Varakkuus velvoittaa Satu Tiivolaa

Kauppaneuvos Satu Tiivola on ollut sydämen asialla vuodesta 1961, jolloin hän oli mukana perustamassa Sydäntautiliiton naistoimikuntaa.

– Professori Pentti Halonen toivoi, että ryhtyisimme edistämään lasten sydänsairauksien tieteellistä tutkimustyötä. Siihen aikaan yhteiskunta ei antanut rahaa siihen. Naistoimikunta koostui pääosin julkisuuden henkilöistä, naislääkäreistä ja lääkäreiden puolisoista. Kaija Koskimies oli puheenjohtajana. Me toimimme aina vuoteen 1969, hän muistelee.

Satu Tiivolalla on sanottu olevan erinomaiset kontaktit – ja mikä parasta – ilmiömäinen taito kerätä rahaa hyvään tarkoitukseen.

– Siksi minua on usein pyydetty mukaan etenkin lääketieteen rahoitukseen liittyviin projekteihin. Olen toiminut Sydäntautiliiton ohella myös Virustautien tutkimussäätiön sekä Silmä- ja Syöpäsäätiön hyväksi. Sittemmin olen myös ollut perustamassa Hotelli- ja ravintolamuseota. Monta kertaa olen ollut järjestämässä Ravintola Adlonin pihalla hyväntekeväisyysmyyjäisiä, hän kertoo.

– Kaikki tietävät, että kun ryhdyn johonkin, teen sen sydämellä. En ole mikään koriste. On suuri ilo toimia etenkin lääketieteellisen tutkimustyön hyväksi. On aivan uskomatonta, että tällainen pieni valtakunta kuin Suomi on voinut kouluttaa hienoja tiedemiehiä ja osaavia lääkäreitä.

– Hyväntekeväisyydestä saa myös itse energiaa ja tulee hyvä mieli. Onneksi nykyään mukana on myös nuoria. He ovat yleensä neli-viisikymppisiä, nuoria minuun verrattuna. On mukava ostaa esimerkiksi illalliskortti hyväntekeväisyystilaisuuteen, jolloin saa itselleen kivan illan ja hyvän tunnelman sekä samalla antaa rahaa hyvään tarkoitukseen.

– Yhteen aikaan ei hyväntekeväisyydestä voinut julkisesti puhua. Sitä piti harrastaa lähes salaa. Se oli ikään kuin arka asia. Nykyään kaikki tietävät, että kun satun soittamaan, olen melko varmasti kerjäämässä rahaa johonkin hyvään tarkoitukseen. Olen myös sitä mieltä, että yksinäiset ihmiset, joilla on paljon varallisuutta eikä lainkaan perillisiä, voisivat lahjoittaa omaisuuttaan hyväntekeväisyyteen ja sitä tietä esimerkiksi tutkimusprojekteihin sen sijaan, että yhteiskunta ottaa varat, jolloin ne menevät milloin minnekin.

– Ajattelen lämmöllä esimerkiksi Anne Berneriä, joka on tehnyt hyvää työtä lasten uuden sairaalan eteen. Tällaisia henkilöitä pitäisi olla enemmän Suomessa. Ja sitten jotkut arvostelevat, kun kerätään varoja hankkeeseen, joka heidän mielestään kuuluisi yhteiskunnan toteuttaa. Eihän yhteiskunnaltakaan riitä kaikkeen rahaa. Ja jos joku haluaa auttaa, sehän on suurenmoista. Pitäisi ottaa kiitollisena apu vastaan, koska on suuri työ löytää se raha.

Pitkän iän salaisuus?

Satu Tiivola on juuri täyttänyt 90 vuotta. Tapahtuman johdosta hän on esiintynyt lukuisissa lehdissä.

– On ollut  paljon juttuja, mikä johtuu siitä, että kun en ole yhdeksänkymppisen näköinen enkä tapainen, olen vähän niin kuin harvinaisuus, ja kaikki haluavat tietää, mikä on salaisuuteni.

– Kylpylä on eräs niistä. Aloin jo nuorena kiertää Euroopan kylpylöitä, ja uskon niiden parantavaan voimaan. Kannattaa myös pyrkiä olemaan perusluonteeltaan positiivinen. Jos ajattelee negatiivisesti, elää lyhyemmän elämän, sairastuu nopeammin, koska koko ajan on vähän huono olo. Elämä on kuitenkin mielenkiintoista ja ihanaa!

– Minultakin on kaksi puolisoa kuollut, Leo Vuoristo ja Mika Tiivola, mikä oli hirveän vaikea asia, mutta kun sitä pohtii, löytää paljon hyvää yhteisistä vuosista ja ihanasta yhdessäolosta. Näin voi päästä irti surusta, joka silti aina on sydämessä.

Satu Tiivola toteaa, ettei olisi nuorena uskonut elävänsä näinkin pitkään.

– En ikimaailmassa! Ja kun edellisellä kerralla uusin passini 10 vuodeksi, ajattelin etten varmaankaan eläisi vuoteen 2014, jolloin passi vanhenisi. Nyt minulla on uusi viiden vuoden passi.

Haikon kartano

– Olin aika nuori omasta mielestäni, kun ostimme Haikon kartanon, ja ensi vuonna tulee 50 vuotta täyteen kartanokulttuuria. Siihen on mahtunut monenlaista.

– Kyllähän kartano oli aikamoinen ostos, olihan tämä päässyt pahoin rapistumaan. Kartanon saneeraaminen onkin ollut suuren työn takana. Onneksi talon arkkitehdin Armas Lindgrenin piirustukset löydettiin. Lindgrenin tytär asui Kulosaaressa, ja hän kertoi isänsä papereiden olevan Rakennustaiteen museossa.

– Talon sisäpuoli rakennettiin alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Tekniikka tietysti uusittiin ajanmukaiseksi. Ja minä hoidin sisustuksen. Muistan arkkitehtien nauraneen, kun halusin aikaansaada jotakin romanttista. Siihen aikaan oli muotia kantti kertaa kantti, eikä romantiikkaa juuri ymmärretty.

– Muistan erään tapauksen öljykriisin ajalta, jolloin Haikon kylpylä oli juuri valmistunut ja velkaa oli otettu. Lyhennykset ja korot piti maksaa, mutta asiakkaat – hotelli- ja kongressivieraat – alkoivat peruuttaa varauksiaan. Aloimme pohtia, miten saataisiin uusia tilalle. Kävimme läpi kaikki liitot ja yhdistykset, jotka yleensä järjestävät kokouksia ja juhlia. Siihen aikaan ei ollut sähköpostia, joten aloimme soittaa läpi puhelinluetteloa ja saimme kuin saimmekin uusia asiakkaita. Eräs niistä jäi oikein mieleen: villakoirakerho, josta sittemmin tuli myös vakioasiakas.

Muista hoitaa itseäsi!

Satu Tiivola painottaa ulkoilun ja terveellisten elämäntapojen merkitystä.

– Olen aina ollut urheilukävelijä ja talvella huippuhiihtäjä, mutta vuosi sitten minulle kävi vähän hullusti tavaratalon hedelmäosastolla. En tiedä, oliko maassa salaattilehti vai mikä, kun vauhdilla kaaduin niin, että olkapääni murtui, mutta nyt se onneksi on ajan kanssa luutunut paikalleen.

– Hiihtämisen lopetin neljä vuotta sitten, kun kaaduin Haikon mäessä kolmasti, mikä oli minun oma syyni, kun olin pyytänyt laittamaan oikein paljon pitoa suksien alle. Ladulle oli pudonnut yön aikana männyn ja kuusen oksia, ja menin vauhdilla vatsalleni.

Satu Tiivolan mielestä tärkeää on huolehtia myös muistin ”pelaamisesta”.

– Ja minkä takia se pelaa, siihen monia kikkoja, osa ihan lapsellisiakin, mutta hyviä. Kun olen aina ollut kiinnostunut lääketieteestä, olen huomannut, että Amerikasta tulee paljon uutta. Eräs sikäläinen hyvä konsti on se, kun on puhelias, aivojen toiminta vilkastuu päivän aikana ja samalla kasvot saavat hierontaa. Näin pysyy nuoren näköisenä. Moni ei puhu mitään yksin ollessaan, mutta minäpä puhun itsekseni kaikki asiat kotonakin. Samalla muisti virkistyy.

