Sydänsairaus ei määritä koko elämää

Raija Hallikainen osasi odottaa sydänsairauksia, sillä hänen isänsä sairastui sepelvaltimotautiin jo vähän yli 40-vuotiaana ja kuoli 48-vuotiaana.

Silloin Suomessa ei vielä suoritettu ohitusleikkauksia, tai ainakaan hänelle.

Isä oli hoikka mies, toimi poliisina Joensuussa, jossa tuolloin puhuttiin itäsuomalaisten huonon geeniperimän lisäksi sydän- ja verisuonisairauksista poliisikunnan ammattitauteina. Isä oli stressaantunut mies.

Myös Raijan äiti kuoli infarktiin, mutta vasta 78-vuotiaana. Äidillä oli sydämen laajentuma. Hallikaisen toiselle sisarelle on tehty ohitusleikkaus, mutta toinen sisko on terve. Veli käyttää kolesterolilääkkeitä.

Raija  oli nuorena korkeat kolesteroliarvot, mutta niihin ei kiinnitetty huomiota.

– Jo alle 40-vuotiaana kokonaiskolesterolini oli 7–7,5.

– Kotona syötiin siihen maailman aikaan ja itäsuomalaiseen tapaan paljon eläinrasvoja ja vähän vihanneksia ja hedelmiä. Tietoa hyvistä ja huonoista rasvoista ei vielä ollut. Voi oli arvossaan ja margariineja haukuttiin tehtävän kissanrasvoista.

Hyväkuntoinen sydänpotilas

Raija on koko elämänsä ollut hoikka ja liikkunut paljon. Hän on voimistellut, pelannut koripalloa, kävellyt, pyöräillyt, hiihtänyt ja tanssinut kansantansseja.

Ensimmäiset sydänoireet ilmestyivätkin liikunnassa. Raija oli tuolloin 47-vuotias.

– Olimme sisareni kanssa lenkillä. Kävelimme hitaasti, sillä ilma oli painostava. Yhtäkkiä tuli tunne, etten saa happea. Pikkuhiljaa huomasin, että aina kun kävelin tai pyöräilin mäkiä ylös, sama epämääräinen tunne tuli.

– Tutkimuksiin menin työkavereiden patistuksesta. Mietin, että ottaako kukaan minua edes tosissaan, kun olen liikkuva, hyväkuntoinen, hoikka ja sydänpotilaaksi vielä suhteellisen nuori.

– Onneksi lääkäri kiinnitti huomiota sukurasituksiini ja pani minut heti tutkimuksiin. Kun poljin rasitus-ekg-tutkimuksessa, lääkäri sanoi, ettei hänellä ole koskaan ollut näin hyväkuntoista sydänpotilasta.

Oli melkein sattuma, että Raijan sepelvaltimotauti havaittiin tuolloin, sillä kokeen aikana sydämessä ei havaittu mitään poikkeamaa. Vasta ekg-rasituksen lopussa Raijalle tuli taas se puristava tunne, ja nyt lääkäri näki poikkeaman myös ekg-nauhassa.

Varjoainekuvauksissakaan ei aluksi näyttänyt olevan mitään hälyttävää. Myöhemmin, kun Raija oli jo osastolla, hänelle kerrottiin, että kaksi suurta suonta oli pahasti ahtautunut.

Vasta sydänleikkaus auttoi

Suoniin yritettiin pallolaajennusta kaksi kertaa, mutta suonet eivät pysyneet auki. Vasta ohitusleikkauksesta Raija sai lopullisen avun.

– Toimenpiteen seurauksena sain hirveän sydänlihaskouristuksen ja ajattelin, että nyt tiedän, miltä oikein paha sydäninfarkti voi tuntua.

– Leikkaus onnistui hyvin, mutta leikkauksen jälkeiset päivät olivat niin kamalia, että olin varma, etten selviä hengissä.

Raija kuntoutui kuitenkin nopeasti ja parin kuukauden sairasloman jälkeen hän oli taas töissä.

Kun Raija miettii elämäänsä, hän uskoo perimän lisäksi myös stressin vaikuttaneen omaan sairastumiseensa.

– Mulla oli silloin kaikenlaisia huolia. Oli avioero, joka ei ollut maailman mukavin juttu, ja vaihdoin työtä. Olin edellisessä työssä osaava ammattilainen ja menin uuteen työhön, jossa tunsin olevani ihan noviisi. En uskonut osaavani mitään.

