä yksinäisyyttä ja toimia epävirallisena vertaistukiryhmänä. Sydänkerholle luotiin heti alussa oma toimikunta vastaamaan kerhon suunnittelusta ja toiminnasta.

Pertti Numminen menehtyi sydänsairauteen vuonna 1981, mutta Helena jatkoi yksin kerhon vetäjänä aina vuoden 2019 loppuun saakka. Helenan rinnalla ja tukena toimi kerholaisten valitsema toimikunta.

Vapaaehtoistoiminnan suunnannäyttäjä

Kerho herätti kiinnostusta ympäri Suomen, ja siitä tulikin myöhemmin suunnannäyttäjä Sydänliiton kerhotyölle.

Tampereen sydänyhdistys tuki Helenan työtä kustantamalla muun muassa vapaaehtoistoimijan ja ryhmän vetäjien kurssit. Sydänkerhossa on vuosikymmenten saatossa vieraillut sekä sydänyhdistysväkeä että muiden kansanterveysjärjestöjen ryhmiä. Helena Numminen on puolestaan vieraillut ympäri Suomea muissa yhdistyksissä ja auttanut heitä omien kerhojen perustamisessa. Tampereen sydänyhdistys järjesti vuonna 1981 kaksipäiväisen kerhon vetäjien kurssin, joka oli tarkoitettu kaikille Suomen sydänyhdistysten vapaaehtoistoimijoille.

Maanantaikerhosta muodostui koko toiminnan ydin

Sydänkerhon kokoontumispäiväksi sovittiin maanantai ja ajaksi kello 11. Näin kerho on kokoontunut siitä lähtien – nyt jo 45 vuotta. Alkuvuosina maanantaikerhon kokoontumisiin osallistui keskimäärin 50 henkilöä. Maanantaikerhon lisäksi syntyi nopeasti erilaisia, muita ryhmiä ja kerhoja esimerkiksi askartelu- ja käsityökerhot, liikuntaryhmä Uintikeskukseen, kuoro-, ja näytelmäkerho. Miehet tekivät puu-, metalli-, ja nahkatöitä. Naiset puolestaan tekivät erilaisia ompelutöitä kerhon hankkimalla ompelukoneella sellaisella vauhdilla, että Tampereen sydänyhdistys hankki sydänkerholle pian toisenkin ompelukoneen.

Tamperelaiset yritykset tukivat kerhoa lahjoittamalla töihin tarvittavia materiaaleja. Kerho hankki varoja pitämällä myyjäisiä ja arpajaisia, joissa oli myytävänä ja palkintoina ennen mainittuja omin käsin tehtyjä tuotteita.

Tampereen sydänyhdistyksellä ei ollut mahdollisuuksia tukea Sydänkerhoa taloudellisesti, joten toimintamalli on alusta saakka perustunut omaan varainhankintaan. Näillä varoilla on ollut mahdollista tukea muun muassa kerholaisten kahvihetkiä ja tukea osaltaan koko kerhon yhteisiä retkiä.

Ensimmäisten vuosikymmenten aikana kerho teki huomattavia lahjoituksia esimerkiksi hankkimalla televisioita sairaalan sydänosastoille. Merkittävin lahjoitus oli 100 000 markan lahjoitus Pirkanmaan Sydäntutkimusrahastolle.

Tampereen sydänyhdistyksen Sydänkerho toimi myös aktiivisesti Suomen Sydänliitolle testamenttilahjoituksena tulleen Saiman-tuvan käyttökuntoon varustamisessa. He hankkivat tupaan muun muassa huonekaluja, mattoja ja astioita sekä pitivät huolta tuvasta kaikin tavoin.

Matkoja ympäri Suomen ja Euroopan

Sydänkerhon jäsenet olivat innokkaita matkustajia. Vuosikymmenten aikana Helena vei kerhoaan ympäri Suomea ja Eurooppaa. Kerhon jäsenmäärä kasvoi nopeasti ja vuonna 1977 se oli jo yli 200. Niinpä monille matkoille lähdettiin jo kahdella linja-autolla. Helena ja Pertti Numminen toimivat alussa yhdessä matkanjohtajina. Pertin menehdyttyä Helena jatkoi matkojen järjestämistä ansiokkaasti aina viime vuosiin saakka. Hänen viimeinen kerhomatkansa oli perinteinen joulumatka Ilorantaan joulukuussa 2019. Hauholla sijaitsevassa Ilorannan lomakohteessa kerho on käynyt perinteisesti joka vuosi laskiaisena, Helenan päivänä ja joululounaalla. Tämä perinne jatkuu edelleen.

Alkuaikoina luotuja perinteitä kunnioitetaan ja noudatetaan edelleen. Ne rytmittävät vuoden kulkua, luovat tuttuutta ja turvallisuutta sekä iloa monen yksinäisen kerholaisten elämään.

 

Maanantaikerhon perinteitä:

Maanantaikerho alkaa lehmänkelloa kilistämällä. Kun kerhon jäsenet kokoontuvat yhteen, tila täyttyy iloisella puheensorinalla ja naurulla. Kerho pääsee alkamaan, kun kerhon vetäjä kilistää kelloa merkiksi aloitukselle.

Alkurituaalien jälkeen lauletaan yhdessä kerholaulu. Sanat lauluun kirjoitti eräs kerhon silloinen jäsen vuonna 1975. Traditio on erittäin tärkeä kerholaisia yhdistävä tekijä.

Kerhossa juodaan kahvit voileivän kera. Ennen kahvitusta lauletaan perinteinen kahvilaulu. Kerhossa vallitsee iloinen, energinen ja lämmin ilmapiiri, jonka myös satunnaisesti käyvät lähes poikkeuksetta ottavat erikseen puheeksi.

Kerhoon kokoonnutaan edelleen. Joka maanantai kerhossa on vähintään 20–30 jäsentä. Joukossa on sekä miehiä että naisia ja useampia pariskuntia. 

 

Helena Numminen:

Helena Numminen oli rohkea, idearikas, iloinen ja määrätietoinen sydäntyön vapaaehtoistoimija. Helenan mottona oli: ” Ilo ja myönteinen ajattelu on elämän suola” sekä ”Ilo on elämän energia, joka suojaa pahalta”. Helena Nummisen vapaaehtoistyö ja sydänkerhon ainutlaatuiset vaiheet on koottu talteen ensimmäiset 35 vuoden ajalta. Ne jäävät jälkipolville luettavaksi Matti Wacklinin vuonna 2010 kirjoittamassa historiikissa ”Iloinen edellä kävijä. Tampereen Sydänkerho 35 vuotta.” Kirja julkistettiin kerhon 35-vuotisjuhlassa.

Nosto: Sydänkerho kokoontuu edelleen joka maanantai kello 11–13 perinteisin ”menoin”. Monelle kerholaiselle maanantai on viikon odotetuin päivä.

Tänä vuonna 19.1.2020 Sydänkerho vietti jo 45-vuotisjuhliaan.

 

Lue myös: Etäkuntoutus siirtää tapaamiset verkkoon ja toiminnan arkeen

 

Lue seuraavaksi

Haku

Löytynyt 0 tulokset