Yö kutsuu katsomaan toisin

Yö on meille kaikille tuttu, mutta silti vaikeasti selitettävä vuorokaudenaika. Se on levon, unien ja hiljaisuuden aikaa, mutta myös mystinen, mielikuvitusta ruokkiva hetki, jolloin todellisuus voi liukua toisenlaiseksi. Sinebrychoffin taidemuseon Yö‑näyttely kutsuu pysähtymään tämän kokemuksen äärelle ja katsomaan yötä uudesta kulmasta.

Helmikuussa avautunut näyttely on poikkeuksellinen kokonaisuus, jossa kuvataide ja runous kietoutuvat toisiinsa. Runoilija Henriikka Tavi on kirjoittanut näyttelyyn runoja, jotka eivät selitä teoksia auki, vaan virittävät tunnelmaan ja jättävät tilaa katsojan omille assosiaatioille.

–  Kävijöitä ei haluta opastaa tulkitsemaan yötä oikein tai väärin, vaan kokemaan se, museonjohtaja Kirsi Eskelinen sanoo.

Yö taiteessa ja unimaailmassa

Yö‑näyttely esittelee teoksia Kansallisgallerian kokoelmista vanhasta eurooppalaisesta taiteesta nykypäivään. Mukana on maalaustaidetta, grafiikkaa ja veistoksia 1800‑luvulta 2000‑luvulle. Näyttely kuljettaa kävijän iltahämärästä yön syvyyksiin ja edelleen kohti aamun sarastusta.

Illan hämärässä kuu nousee taivaalle. Tämä on aihe, joka on innoittanut muun muassa Ivan Aivazovskia ja Albert Edelfeltiä. Yöhön valmistautumisen rituaaleja edustavat iltasadut ja lampaiden laskeminen, joita kuvaavat Karel Dujardin ja Johann Heinrich Roos grafiikoissaan. Unien maailmassa logiikka horjuu ja todellisuus saa oudon, joskus vinksahtaneen muodon. Näitä piirteitä voi tunnistaa esimerkiksi Saara Salmen ja Mikko Ängeslevän teoksissa.

Painajaisetkin kuuluvat yöhön, mutta näyttely kuljettaa lopulta kohti aamun valoa ja uuden päivän alkua.

Runous osana näyttelykokemusta

Näyttelyn yksi keskeinen idea on ollut tunnelmien rakentaminen. Siksi yhteistyö runoilijan kanssa syntyi jo varhaisessa vaiheessa.

–  Runojen kirjoittaminen oli osa näyttelyn kokonaisuuden rakentamista. Olin mukana prosessissa alusta alkaen ja kirjoitin dialogissa valittujen teosten kanssa, Henriikka Tavi kertoo.

Tavanomaisten näyttelytekstien sijaan seinillä kohdataan runoutta, joka tuo teoksiin uusia tulkintakerroksia ja kytkee ne nykyaikaan. Runous ei selitä, vaan kutsuu katsomaan ja kokemaan.

– Ajattelen, että kun kirjoitan runoa, teen taidetta samalla tavoin kuin kuvataiteilija. Ehkä moni maalaakin runoa, Tavi pohtii.

Runouteen voi uppoutua myös näyttelyn erkkeriin rakennetussa lukupisteessä. Pehmeillä lakanoilla peitetyt huonekalut ja kotimaisten runoilijoiden teokset luovat tunnelman talviteloille laitetusta huvilasta, paikasta, jossa voi rauhoittua ja antaa ajatusten vaeltaa.

Unet, enteet ja jaetut kokemukset

Yö ja uni ovat erottamattomasti sidoksissa toisiinsa. Unet ovat yhtä aikaa universaaleja ja äärimmäisen henkilökohtaisia. Ne heijastavat maailmaa ympärillämme, mutta noudattavat omia sääntöjään.

Näyttelyssä on esillä jäljennöksiä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistokorteista, joihin on tallennettu suomalaista kansanperinnettä unista ja enneunista 1800–1900‑luvuilta. Aineisto kertoo ajasta, jolloin unia tulkittiin enteiksi rahasta, kuolemasta, hyvästä tai pahasta.

Kävijöitä kutsutaan myös jakamaan omia unimuistojaan kirjoittamalla tai piirtämällä niitä korteille. Yksityisistä kokemuksista syntyy yhteinen, jaettu unien kudelma.

Kokonaistaideteos yöhön

Yö-näyttely ei ole vain kokoelma yksittäisiä teoksia, vaan kokonaisvaltainen elämys. Näyttelyarkkitehtuurista vastaa muotoilija Lauri Johansson, jonka lavastukselliset ratkaisut vahvistavat öistä tunnelmaa.

Perheen pienimmät on huomioitu muun muassa ripustamalla teoksia alemmalle korkeudelle ja tarjoamalla toiminnallisia elementtejä. Näyttelyn kuraattori on Kersti Tainio.

– Halusimme rohkeasti kokeilla uudenlaista näyttelykonseptia, jossa runous ja arkkitehtuuri ovat aidosti osa kokemusta, Eskelinen tiivistää.

Yö

12.2.–23.8.2026
Sinebrychoffin taidemuseo, Helsinki

Lue myös: Kulttuurista virkeyttä ja voimaa