– Myöhemmin huomasin, että avioero oli vapautus, ja uudessa työpaikassa viihdyin eläkeikään saakka.

Lämminhenkinen lapsuus

Raija on perheensä neljästä lapsesta toiseksi vanhin. Lapsuus oli onnellinen ja turvallinen.

– Joensuussa 40–50-luvun lapset elivät kaikki enemmän tai vähemmän vaatimattomissa oloissa. Äiti oli hoivaava, eikä suuttunut meille koskaan. Isä sen sijaan oli poliisi välillä myös kotona.

– Vaikka äiti oli kotona, me vanhemmat sisaret jouduimme hoitamaan pienempiä. Tietysti olisi ollut paljon kivempaa vain leikkiä.

Raijan kotona korostettiin, että kaikkia ihmisiä tulee kunnioittaa asemasta tai varallisuudesta riippumatta. Hänellä oli ihan hyvä lapsuus.

– Minulla oli lapsena usein angiina, jota hoidettiin antibiooteilla. Nykyäänhän ajatellaan, että tulehdustaudit voivat altistaa sydänsairauksille.

Sepelvaltimotaudin lisäksi Raijalla on lievä Menierintauti, joka aiheuttaa asentohuimausta ja korvien tinnitystä.

Vertaistukea nuorena sairastuneille

Raija toimii aktiivisesti Espoon sydänyhdistyksessä 40+ sairastuneiden vertaistukena, sillä sepelvaltimotauti on useille ihmisille aikamoinen shokki.

– Itse en käynyt vertaistuessa, en edes tiennyt silloin sellaista olevan. Meilahden sairaalasta sain vain A-nelosen arkin, jossa kerrottiin sairaudesta.

Jo työelämässä ollessaan Raija kävi vertaistukikoulutuksen ja alkoi toimia vertaistukena.

– Haluan omalla kokemuksellani valaa uskoa sairastuneisiin. Hyvää elämää voi elää sairastumisesta huolimatta. Sairaus ei määritä koko elämää.

Ainoa asia, joka muistuttaa Raijaa hänen sairaudestani, on iso lääkearsenaali. Hän syö kahdenlaista vahvaa kolesterolilääkettä, verenpaineeseen beetasalpaajaa sekä primaspaania, jota määrätään kaikille sydänsairaille.

– Ai joo, unohdin, että mulla on myös rytmihäiriölääkitys. Muutama vuosi sitten sain hirveän pahat rytmihäiriöt. Heräsin yöllä ja uskoin kuolevani. Minulla todettiin kammiolisälyöntejä. Rytmihäiriöni ovat ikäviä, mutta eivät hengenvaarallisia.

Hyvä kuunteilija

Raija ei ole koskaan halunnut kuormittaa ketään omilla huolillaan.Hän on enemmän kuuntelija.

– Kuuntelen muita ja olen kiinnostunut muista enemmän kuin itsestäni. Jos mietin liikaa omia asioitani, voin kehitellä vaikka minkälaisia kauhukuvia, ja pää halkeaa.

– Olen myös aina pitänyt itseäni tasapainoisena ja vahvana, joten henkistä tukea en halunnut. Toimin omin päin.

Raija myöntää, ettei koskaan pelännyt omaa sairauttaan.

– Uskoin hyväkuntoisena selviäväni. Isän sairaus oli paljon suurempi pelko.

Raijalla on ollut aina terveet elämäntavat. Nyt ruokavalioon kuuluu vielä entistä enemmän hedelmiä ja vihanneksia.

– Onneksi suolasta en ole koskaan erityisemmin pitänyt, mutta valitettavasti sitä laitetaan liikaa joka paikkaan.

Hyvät ystävät, tytär ja kolme lapsenlasta tuovat iloa elämään, mutta Raija sanoo viihtyvänsä myös hyvin yksin.

Hän lukee, kuuntelee musiikkia ja liikkuu edelleen paljon.

Raija käy myös säännöllisesti kuntosalilla, syvävenyttelyssä ja vesijuoksussa. Lisäksi hän tekee joitain kertoja viikossa tunnin mittaisen kävelylenkin.

– Kermarahka on erityisherkkuni, mutta sitä yritän välttää, Raija sanoo ja naurahtaa.