Taiteilijan muotokuva – uskosta, toivosta ja tahdonvoimasta
Kirjailija Annina Holmbergin elämäkerta äidistään, ohjaaja ja dramaturgi Ritva Holmbergista on paitsi lukunautinto myös kappale suomalaista kulttuurihistoriaa. Mukaan solahtaa myös kaunis kiitos äidin vankkumattomasta rakkaudesta, olkoonkin, että Ritva Holmberg oli äiti omalla tavallaan eikä naistenlehtiretoriikan rajoissa.
Ritva Holmberg (1944-2014) menehtyi syöpään Terho-kodissa läheistensä ja mitä ilmeisimmin enkelien ympäröimänä. Sitä ennen hän oli ehtinyt tehdä uran dramaturgina, ohjaajana, teatterilegenda Kalle Holmbergin puolisona ja teatterijohtajana sekä Suomessa että Ruotsissa. Hän oli laajasti sivistynyt, paljon matkustellut henkilö, vauhdikas ja sosiaalinen, ja päälle päätteeksi vielä äiti ja isoäiti.
Tytär Annina kirjoittaa äitinsä elämäkertaa sekä elämäkerturin että perheenjäsenen näkökulmasta. Riskialtis yhdistelmä toimii kitkatta. Lukija pääsee vaivattomasti osalliseksi tapahtumiin, jotka kuuluvat suomalaiseen teatterihistoriaan, kuten Holmbergien ja Ralf Långbackan taiteellisesti huimaan Turun kauteen.
Samalla avautuu perheen ja ystävien todellisuus, verevä jos ravistelevakin luovien ja koko sielullaan työhön heittäytyvien ihmisten arki. Vaikka tv-tuotantojen miehityksistä, teatterien käsiohjelmista ja juorupalstoilta tuttuja nimiä putoileekin, alkeellisesta name droppingista ei ole kyse, vaan työn yhdistämien samanhenkisten ihmisten yhteyden ilmenemisestä. Ritva Holmbergin vahvan tahdon ja oman työn kautta saavutettavan itsenäisyyden ihanteen takaa löytyy lapsuusperheen osin murheellinenkin historia, jota tytär valaisee mehukkailla sukutarinoilla.
Holmbergien raisuun, monikymmenvuotiseen rakkaustarinaan kuuluu vaikuttava henkinen ja hengellinen yhteys. Älyllisiä seikkailuja tehtiin yhdessä, eikä vain niitä. Kertomus perheen löytöretkestä ortodoksiaan, uskonkilvoittelusta ja uskon todeksi elämisestä raskaissakin vaiheissa koskettaa lukijaa omasta vakaumuksesta riippumatta. Jos enkeli syleilee uupunutta sillalla, se ansaitsee tulla kerrotuksi.
Erityisesti arvostan tyttären siekailematonta ja vilpitöntä kuvausta äitinsä saattohoitovaiheesta, kuolemasta ja sen jälkeisistä ajoista. Tyyliä ei voi kuin kehua: naurua kyynelten lävitse.
Annina Holmberg: Tahto ja hohto. Ritva Holmbergin taiteilijantie. Siltala 2017.