– Toinen hyvä kotikonsti on ottaa esiin sanomalehti ja silmäillä sitä niin, että antaa katseen kiertää yli koko lehden aukeaman vasemmalta oikealle viiteen kertaan, jolloin aivojen verenkierto silmien välityksellä tehostuu. Ja kun katselee televisiota, kannattaa samalla jumpata pyörittäen nilkkoja. Myös tästä on olemassa hyvä juttu. Kerran olin lentokoneessa tulossa jostakin kaukaa ja jumppasin istuimellani kaiken aikaa ihan rauhallisesti. Myöhemmin eräs herrasmies, joka oli seurannut toimintaani, oli sanonut tyttärelleni, että kyllä se sinun äitisi on hermostunut, kun se lentokoneessakin tekee kaikenlaisia temppuja ja pyörittelee jatkuvasti jalkojaan. Mutta minähän huolehdin vain verenkierrostani!

Veikkausvoitosta alkupääoma

Julkisuudessa on kerrottu Satu Tiivolan uran alkuvaiheisiin liittyneestä suuresta veikkausvoitosta. Jo itse voittorivikin oli erikoislaatuinen.

– Voittoon tarvittiin tuohon aikaan 12 oikein, ja mieheni Leon laatimassa rivissä oli 10 ristiä, yksi ykkönen ja yksi kakkonen – kaikki oikein! Minäkin sanoin, kun Leo näytti ennakkoon riviä minulle, ettei tuolla voita, mutta onneksi hän laittoi kupongin vetämään. Maitokauppiaskin, joka toimi veikkausasiamiehenä, totesi, että kuulehan poika, ei tuolla rivillä mitään saa. Leo lupasi hänelle kahvipaketin, jos voittaisi. Ja niin sai maitokauppias kahvia. Voittosumma oli yli miljoona markkaa.

– Totta kai veikkausvoitto oli suuri ilonaihe, sehän on selvä. Rahat pantiin säästöön pankkiin, eikä yhtään tuhlattu, vaan odotettiin aikaa, jolloin löydettäisiin sopiva liiketila, koska oli päätetty, että minusta tulisi yrittäjä.

– Olin jo ollut myyjättärenä, ja tekstiiliala oli minulle sopiva. Ensimmäinen liikkeeni Muotihuone Oy avattiin vuonna 1950 silloisella Kampinkadulla, nykyisellä Urho Kekkosen kadulla. Urho Kekkonen asui pääministerinä ollessaan samassa talossa, jossa kauppani oli. Ja rouva Sylvi Kekkonen oli asiakkaani. Hänellä oli hirveän kova reuma. Joka paikkaa särki ja nivelet olivat arat. Hän kävi kysymässä, miten voisi saada villasukkia ja -sormikkaita sekä muita villavaatteita. Elettiin sotien jälkeistä aikaa ja kaikesta oli pulaa.

– Minä olin nuori yrittäjä, ja vaikka tiesin paikan, jossa oli villatavaraa, minulle ei avattu edes ovea. Vain paperitavaraa, paperilaukkuja ja -kenkiä olisin saanut ostaa. Niin sitten pyysin apua Leolta, joka oli Ravintola Fennian johtaja. Kun selvisi, että hän oli minun mieheni, ovet avautuivat ja sain hankituksi villavaatteita – myös rouva Kekkoselle.

– Se olikin ainoa kerta, jolloin en ole itse pärjännyt. Mutta minä olenkin aina ollut paljon nuoremman näköinen kuin todellisuudessa olen. Ne varmaankin katsoivat, että mitä tuollainen nuori likka tuohon tulee.

