Hyppää sisältöön
Etusivu / Terveys & Hyvinvointi / Tavoitteeksi 100 lintulajia

Tavoitteeksi 100 lintulajia

Lintuharrastus on suositumpaa kuin koskaan. Se voi viritä talvilintujen ruokinnasta tai pihapönttöjen seurannasta. Myös BirdLifen Tunnista 100 lintulajia -haasteeseen voi jäädä koukkuun. Siinä tavoitteena on opetella ja havaita 100 lintulajia vuoden aikana.

Jan Södersved
Julkaistu 27.3.2024

Kevät on erinomaista aikaa aloittaa lintuharrastus. Lintuja on nimittäin helpompi oppia tuntemaan ennen kuin kaikki muuttajat ovat palanneet. Kevään mittaan voi sitten opetella vähitellen lisää sitä mukaa, kun muuttolinnut palaavat.

Lintuja on kaikkialla, eikä alkuun tarvitse lähteä kotipihaa ja lähiympäristöä kauemmas. Monipuolisempia lintupaikkoja ovat monet matalat järvet ja merenlahdet tai lintujen muuttoa ohjaavat niemennokat, keväisin myös ensimmäiset sulapaikat ja tulvapellot. Usein hyvästä lintukohteesta kielivät sadat eri puolille maata pystytetyt lintutornit. Niistä lintuja pystyy havainnoimaan häiritsemättä lintuja. Luonnossa onkin aina liikuttava lintujen ehdoilla ja muita harrastajia kunnioittaen.

Linnut ovat aktiivisimmillaan varhain aamulla. Silloin on myös paras aika lähteä linturetkelle. Päivällä lintujen laulu hiljenee, mutta yössä on taas oma hohtonsa. Silloin pöllöt ja monet alkukesän parhaista laulajista ovat parhaiten äänessä.

Alku aina helppoa

Tunnistamisen alkuun pääsee helposti. Paras tapa oppia tunnistamaan lintuja on tarkkailla niitä, kiinnittää huomiota näiden tuntomerkkeihin ja etsiä sitten oikea laji kirjojen tai äänitteiden avulla. Kun linnun määrittää tällä tavoin, laji jää mieleen pitkäksi aikaa.

Lähes jokainen tunnistaa esimerkiksi variksen, harakan ja talitiaisen. Moni tunnistaa myös lukuisia muita pihapiirin lintuja, kuten västäräkin, kirjosiepon ja peipon. Harvempi tunnistaa pajulinnun tai osaa erottaa peipon ja pajulinnun laulun. Kuka tahansa oppii kuitenkin tunnistamaan muutamia kymmeniä lintulajeja, eikä sadankaan lintulajin tunnistaminen ole kellekään ylivoimaista.

Kun oppii tuntemaan kaksi runsainta lajiamme, peipon ja pajulinnun, voi kehuskella tuntevansa kolmanneksen Suomen linnuista. Ne muodostavat yhdessä lähes kolmasosan Suomessa pesivistä noin 50 miljoonasta lintuparista. Pesimälinnustoomme kuuluu noin 250 lajia. Näistä kahdeksan runsainta lajia muodostaa puolet ja 20 runsainta lajia yli 70 prosenttia Suomen pesimälinnuista. Lohduttavaa, eikö?

Määrittäminen kuin palapeli

Lintujen määrittäminen on kuin palapeli. Oikea laji selviää, kun palasia on riittävästi koossa. Jotkut lajit ovat niin värikkäitä, että palat hyppäävät suorastaan silmille, mutta useimmat lajit ovat sen verran ”värittömiä”, että värituntomerkkejä joutuu tosissaan hakemaan. On myös otettava huomioon, että värit voivat näyttää hyvinkin erilaisilta erilaisissa valaistuksissa. Jos linnun höyhenpuvussa on selkeästi erottuvia kuvioita, kannattaa kiinnittää huomiota niiden sijaintiin, kokoon ja muotoon.

Tässä auttaa huomattavasti, jos tutustuu linnun anatomiaan niin, että osaa hahmottaa muitakin ruumiinosia kuin siivet. Hieman syvemmälle on mentävä, kun haluaa ymmärtää, mitä tarkoittavat lintukirjoissa mainitut käsi- ja kyynärsiivet, ylä- ja alaperät, silmäkulmajuovat, viiksijuovat ja monet muut höyhenalat. Nimistö on selitetty lintukirjojen johdanto-osissa.

