Vahvasti elossa

Vanha kansansanonta, ”leikkaus onnistui – potilas kuoli”, on monelle tuttu. Itsekin sitä mietin, kun jännitin ja hieman pelkäsinkin, miten iso sydänleikkaus onnistuu.

Edellisessä blogissani kuvailinkin tuohon läppä- ja ohitusleikkaukseen valmistautumista.

Onneksi tuo alun slogan ei kuitenkaan omalla kohdalla pitänyt kutia. Ei, vaikka sydän oli kaksi tuntia pysäytettynä ja potilaan henki tuntitolkulla laitteiden, lääkäreiden ja hoitajien varassa.

Olo oli kaikkea muuta kuin sporttinen

Meilahden taitava leikkausryhmä oli maineensa veroinen. Kuuden tunnin urakan jälkeen tämän potilaan kohdalla voitiin todeta, että ”leikkaus onnistui, potilas voi hyvin”.

Vaikka ei se vointi teho-osastolla herättyä kovin eloisa ollut. Lääkitys piti kivut poissa, mutta muutoin olo oli kaikkea muuta kuin sporttinen; rintakehässä valtava leikkausviilto ja dreenien reikiä, laskimosuonta menettäneessä vasemmassa pohkeessa pitkä haava.

Ja kaiken tämän sekä piuhojen ja tarkkailulaitteiden keskellä hoitajat patistelevat ylös ja seisomaan. Täh, ominko jaloin? Nyt jo, vastahan sitä herättiin. Kyllä!

Siinä aikuinen mies tunsi itsensä heikoksi. Värisi kuin haavan lehti. Mutta pystyssä pysyi. Koko mies siis.

Hiljalleen käytäväkävelylle

Mutta tästä se toipuminen ja kuntoutuminen käytännössä alkoi. Istumaan sen kuuluisan sängynpäätyyn sidotun kangasvyön eli ”elämän langan” kanssa, sitten vessaan ja suihkuun. Hiljalleen käytäväkävelylle, ensin rollaattorin avulla, kohta jo ilman.

Sydänleikkaus ja siitä toipuminen on yksilöllistä. Omalla kohdalla ensimmäiset päivät sujuivat onneksi mutkitta, haavat paranivat ja yleiskunto koheni. Olin tietoisesti kuntoilut ennen leikkaukseen tuloa ja nyt se kantoi hedelmää.

Kevyet voimisteluliikkeet ja puhallusharjoitukset pulloon pitivät rintakehän ja keuhkot toimintakunnossa rajun leikkauskäsittelyn jälkeen.

Takaiskujakin tuli

Takaiskujakin tuli. Ensin katosi sinusrytmi ”lepatukseen”, joka asettui sähköisessä rytmin siirrossa. Mutta tilalle tuli jo edellisvuoden varrelta tuttu eteisvärinä, jota ei enää lähdetty sairaalassa täräyttelemään. Kotiuduin ”flimmerin” kanssa noin viikon sairaalassaolon jälkeen.

Kotona aukesikin uusi arki. Lääkkeitä oli kahdeksaa sorttia; oli kipulääkettä, betasalpaajaa, verenohennuspillereitä, verenpaine- ja kolesterolitabuja. Ilman muistilappu osa olisi jäänyt ottamatta.

Kahvit sai keittää ja kaupasta kantaa maitopurkin. Mutta muuten kotielämä ja kolmen kuukauden sairausloma alkoi rajoitetusti. Ovia ei arvannut riuhtoa, imurointikin oli kielletty. Onneksi tytär oli ensimmäiset viikot apuna. Moni kaveri oli myös tarjonnut auttavaa kättä kaiken varalta.

Juosta on saanut vain verikokeissa

Mutta reippailtua on tullut koko rahan edestä yksin ja ystävien kanssa. Aurinkoisen syksyn takia päivittäiset kävelylenkit ovat pitäneet mielen ja kehon virkeänä. Lainaksi saatua kuntopyörää ei ole tarvinnut hirveästi polkea.

Juosta ei ole saanut kuin verikokeissa ja ekg:ssä. Sen flimmerin ja verenohennuslääke marevanin takia. Kun marevanin inr-arvo löysi uomansa, niin sydän täräytettiin 100 joulen sähköiskulla taas sinusrytmiin. Olokin helpottui, mutta matkaa kesänkin kuntoon vielä on.

Vaikka rintalastan luutumista tässä joulukuun alkupäivinä odotellaan, niin ensimmäinen spinningtunti ja kuntosalitreeni on jo takana. Personal trainer/fysioterapeutin kanssa löytyi turvalliset liikkeet kinesislaitteesta, joissa lihakset työskentelevät, mutta rintalasta saa olla stabiilina.

Edessä parempi arki,

Kaiken kaikkiaan sydänleikkaus, toipuminen ja kuntoutus ovat siis sujuneet hyvin. Elossa ollaan ja vahvasti.

Toivottavasti edessä on parempi arki, kun hiippaläppä ei fuskaa, kolme sepelvaltimoa on saanut kunnon ohituskaistat eikä eteisvärinä aiheuta turhia sydämentykytyksiä.

Näissä tunnelmissa sydämellistä joulun odotusta!

Kimmo Halonen 4.12.2015

Blogin kirjoittaja on 54-vuotias mies, joka kuntoutuu Meilahdessa tehdystä läppä- ja ohitusleikkauksesta.