Täyttä elämää tahdistin rinnassa
Jarmon sykettä tarkkailee tahdistin, jonka turvin hän voi pelata lasten ja lastenlasten kanssa padelia ja tehdä hiihtoretkiä.
Jarmo Mörö nosti isoa pakettia auton takapenkiltä kotipihallaan Pirkkalassa. Hän tunsi kipua rinnassa, mutta luuli sen johtuvan rintarangasta.
Infarktin Jarmo sai työpaikalla viikon kuluttua ensioireista. Edessä oli ambulanssikyyti.
– Johtui ilmeisesti lääkityksestä, mutta tunsin oloni koko ajan jotenkin turvalliseksi. Kivut hävisivät ja oli rauhallinen olo. Noin tunnin kuluttua tarkkailuhuoneessa peiton alla tunsin kiitollisuutta kaikkia niitä kohtaan, jotka olivat minut pelastaneet pahimmalta, Jarmo kiittelee mahtavia ammattilaisia.
Pari vuotta kului samoilla lääkkeillä, kunnes viime syksynä Jarmo sai kutsun seurantakäynnille Sydänsairaalaan.
– Hämmästyin, kun kardiologi kertoi pumppaustehon laskeneen ja ehdotti lääkityksen lisäämistä ja tahdistinta.
Infarkti oli aiheuttanut sydämeen vajaatoimintaa. Jarmolle asennettiin tahdistin. Toimenpide oli suhteellisen kivuton ja nopea, Jarmo kertoo. Hän meni osastolle kello 7.45 ja pääsi kotiin jo kahden maissa iltapäivällä. Särkylääkettä toipilas tarvitsi parina päivänä leikkauksen jälkeen.
Jarmolle asennettiin rytmihäiriötahdistin, joka osaa antaa tarvittaessa hengen pelastavan, rytmihäiriön pysäyttävän iskun. Lisäksi tahdistin reagoi, jos syke laskee alle 40 lyöntiin minuutissa tai nousee yli 160. Yöpöydällä seisoo lähetin, joka lähettää päivän syketiedot sydänsairaalaan. Tiedot luetaan joka arkipäivä.
Turvallisesti tahdistimen kanssa
Tahdistin ei kuulemma juurikaan haittaa Jarmon normaalia elämää eikä harrastuksia. Päinvastoin.
– Sydämen vajaatoimintaa sairastavana tuntuu jotenkin turvallisemmalta harrastaa rasittavaa liikuntaa, kun tiedän tahdistimen tarkkailevan sykettä.
Ainoaksi haitaksi on osoittautunut se, että tahdistin on yläosastaan koholla melko pinnassa ihon alla. Jotkin vaatteet hiertävät eikä reppua voi kantaa.
Jarmo vietti hiihtolomaviikkoa vaimonsa ja tyttären perheen kanssa Lapissa. Nuoriso hiihti pääosin omia reittejään ja lasketteli. Jarmo hiihti vaimon kanssa kolmena päivänä noin kymmenen kilometriä ja kerran jopa 15 kilometriä. Yhtenä päivänä he kävelivät lumikengillä tunturin laella käymään. Tuolla viikolla tahdistin melkein unohtui.
Ainoa murhe Jarmon mielestä oli, että vaimo joutui kantamaan eväsreppua.
– Kannoin aluksi reppua mutta jonkin matkan päästä hihna alkoi hiertää. Ehkä pintaan noussut hiki vielä pahensi tunnetta.
Matkan jälkeisellä viikolla oli tahdistimen kontrollikäynti. Lääkäri luki tahdistimen dataa kolmelta kuukaudelta ja totesi kaksi alle kymmenen sekunnin rytmihäiriötä. Näistä jälkimmäinen edellisen viikon maanantaina puolilta päivin.
– Kerroin tietäväni mistä tuo yli 160 käynyt syke johtui. Juuri noihin aikoihin hiihdimme monta kilometriä jyrkkää ylämäkeä ja olin aivan puhki.
Kun Jarmo sai infarktin, vaimo ei tahtonut päästää toipilasta yksin mökille tai sieni- ja marjametsään. Samoin hän luki kaikki mahdolliset kotihoito-ohjeet, Jarmo kertoo.
– Johtuen ehkä työstään kotihoitajana. Ajan myötä hän huomasi minun itsekin kantavan vastuuta terveydestä ja tahdistin vei pelon siitä, että yksin mökillä en saa apua, jos jotain sattuu.
Jarmo pelaa padelia nuorison kanssa sunnuntaisin.
– Olen ollut huomaavinani, että papalle ei anneta ihan niin kovia ja pahoja palloja kuin muille. Olen silti tosi onnellinen, että voin harrastaa lasten ja lastenlasten kanssa lähes tasavertaisena.
Infarkti muutti paljon Jarmon elämässä. Ennen kaikkea se pysäytti ajattelemaan elämää toisella tavalla.
– Sairaalasta päästyäni heitin tupakat roskiin ja ostin nikotiinipurkkaa, jota kannoin mukana viikon. Yhtään purkkaa en tarvinnut, sillä motivaatio oli kohdallaan tupakoinnin lopettamiseen. Samasta syystä kaikki rasvainen ruoka oli helppo jättää vähiin herkkuhetkiin.
Lue myös Tahdistin toimii Marin henkivartijana