Mieluisia muistoja

– Tekstiilikaupan ajalta tulee mieleen muutama hauska tapaus. Minulla oli siinä vaiheessa kuusi liikettä. Olin hankkinut liilan värisiä vaatteita, mutta nepä eivät tahtoneet mennä kaupaksi. Oli muka vaikea väri! Niinpä pukeuduin liilaan ja kävelin parina päivänä lounasaikaan edestakaisin kahden tunnin ajan Aleksilla. Katselin muka näyteikkunoita, ja kun olin mennyt menojani, kauppa alkoi käydä. Kaikki hankkimani 1 000 asua myytiin kahdessa viikossa. Ne olivat neulevillaa. Olin ostanut koko lankasarjan niin, ettei kukaan muu Suomessa saanut senväristä tavaraa. Kutojana oli Arolan kutomo, jolla oli juuri Suomeen tullut amerikkalainen erikoiskone. Asut olivat tosi upeita. Oli muotoon kudotut olkapäätkin.

– Tässä on mielestäni esimerkki siitä, että pitää uskaltaa panna itsensä likoon. Ennen päiväkävelyjäni olin mennyt kauneussalonkiin Stockmannille ja pyytänyt heitä meikkaamaan minut asuuni sopivin värein. Minulla oli luonnonkiharat hiukset ja valkoinen vekkihame. Olin oikein upea.

– Hauskana muistona noilta ajoilta nousevat mieleen miehet, jotka tulivat ostamaan vaimoilleen asusteita. He ostivat aina liian pieniä. Mutta toisaalta olihan se mukava ajatus, että miehet näkivät rouvansa yhä sellaisina kuin he olivat olleet naimisiin mentäessä, pieninä ja hoikkina. Vaimot kävivät sitten myöhemmin vaihtamassa saamansa asusteet kookkaimpiin.

Tekstiilikauppiasuran jälkeen 1960-luvulla vuorossa oli hotelli- ja ravintola-ala, joka poikkesi suuresti muodin maailmasta.

– Kun olin tekstiilikauppiaana tullut Leon rinnalle hotelli- ja ravintola-alalle, huomasin vallitsevan valtavan kulttuurieron. Niinpä ajattelin ryhtyä nostamaan ravintola-alan arvostusta muun muassa hankkimalla taidetta. Puhuin taiteesta ja kulttuurista. Olin myös Hotelli- ja Ravintolamuseon välityksellä luomassa alalle arvokkuutta. Nythän on toisin. Kilpaillaan kokeista ja kaikki rakastavat tätä alaa. Kun mekin ostimme Haikon kartanon, monet tunnetut henkilöt alkoivat soitella ja kysellä lapsilleen harjoittelupaikkaa. Ajattelin, että hyvä, nyt alkaa arvostusta tulla.

– Vuosien varrella olen panostanut suuresti itseni kouluttamiseen. Olin näet aikanaan jättänyt koulun kesken, koska rakastin työntekoa ja halusin olla töissä. Olen aina ollut työhullu ja myös halunnut olla itsenäinen yrittäjä. Minähän leikin jo lapsena kauppaa kävyillä ja kivillä ja myin niitä sitten muille lapsille.

– Olen ollut mukana ainoana naisena monissa yhtiöissä. Esimerkiksi Helsingin kauppakamarin hallintoneuvostossa olin ensimmäinen nainen. Olen sitä mieltä, että vaikka miehet ovat hyvin käyttäytyviä, mukaan ei voi mennä täysin osaamattomana. Pitää tuntea ja tietää asiat, jotta voi tietojen puolesta olla samanvertainen miesten kanssa. Liike-elämässä pitää kuunnella muita, mutta päätökset on tehtävä itse, ehdottomasti. Leo on ollut tässä esikuvani. Hän oli hirveän fiksu kaikessa.

Parhaillaan Satu Tiivolalla on Haikossa kahden hehtaarin metsäpuisto -projekti.

– Olen kasvattanut aluetta kohta 50 vuotta tuumien, teenkö siitä koivikon vai tuleeko paikalle kuusikko. Nyt alustava työ on tehty. Enää en sekaannu bisneksen hoitoon. Johdossa ovat poikani ja uusi toimitusjohtaja. Minä vain kaunistan paikkoja, Satu Tiivola naurahtaa.