Vapaaherratar: Elämyksiä laukkumaakarin taidekeskuksessa

Louis Vuittonin luksuslaukusta en tohdi edes uneksia, vain nahkainen avaimenperä saattaisi sopia kukkarolleni. Mutta olen saanut nauttia laukkumaakarin ja hänen jälkipolviensa menestyksen hedelmistä. Pari vuotta sitten Pariisissa avattiin Louis Vuittonin säätiön taidemuseo ja kulttuurikeskus. Yksin rakennus on lennokkuudessaan taideteos.

Kesällä 2015 taidemuseon näyttely Intohimon avaimet (Les Clefs d’Une Passion) esitteli 1900-luvun ensimmäisen puoliskon mestariteoksia. Olin onnessani saadessani kokea tämän suurenmoisen näyttelyn. Jonkin aikaa kierreltyäni vasta onnessani olinkin, kun minut yllätti Akseli Gallen-Kallelan supisuomalainen järvimaisema Keitele, ja mikä parasta, esillä oli teoksen kaikki neljä versiota vuosilta 1904–1905. Taulut pääsivät esittäytymään ensi kertaa yhdessä. Yhden Keiteleen koti on Lontoon National Gallery, ja levollinen maisema kuuluu museon suosituimpiin maalauksiin. Kaksi versiota on Suomessa: Lahden taidemuseossa ja Tarvaspään museossa, yksi on Espanjassa.

Toinen ihana yllätys oli viisi Helene Schjerfbeckin vaikuttavaa omakuvaa. Taiteilija teki omakuvia kaikkiaan nelisenkymmentä, ensimmäisen rusoposkisena neitona 1878 ja viimeisen lähes sokeana 1945 vähän ennen kuolemaansa. Schjerfbeckin omakuvat ovat ainutlaatuisia maalaustaiteen historiassa.

Kansainvälisissä näyttelyissä suomalaista taidetta ei liiemmälti tapaa. Niinpä Gallen-Kallelan ja Schjerfbeckin työt nähdessäni sydämessäni läikähti sinivalkoisesti ja mielessäni soi kilpaa Maamme ja Finlandia.

Louis Vuittonin säätiö tarjosi huikean kokemuksen myös viime syksynä näyttelyllään Modernin taiteen ikonit (Icones de l’Art Moderne), jossa oli satakolmekymmentä teosta venäläisen taidekerääjän Sergei Shchukinin kokoelmasta.

Rikas tehtailija Sergei Shchukin (1854–1936) keräsi eniten ranskalaista impressionismia. Hän teki monia hankintamatkoja taidesuuntauksen kotikaupunkiin Pariisiin, ensimmäisen 1897. Kaikkiaan Shchukin osti kokoelmaansa lähemmäs kolmesataa teosta. Hänen suosimiaan taiteilijoita olivat muun muassa Matisse, Monet, Gauguin, Van Gogh, Picasso. Kyseisiä taiteilijoita ei vielä tuolloin pidetty missään arvossa, mutta Shchukin rohkeni noudattaa mieltymyksiään ja ostaa epäsuosittua taidetta. Kokoelman kartuttua hän avasi kotinsa viikonloppuisin yleisölle ja toimi itse oppaana. Joidenkin vierailijoiden ihmetellessä Shchukinin valintoja hän totesi eräästäkin maalauksesta: ”Hullu mies maalasi taulun ja toinen hullu mies osti sen”.

Venäjän vallankumouksen jälkeen valtio otti haltuunsa Shchukinin ja toisen keräilijän Ivan Morozovin talot ja kokoelmat. Taideteokset jaettiin Pietarin Eremitaašin ja Moskovan Pushkinin museoihin, joissa ne olivat joitakin aikoja esillä. Mutta 1922 valtaan noussut Josef Stalin ja hänen kulttuuriväkensä eivät hyväksyneet kokoelmien taidetta. Sosialistinen realismi oli vallanpitäjien mielestä ainoa oikea taidesuuntaus. Teosten myyntiä ja jopa tuhoamista harkittiin, mutta taiteen ystävien onneksi niin surullisiin toimiin ei ryhdytty. Teokset kätkettiin museoiden uumeniin pois ihmisten silmistä. Nyt nuo arvokkaat maalaukset ovat yleisön ihailtavissa, ja venäläiset museot voivat ylpeillä maailman hienoimpiin kuuluvilla modernin taiteen kokoelmillaan.