Ystävänpysäkki on kynnyksetön kohtaamispaikka Nurmeksessa
Yhdessä tekeminen nivoo Ystävänpysäkillä erilaisia ihmisiä yhteen.
Seurakunta-aktiivit alkoivat parikymmentä vuotta sitten kaivata Nurmeksessa lisää tekemistä, mutta laajempaan toimintaan tarvittiin rahaa ja yhteistyökumppaneita. Sitoutumisen pelko karsi monia ehdokkaita, mutta Nurmeskotiyhdistys, jonka tiloissa Ystävänpysäkki yhä toimii, innostui asiasta.
Välillä toiminta hiipui rahoituksen puutteessa olemattomiin, mutta uusi nousu alkoi Ray:n tuella. Aluksi muutamien vuosien pätkissä saatu rahoitus on nyt kohdennettua toiminta-avusta. Tuen turvin Nurmeskodin hallinnoimaa toimintaa on voitu kehittää tauotta kymmenen vuotta.
Tilkkutäkki
Ystävänpysäkin toiminta-ajatuksen mukaan maksuttomiin tapahtumiin voi tulla kuka vaan iästä, sukupuolesta, kansalaisuudesta, ammatista tai muista turhia rajoitteita tekevistä määreistä riippumatta.
Musiikki-, liikunta- ja pulinatuokiot, kättentaitojen piirit, hartaudet ja bingot ovat avoimia kaikille. Erikoisryhmille, kuten ukkokerholle, kansainväliselle akkakerholle, ystäväpiireille ja sydänkerholle, suunnataan kohdennetumpaa virkistys- ja vertaistukitoimintaa.
Ohjelmatarjonnassa ovat tärkeässä roolissa vapaaehtoistoimijat, joita ilman ei Ystävänpysäkki voisi toimia näin laajasti.
Mielikuvitus rajana
Vapaaehtoisten määrä on noussut huimasti kymmenessä vuodessa. Alussa toimijoita oli 18, nyt 160. Perinteisen ystävätoiminnan ohessa vapaaehtoiset tuovat lisääntyvässä määrin taitojaan ja harrastuksiaan toisen hyväksi toimintatuokioissa.
Porokylän toimipiste on avoinna joka arkipäivä ja keskustan kahdesti viikossa. Lisäksi pysäkiltä viedään ohjelmaa vanhusten, kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien hoitokoteihin.
Jokaiselle vaparitoiminnasta kiinnostuneelle pyritään aina löytämään mieluisa ja luonteva tapa antaa aikaa toisille. Monen usein alussa tuntema ujous karisee nopeasti ja innostus kasvaa kun huomaa, että omat taidot kantavat.
Sydänyhdistyksen ja Ystävänpysäkin hyväksi
Paljasjalkainen helsinkiläinen, puolison mukana Pohjois-Karjalaan muuttanut Seija ja Pielisjärveltä lähtöisin oleva Arvi Nykänen tulivat alunperin vain katsomaan Ystävänpysäkin karaoketouhuja. Eläkevuosiksi kotikonnuille palannut Arvi, joka ei ensin halunnut edes laulaa karaokea, päätyi yllätyksekseen karaokeisännäksi. Nykyisin Nykäset roudaavat joskus montakin kertaa viikossa karaokelaitteensa Ystävänpysäkille ja muihin paikoihin, missä kaivataan ohjelmaa vanhuksille tai kehitysvammaisille.
– Kun on ikänsä tottunut työelämässä lähtemään liikkeelle, on vapaaehtoistoiminta hyvä korvike eläkepäiviksi. Samalla kun itselle tulee hyvä mieli, on mukava katsoa iloa mitä saa toisille aikaan, sanoo monen eri järjestön aktiivi Arvi Nykänen.
Varsinkin vanhusten parissa viihtyvä Seija Nykänen kävi Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-ohjaajakoulutuksen. Sen kautta hän sai lisärohkeutta erilaisten ihmisen kohtaamiseen:
– Iän mukana minulle on tullut äidin ikävä. Äitini ei koskaan ottanut minua syliin, ja se painaa joskus vielä nytkin mieltä. Ystävänpysäkin ja sen vapaaehtoistoiminnan kautta olen saanut monta äitiä, joiden kanssa halataan aina kun tavataan.
Mielekkään ajankulun lisäksi Nykäset saivat pysäkillä nopeasti monia ystäviä, jotka auttoivat kotiutumaan uudelle asuinseudulle.
Pitkäaikainen Nurmeksen-Valtimon Sydänyhdistyksen puheenjohtaja, Pentti Niiranen, liittyi sydänleikkauksen jälkeen Sydänyhdistykseen ja innostui sitä kautta vapaaehtoistoimijaksi jo Kirkkonummella asuessaan.
– Taidan olla vähän liikaakin ulospäin suuntautunut, ja tykkään puuhailla ihmisen parissa. Tulppa-ryhmän tukihenkilönä toimin omien kokemusteni pohjalta, ja toisten ihmisten ajatuksista saa aina jotain itselleenkin, Pentti kannustaa ihmisiä vapaaehtoistoimintaan, missä myös hänen Kaarina-vaimonsa on ahkerasti mukana.
Viikoittaisen bingon vetäminen Ystävänpysäkillä on Pentille mieluisa harrastus.
– Bingosta minulla on lomaa vain silloin kun pysäkki on kiinni, iloinen eläkeläinen sanoo nauraen ja jatkaa, ettei vapaaehtoishommia silti ole liikaa.