Sama laji voi näyttää hyvin erilaiselta eri iässä ja eri vuodenaikoina. Monella lajilla myös suku-puolet ovat erivärisiä. Värituntomerkit eivät aina olekaan se palapelin vankin pala. Usein on paras lähteä liikkeelle koon arvioinnista. Kokoa kannattaa verrata tuttuihin lajeihin – erityisesti, jos tuttuja lajeja on suorassa vertailussa. Näin sopivien lajien joukko haarukoituu suppeammaksi. Jos vertailukohdetta ei ole, koon päättely on hyvin vaikeaa. Esimerkiksi pellon yllä livertävä kiuru voi tuoda mieleen kauempana lekuttelevan haukan.

Linnun muoto kertoo usein enemmän kuin väritys. Siipien ja pyrstön pituus ja muoto, jalkojen pituus tai nokan rakenne kertoo usein, mihin ryhmään lintu kuuluu. Esimerkiksi pikku­linnun nokasta voi päätellä, onko se siemen­syöjä vai hyönteissyöjä. Edellisillä on paksu kekomainen ja jälkimmäisillä hento nokka.

Lintuharrastus tarvitsee malttia

Äänet viestivät paljon. Kesäisessä metsässä kokenut harrastaja määrittää kymmeniä lajeja, vaikka laulajat pysyisivät piilossa. Myös ylilentävät pikkulinnut määritetään usein lentoäänistä. Uudet äänet jäävät parhaiten mieleen, kun niistä yrittää luoda itselleen omia mielleyhtymiä. Lintukirjat kuvaavat lauluja myös kirjaimin, mutta niiden mieltäminen on kaikkea muuta kuin yksiselitteistä.

Tukea määritykseen voi hakea linnun olinpaikasta, liikkumistavasta tai myös vuodenajasta. Eri lintulajit viihtyvät erityyppisissä ympäristöissä. Kävely- ja lentotavoissa on eroja. Esimerkiksi parvissa lentävät merimetsot ja hanhet muistuttavat kaukaa katsoen toisiaan, mutta vain merimetsot jäävät välillä liitelemään siipienlyöntien lomassa. Myös parvien muoto voi kertoa, mistä lajista tai lajiryhmästä on kyse.

Maltti on valttia myös lintujen määrittämisessä. Taitojen karttuminen vie aikansa ja itsekritiikki on paikallaan, mutta jo vähäisellä harjoittelulla omasta pihapiiristä tai mökkirannasta löytää nopeasti useita uusia siivekkäitä tuttavia. Vuoden aikana voi hyvinkin päästä 100 lajiin, ja vaikka tavoite jäisi vajaaksi, vuoden aikana oppii taatusti paljon uutta.

Jaa lintuharrastus ja sen tuoma ilo

  1. Haasta kaveri mukaan. Lintujen tarkkailu ja uuden oppiminen on yhdessä mukavampaa. Lähde retkelle perheesi tai ystäviesi kanssa tai haasta työkaverisi mukaan 100 lintulajin haasteeseen. Kuka teistä pääsee ensimmäisenä maagiseen tavoitteeseen?
  2. Osallistu opastetuille retkille. Opi lisää linnuista osallistumalla opastetuille retkille. BirdLifen alue­yhdistykset järjestävät eri puolilla maata retkiä, joilla kokeneet oppaat jakavat tietoa ja auttavat tunnistamaan lintuja. Samalla tapaat muita lintuharrastajia. Löydät oman alueesi yhdistyksen täältä: www.birdlife.fi/jasenyhdistykset/.
  3. Seuraa somen linturyhmiä. Seuraamalla linturyhmiä somessa pysyt ajan tasalla siitä, mitä lintumaailmassa tapahtuu. Hakusanalla linnut löydät Facebookista useita linturyhmiä. Myös 100 lintulajin haasteella on oma ryhmänsä. Liity keskusteluihin, jaa omia kokemuksiasi ja inspiroidu muiden kuvista ja tarinoista.

Lintuharrastus ja havainnointi: 

Tunnista 100 lintulajia (birdlife.fi)
Havainnoi huomaavaisesti (birdlife.fi)

Lue myös: Lintujen siivellä luontoon (sydan.fi)

Lue seuraavaksi

Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi