Vapauden janosta, uhosta ja arvosta
Kun kustantamon palveluksessa yhden elämäntyön tehnyt Hannu Mäkelä siirtyy Otavan ajasta vapauden aikakauteen, arki järkkyy. Päivien kulku, ajatukset ja ihmissuhteet ovat omia kuin silloin ennen, ennen kustantamoa ja sen rakasta taloa. Mutta mikä on vapauden arvo?
Omassa lajissaan korkealaatuinen, uskoisin rehelliseksikin. Siinä pähkinänkuoriarvioni kirjailija Hannu Mäkelän elämäkertasarjan viimeisestä osasta. Täsmennettynä: Mäkelä kirjoittaa kirjoittamisesta, ystävyydestä, rahahuolista ja niistä luopumisista, joilla ihmistä valmistellaan lopulliseen. Hän kirjoittaa tunnustuksellista tekstiä, joka ei voi olla osumatta lukijaan ainakin osittain. Aiheena saattaa olla masennus tai alkoholismi, isyys, avioliiton merkitys tai aseman menettämisen kokemus, joka yllättää usein työttömäksi tai eläkkeelle siirtyvät. Mitä tapahtuu, kun titteli ei enää anna itsestään selvää selkänojaa?
Kirjoittaa Mäkelä Venäjästäkin, matkoistaan, samoin siitä perusteettomasta ja ällistyttävästä painoarvosta, jonka kirjalliset piirit antavat yhden sanomalehden kritiikeille.
Sairaudet, sisäiset ja ulkoiset kolotukset käyvät vanhenevaan kirjailijaan taloksi. Mäkelä pohtii sitäkin, mitä ihmisessä tapahtuu, kun menetykset alkavat.
Uskoakseni Vapaus kiinnostaa lukijaa, jota kiinnostaa kirjallisuus, kulttuuri ja juoruilu, mutta vain kohtuullisesti. Ennen kaikkea teoksella on annettavaa ihmiselle, joka tiedostaa jo oman rajallisuutensa ja odottaa vanhenemista – kenties pikemminkin uteliaana kuin ahdistuneena.
Hannu Mäkelä: Muistan – Vapaus. Elämäkertasarjan viides osa. Tammi 2016.